Tuoretta tietoa Virosta
31.5.2017 | Ostokset

Kolmen kaupungin hansatunnelmaa

Kolmen kaupungin hansatunnelmaaKeskiaikainen hansatunnelma leviää kesän aikana Viljandiin, Pärnuun ja Tarttoon.

Keskiaikaisesta tunnelmasta nauttiva voi kerätä itselleen Viron kesässä kovan kolmikon kiertämällä läpi kolmet hansapäivät Viron eri maakunnissa.

 

Viljandi aloittaa kesäkuussa hansapäivien ketjun. Hansapäivien ajan Viljandin vanhassakaupungissa on käsityöläisten markkinat, johon odotetaan noin 300 kauppiasta.

Hansapäivien ohessa järjestetään toista kertaa kahviloiden yö, joka pidetään hansapäivien ensimmäisenä iltana. Silloin kaupungin kahvilat sekä pop-up-kahvilat pitävät ovensa auki kahteen asti yöllä.

Hansapäivien aikana on myös luvassa etno-elokuvien ilta, vanhojen venäläisten autojen näyttely ja Viljandin maakunnan laulu- ja tanssijuhla.

 

Pärnun hansapäivillä kesäkuun lopulla johtavana ajatuksena on paluu takaisin juurille: tapahtuma haluaa nostaa esiin esivanhempien taitoja. Tällä kertaa Pärnun hansapäivien teemana on ”Paluu taikavoimiin”. Tällä halutaan muistuttaa parantamistaidoista, joita vanhalla kansalla on ollut.

Tietenkin Pärnussa on suuret käsityömarkkinat, työtupia sekä eri musiikki-, teatteri- ja tanssiesityksiä viidellä eri lavalla. Pärnu haluaa pitää tiukasti kiinni historiallisesta tyylistä, joten hansapäiviltä voi odottaa uniikkia tunnelmaa niin miljöön kuin myytävien tuotteidenkin osalta.

 

Tartto päättää hansapäiväketjun heinäkuun alussa. Tapahtuman keskipisteenä ovat markkinat. Ympäri kaupunkia ovat levittäytyneet erilaiset ”pikkukaupungit”: muun muassa Toomemäeltä löytyvät lastenkaupunki ja tiedekaupunki.

Raatihuoneen torin päälavalla on lukuisia konsertteja, joista yhdessä esiintyy Viron tämänvuotinen Euroviisu-edustaja  Koit Toome. 

 

Mistä löytää?

Viljandin hansapäivät 2.–4.6.,
eri puolilla Viljandia

Pärnun hansapäivät 30.6.–1.7.,
eri puolilla Pärnua

Tarton hansapäivät 8.–9.7.,
eri puolilla Tarttoa

 

TEKSTI SILJA HURSKAINEN, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

29.2.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman maaliskuun tarjoukset

Mainos Prisman maaliskuun tarjoukset

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää

18.12.2023 | Ostokset

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.12.–6.1.Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1.Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1.Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12.–5.1. Väätsan joulunäyteikkunat, Väätsa 18.–22.12. MozartFest III -festivaali, Tallinna 19.–20.12. … Lue lisää

16.12.2023 | Ostokset

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Tänä viikonloppuna 16.–17.12. Pärnun Itsenäisyyden aukio muuttuu maagiseksi joulukyläksi, joka on pullollaan jolulahjoja, ruokia ja reipasta joulumieltä. Tietysti myös … Lue lisää