Tuoretta tietoa Virosta
15.9.2018 | Ravintolat

Kolmen kulman kuppilat

Kolmen kulman kuppilatMunakoiso virolaisen vuohenjuuston kera oli herkullista.

Kolmen kulman kuppilat johdattavat tällä kertaa Tallinnan ulkopuolelle, osa melko lähelle, toiset taas kauemmas. Kaikkiin ehtii hyvin vaikkapa viikonloppureissun aikana nauttimaan syyskuun hämäristä illoista.

 

Satamakylän fine dining -aarre

Unisen Kaberneemen kalastajakylän rannassa on siisti pienvenesatama, jossa kesällä aloitti toimintansa korkeatasoinen ravintola Neem.

Keittiömestari Jegors Porulevs ei epäröi.

”Haluan tämän ravintolan Viron 50 parhaan joukkoon ja White Guide -listalle”, hän sanoo.

Porulevsin laatima kesämenu on hänen mukaansa simppeliä ja nopeasti syötävää.

”Ruuan pitää olla hyvää ja kaunista”, Porulevs linjaa.

Ja kylläpä onkin. Kokin tervehdyksenä tuomat tempura-katkaravut sulavat suussa. Alkuruuaksi nautittu munakoiso virolaisen vuohenjuuston kera on Poru­levsin omia suosikkeja. Kollegan parsa-annos on vehreydessään kuin taideteos.

Kun murean villisian jälkeen on vielä nauttinut mansikkaisen jälkiruuan, on kokemus kasassa. Kiitos, tulen uudestaan.

Tulipalon takia ravintola toimii toistaiseksi juhlasalin tiloissa, josta on upea maisema suoraan merelle. 

Mistä löytää?

Restoran Neem, Kordoni tee 20, Kaberneeme.

neem.ee

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

 

 

Meatin liha-annosten oheen voi valita haluamansa kastikkeen ja lisäkkeen.

Liha, lihaisampi, MEAT 

Ravintolan eteisessä törröttävät lihaveitset puuseinässä. Käy selväksi, että nyt jää vegaaniruokailu vähemmälle.

MEAT Resto & Butchery on edustava, tyylikäs ravintola lihan ystävälle. Nimensä mukaisesti ravintolan ohessa toimii myös lihakauppa.

Lihavalikoimassa todella löytyy. Annoksen valinta ei ollut aivan helppoa, kun erilaisia vaihtoehtoja on 100 gramman maisteluannoksesta 900-grammaiseen black angus tomahawk -pihviin.

Alkuruuaksi valitun grillatun ciabattan päällä lepäsivät mureat paahtopaistisiivut herkullisen sipuli-sinappihillokkeen ja ruohosipulikastikkeen kera.

Maukkaassa pääruoka-annoksessa oli sekä virolaista että brasilialaista lihaa. Kätevää on, että asiakas voi valita runsaasta valikoimasta mieluisan lisäkkeen ja kastikkeen lihan oheen.

Aivan Tallinnan ja Harkun kunnan rajalla sijaitsevaan ravintolaan ajaa Tallinnan keskustasta vartissa. Lihaisan a la carte -listan lisäksi tarjolla on arkipäivisin lounaslista.  

Mistä löytää?

MEAT Resto & Butchery, Rannamõisa tee 38d, Tallinna.

meatresto.ee

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva MEAT Resto & Butchery

 

 

Piccadilly on kasvisruoan ystävän keidas. Kreikkalainen keitto sai makunystyrät hyrräämään.

Aitoja, raikkaita makuja

Jo yli kymmenen vuotta Pärnussa toiminut Wine Piccadilly on löytänyt oman, vankan asiakaskuntansa. Se on erikoistunut kevyisiin, maistuviin ja terveellisiin kasvisruokiin.

Piccadilly on paitsi viihtyisä kahvila, myös viinipuoti, josta voi hankkia laatuviinejä kotiin vietäväksi. Tarjolla on myös suklaaherkkuja ja erilaisia kahvijuomia.

Testipäivänä listalla oli tarjolla muun muassa vuohenjuustosalaattia ja tofu-wrappia. Gluteenittomat, laktoosittomat ja vegaaniset ruoat oli merkitty ruokalistalle esimerkillisesti.

Alkuruoaksi valittu kreikkalainen keitto pani makunystyrät hyrräämään. Tomaattinen keitto oli mainio viileän päivän lämmittäjä ja olisi jo yksinään vienyt nälän mennessään.

Pääruoaksi tilattu pasta tuorepeston ja hernefalafelien kera oli kuitenkin täysosuma. Näin hyvää tuorepestoa saa vain harvoin maistaa. Myös falafelit olivat kelpo tavaraa. Toivottavasti pestosesonki kestää vielä pitkälle syksyyn ja mahdollisimman monet pääsevät maistamaan herkkua. 

Mistä löytää?

Wine Piccadilly, Pühavaimu 15, Pärnu.

wine.kohvila.com

 

Teksti ja kuva Mikko Virta

Lue lisää samasta aiheesta
gluteeniton hernefalafel kasviravintola kasvisruoka laktoositon tofu-wrap tuorepesto wine piccadilly

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää

4.2.2024 | Ravintolat

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Vuotuinen Maukas Tartto (Maitsev Tartu) -ravintolakuukausi alkoi kuluneella viikolla. Yhteensä 24 ravintolaa eri puolilla kaupunkia tarjoavat toinen toistaan maistuvampia … Lue lisää