6.11.2012 | Kulttuuri

Kotitakista haute coutureen

Viro, Tallinna, Kadriorg, Kumu, näyttely, muoti, kylmä sota, melanie, kaarma, Moealbum, Siluett, lehti, mallinukke, Eha, Komissarov

Kun taivaalta mättää räntää, kannattaa avata taidemuseon ovi ja sukeltaa ihan toiseen maailmaan. Kumun ison salin tammikuulle kestävä tyylikkään hillitön Muoti ja kylmä sota -näyttely lämmittää sielua ja hivelee silmää.

Voisi luulla, että Neuvosto- Virossa elettiin huippumuodin osalta täydellisessä pimennossa sodanjälkeisinä vuosikymmeninä. Mutta rautaesiripusta huolimatta Viro välitti lännen ja idän vaikutteita tuolloinkin. Virallinen traktoristi-look ei purrut tallinnattariin, jotka kulkivat kaduilla helmojaan hulmutellen ja piikkikorot kopisten.

Näyttelyn kuraattorin Eha Komissarovin mukaan muotia voikin pitää kylmän sodan onnistuneimpana rajojen ylittäjänä. Kilpavarustelu ulottui kaikkialle, lännen edelle piti päästä myös muodissa ja siksi neuvostoihmisen olemusta tuli muokata.

1950–70 -lukujen tunnetuin virolainen muotitaiteilija Melanie Kaarma lanseerasi heti sodan jälkeen Christian Diorin perinaisellisen linjan. Kaarma siirtyi pian Leningradin muotitaloihin, ja Diorin ultraromanttinen naiskuva alkoi kotiutui Stalinin jälkeiseen neuvostomaahan.

Kukkaleningistä kehittyi ikisuosikki, jonka voittokulkuun Kaarma vaikutti melkoisesti. Neuvostonaisen arkiasuna kotitakki suhteutui sekin huippumuotiin omalla tavallaan.

Vuonna 1957 perustetun Tallinnan Moemajan luomukset levisivät yli Neuvosto-Viron rajojen. Muotitalon kylkeen kasvaneen muotilehti Siluettin venäjänkielinen painos oli parhaimmillaan yli 400 000.

Lehti toimi myös muotipoliisina kuvaten naisia kaduilla ja kritisoiden huonosti valittuja asukokonaisuuksia. 1960-luvun loppupuolella tämä lännen muotisuuntausten airut promosi minihameita ja uutta popmuotia.

Myös kilpailu avaruuden valloituksesta heijastui heti muotiin samalla tavoin lännessä ja idässä.

Näyttelyn kiinnostavinta antia ovat ehdottomasti asut. Näytteillepanoa voi kutsua upeaksi, verhotut korokkeet mallinukkeineen näyttävät hivenen salaperäisiltä ja niissä on cat walkien tuntua.

Vaatteet tehtiin itse

Muotitalojen ja -lehtien kuvat olivat tietenkin valovuosien päässä arkitodellisuudesta, mutta kekseliäs naisihminen ratkaisi asian omin käsin. Kun kauniita vaatteita ei löytynyt kaupasta, niitä tehtiin itse. Kankaita saatiin merimiehiltä ja länteen emigroituneilta sukulaisilta.

Näyttelyn asuista monet ovat peräisin virolaisten yksityishenkilöiden komeroista. Hämmästyttävän taidokkaiden vaateparsien takana on lukemattomia tarinoita, vaikkapa nahkatakista, jonka muotitietoinen nuorimies teetätti ompelijalla, varmuuden vuoksi salanimellä, tehtaasta yksitellen varastamistaan nahkoista.

Neuvostomuodin ohella ja vastapainona on tarjolla lännen haute couturea, Diorin, Chanelin, Yves Saint Laurentin, Courrègen ja Nina Riccin luomuksia 1950–1970 -luvulta. Esillä on aarteita Brysselin pitsimuseosta ja suomalaisen huippumallin Carita Järvisen yksityiskokoelmista.

Ja vanhemman polven suomalainen kävijä varmaan heltyy kohdatessaan aidot Mattilan teollisuuden Jamekset. Virolainen katumuoti imi vaikutteita myös Suomen kautta.

Kaiken kaikkiaan näyttely tarjoaa niin valtavan tietopaketin videoineen, valokuvineen ja muine arkistojen ja museoiden kätköistä löydettyine makupaloineen, että sitä on vaikeaa haukata yhtenä päivänä ja palana.

Mikäli voimia jää, suosittelen Kumun viidettä kerrosta, jossa kaivaudutaan Viron nykytaiteen arkeologiaan ja tulevaisuuteen. Keskipisteessä ovat erityisesti Tarton, Tallinnan ja Pärnun parin viime vuosikymmenen kiehuvat taideskenet. Tämäkin näyttely on syntynyt Eha Komissarovin aloitteesta.

Ja loppuun pari ostovinkkiä Kumun kaupasta: ihanaa ihanampi vuoden 2013 kalenteri Melanie Kaarman muotipiirroksin sekä Muodin ja kylmän sodan näyttelyjulkaisu.