Tuoretta tietoa Virosta

9.8.2011 | Kauneus

Kolmen sukupolven kylpylämatka

Kolmen sukupolven kylpylämatka

Kolmen sukupolven kylpylämatka

Nykyään ei kylpylöitä vähätellä ja niissä käyvät myös virolaiset. Perheiden ja nuorten määrä asiakaskunnassa on kasvussa, vaikka suurin osa asiakkaista tulee suurista ikäluokista.

Kylpylää valittaessa kannattaa huomioida omat lähtökohdat. Kahden hengen virkistäytymismatkan tarpeet ja ohjelma ovat toisenlaiset kuin lapsiperheillä.

Yhden Saarenmaan monista kylpylöistä eli Spa Hotell Rüütlin yhteydessä on vesikeskus, jossa koko perhe viihtyy. Aivan pienille lapsillekin on tarjolla oma kylvyn ja hieronnan sisältävä hoito. The Baltic Guiden tämänkertaisen tutustumismatkan nuorin osallistuja olikin vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen Selina, joka pääsi kokeilemaan juuri hänelle sopivaa hoitoa. Selvästi lasten kanssa paljon työskennellyt Moonika kylvetti pikkuasiakkaan äidin ollessa koko ajan läsnä ja sen jälkeen Selina sai iholleen hyväntuoksuisen voiteen hellän hieronnan kera. Rüütlissä on pikkulapsille myös suuri ja valoisa leikkihuone.

Koska samaan ketjuun kuuluvat Spa-hotellit Meri ja Saaremaa valss ovat aivan vieressä, on hoitovalikoima suuri. Päivässä ehtii käymään muutamassa hoidossa, koska väliin on syytä hieman levähtääkin.

Koko perheelle sopiva suolakammio vahvistaa limakalvojen immuunijärjestelmää. Saarenmaan Suurlahdelta tuotu muta alentaa verenpainetta ja hoitaa muun muassa psoriasista. Kokemuksesta voi vakuuttaa, ettei suihkussa käynnin jälkeen ihoon jää mudan tuoksua, mutta keho jäi miellyttävän raukeaksi ja aineenvaihdunta tuntui kiihtyvän. Vesi maistui hoidon jälkeen hyvältä!

Kylpyläsanastoa

Hieronta

Massaaž

Kylpy

Vann

Hoito

Protseduur

Lasten leikkihuone

Laste mängutuba

Parturi-kampaamo

Juuksur

Kauneushoitola

Ilusalong

Uusinta tekniikkaa tarjoaa NeoQi-kapseli, jonka sisällä 40 minuutin aikana voi kokea infrapuna- ja höyrysaunan sekä erilaisia vesihoitoja. Lämpötila nousee välillä lähes viiteenkymmeneen asteeseen ja rentouttavat vesisuihkut tuottavat miellyttävän kontrastin.

Vedenalaista hierontaa saa Atlantis-hierontakylvyssä, jossa lähes 200 suihkua käsittelevät vartalon hartioista varpaisiin. Veteen lisätään asiakkaan valinnan mukaan yrttikylpyvaahtoa. Erilaisilla tuoksuvilla kasveilla on jokaisella omanlaisensa vaikutus hyvinvointiin.

Niin miehet kuin naisetkin voivat kokeilla saarenmaalaisen hunajan vaikutusta kasvoihin ja kaulaan. Ihon pintaverenkierto elpyy hunajahieronnassa ja kasvoista katoaa muutama ryppykin.

Saaremaa Spa Hotels -ketjun tarjonta on laajaa. Myös odottavat äidit on huomioitu ja heille sopivia hoitoja on kymmenkunta. Useamman hoitokerran sarjat tehostavat monien hoitojen vaikutusta ja siksi kylpylämatkaan kannattaa varata riittävästi aikaa. Silloin arvostaa Kuressaaren kaupungin lyhyitä välimatkoja. Lähes kaikki hotellit, myymälät ja ravintolat sijaitsevat toisistaan kävelymatkan päässä. Jopa golfkenttäkin on kaupungin rajojen sisäpuolella. Virolaiseen tapaan ilmaiset langattomat internetyhteydet ovat joka puolella.

Koska joinakin aikoina Saarenmaalle on kovasti menijöitä, kannattaa laivaliput varata etukäteen internetistä. Pienellä lisähinnalla (1,60 euroa) pääsee varmasti haluamalleen laivalle.

TEKSTI JA KUVAT MIKKO SAVIKKO 

Mistä löytää?

Saaremaa Spa Hotels:

Spa Hotell Rüütli, Pargi 12,

Spa Hotell Meri, Pargi 16.

Spa Hotell Saaremaa Valss, Kastani 20.

 

 

Lue koko juttu näköislehdestä 

10.8.2017 | Kauneus

Monen karvan verran edullisempaa

Monen karvan verran edullisempaa

Viron parturi-kampaamojen valikoima paranee.   Parturi-kampaamossa käyminen kuuluu monen suomalaisen Viron-matkaajan vakio-ohjelmaan. Eikä syyttä: virolaiskaupungeissa on kampaamoja joka nurkalla ja … Lue lisää

19.7.2017 | Kauneus

Hoitava kauneushoitola

Hoitava kauneushoitola

Krislin Liiva kertoo, mikä erottaa Tiia Ilusalongin kaikista muista.   “Lopetin opintoni  CIDESCO:ssa, joka on Viron ensimmäinen yksityinen kosmetiikan alan … Lue lisää

8.6.2017 | Kauneus

Koviin jalkoihin tepsivät hellät otteet

Koviin jalkoihin tepsivät hellät otteet

Kun kesän alussa kaivaa jalkansa esiin talvikenkien kätköistä, voi vastaan tulla harmillisia yllätyksiä: varpaankynnet ovat kasvaneet huonoon asentoon, kantapäät ovat … Lue lisää

7.6.2017 | Kauneus

Uusi harrastus My Hobbysta

Uusi harrastus My Hobbysta

Unohda tietokone hetkeksi ja luo jotakin kaunista.   Aviopari Andrei ja Kristina Ušakov uskovat itsensä löytämiseen reaalimaailmassa ennemmin kuin virtuaalitodellisuudessa. … Lue lisää

23.5.2017 | Kauneus

Sisäistä rauhaa etsimässä

Sisäistä rauhaa etsimässä

Reiki voi puhdistaa fyysisesti ja psyykkisesti.   Reiki Kliinik sijaitsee WTC-talossa lyhyen kävelymatkan päässä satamasta. Klinikan perustehtävänä on hoitaa ihmisiä … Lue lisää

11.5.2017 | Kauneus

Kullan kosketusta kevätiholle

Kullan kosketusta kevätiholle

Viroon rantautui pari kuukautta sitten luksustason kauneushoitopalvelu, kun tallinnalainen kauneushoitola Freya Estetica otti valikoimiinsa Kullan kosketus -nimisen hoidon. Hoito on … Lue lisää

9.5.2017 | Kauneus

Häikäisevä hymy

Häikäisevä hymy

Happy Smile haluaa tehdä hammashoidosta nopeampaa.   Hammaslääkäripalvelut ovat Virossa tuntuvasti edullisempia kuin Suomessa. Tosin kun kokonaiskustannuksiin laskee matkat, niin … Lue lisää

17.4.2017 | Kauneus

Kerralla kyytiä rasvalle

Kerralla kyytiä rasvalle

Painon pudottaminen on pitkän aikavälin työtä, jolloin tulee säätää niin ruokailu- kuin liikuntatottumuksiaan. Alkusysäyksen oman olemuksen muuttamiselle voi antaa kauneushoitoloissa … Lue lisää