Tuoretta tietoa Virosta

12.11.2013 | Historia

KOLHOOSIEN AUKEAT PELLOT

KOLHOOSIEN AUKEAT PELLOT

Viron maalaismaisemaan kuuluvat valtavat peltoaukeat, lumiaidoiksi kasvatettuine kuusiaitoineen. Ne ovat näkyvä muisto kolhoosien ajasta.

Viron maatalouden kultainen aikakausi oli aika ennen toista maailmansotaa. Viron itsenäistyttyä oli toteutettu maareformi ja kartanot oli pilkottu perhetiloiksi. Vaikka pientilan peruskoko oli vain 26 hehtaaria, se oli riittävästi, sillä suurin osa uuden tilan maasta oli viljelysmaata. Tilat myös kasvoivat nopeasti kokoa, sillä toimekkaammat viljelijät laajensivat kaupoilla tilansa pintaalaa.

Vanhan Viron peltomaisemat olivat talojen täplittämät. Tavallisesti talot sijaitsivat pienillä kummuilla tai metsäsaarekkeilla, talojen pellot puolestaan levittäytyivät ympärillä ja jossain aita tai oja oli rajana naapuritalojen peltoihin.

Maaseutu oli 30-luvulla hyvinvoivaa ja vaurasta. Viro vei elintarvikkeita ulkomaille ja kotimainenkin elintarviketeollisuus kukoisti. Epäilemättä virolainen maalaiskylä oli 30-luvulla vauraampi kuin suomalainen kylä. Virolaisessa talossa oli peltomaata enemmän kuin suomalaisessa tuon ajan maalaistalossa ja ilmasto oli sen verran leppeämpi, että kasvukausi oli hivenen pidempi.

Virolaisten käsitys ajasta ennen neuvostokautta eräänlaisena kultaisena ajanjaksona ei ole tuulesta temmattu tai kaihomielistä nostalgiaa. Viron maaseudulla meni 30-luvun alussa hyvin, ihmiset vaurastuivat ja ympäristö kehittyi koko ajan. Kun vielä muistetaan 30-luvun keskivaiheen suotuisten ja lämpimien kesien epätavallisen pitkä sarja, niin muistot ovat aika realistisia, ilman kaihon kultareunaakin.

Sota harvensi kyliä

Ensimmäinen kuolinisku virolaiselle kylälle tuli toisen maailman- sodan myötä. Vaikka ensimmäisen neuvostomiehityksen aikana (1940–1941) maataloutta ei kollektivisoitu, iski neuvostovuoden punainen terrori kovaa virolaiseen kylään. Talven 1940–41 aikana pidätysaallot seurasivat toistaan, vangittiin niin kunnanvaltuuston isäntämiehet kuin Viron Suojeluskunnassa eli Eesti Kaitseliitossa aktiivisesti mukana olleet talojen nuoremmat pojat. Koko virolaista yhteiskuntaa pyörittänyt kansalaisten joukko, nimismiehestä kyläkoulun rehtoriin, joutui vainon kohteeksi. Sitten kesäkuussa 1941 toimeenpantiin ensimmäinen kyyditys, siinä Siperiaan vietiin pidätettyjen omaiset ja lähisukulaiset.

Saksalaiset miehittivät Viron kesäheinäkuussa 1941 ja saksalaismiehitys kesti aina syyskuuhun 1944 asti. Saksalainen miehitys ei tuonut mukanaan kyydityksiä, mutta saksalaisten vetäytyminen Virosta laukaisi valtaisan pakolaisaallon. Arviot vaihtelevat, mutta maaseutuväestö saattoi sodan vuoksi vähentyä jopa 15–20 prosenttia, ja vähennys tapahtui ennen muuta työikäisen väestön joukosta.

Neuvostoliitto miehitti Viron toistamiseen, ja maaliskuussa 1949 tuli sitten ratkaiseva isku. Suuret kyyditykset olivat suunnattu virolaista talonpoikaa vastaan, talojen isäntiä perheineen vietiin Siperiaan suhteessa huomattavasti enemmän kuin muita väestöryhmiä. Neuvostovalta näytti voimansa lähes jokaisessa kylässä.

Kolhoosiin

Virolaisessa kylässä ymmärrettiin keväällä 1949, millainen on maailman meno. Kylä kuin kylä perusti itsestään kolhoosin ja muutaman kuukauden aikana koko Viron maaseutu kollektivisoi itse itsensä. Suurkyyditysten jälkeen kahdesta vaihtoehdosta oli helppo valita: kuolema eli Siperia tai sitten kolhoosi. Vaikka kyläläiset itse perustivat kolhoosinsa, oli vapaaehtoisuus toiminnasta kaukana.

Teoriassa kolhoosi oli aivan siedettävä tapa harjoittaa maataloutta. Kolhoosi oli maatalousosuus- kunta, jonka omistivat yhdessä osuuskunnan jäsenet. Osuuskunta pyrki toimimaan voitollisesti ja vuoden lopussa voitto jaettiin jäsenille heidän työpanostensa suhteessa. Työpanos oli niin kutsuttu ”normipäivä” ja eri työtehtävissä käytettiin erilaisia kertoimia, joiden avulla kaikki tehty työ voitiin mitata ”normipäivissä”.

Käytännössä kolhoosi oli kuolleena syntynyt ajatus, sillä kolhoosi-järjestelmä ei yksinkertaisesti toiminut. Kolhooseille määrättiin maataloustuotteiden luovutusvelvollisuudet, ja jo niiden täyttäminen oli vaikeaa ellei mahdotonta. Sellaista satoa, jonka olisi voinut myydä, ei tavallisesti kolhooseille jäänyt. Kolhoosit eivät tuottaneet voittoa, joten niiden jäsenet eivät saaneet palkkaa. Jotta kolhoosilaiset eivät olisi lähtenee kaupunkeihin paremman elämän toivossa, heiltä otettiin pois sisäiset passit. Virolainen maalainen oli taas sidottu turpeeseen ilman muutto-oikeutta, aivan kuten 1800- luvun alun maaorjaesiisänsäkin. Hengissä kituuteltiin oman puutarhan ja ainokaisen sallitun lehmän tuottamien elintarvikkeiden varassa.

Suurtilojen surkea menestys

Kartanot olivat olleet suurtiloja, miksi siis kolhoosit entisten kartanoiden mailla eivät menestyneet?

Ensimmäinen syy oli varmasti työvoiman vähyys. Sota oli vienyt nuoret ja puhdistukset pätevimmät työkädet. Kun samoja peltoja oli ennen viljelty vuoden ympäri kahdella miehellä jokaisesta kartanon alustalaistalosta, niin kolhoosin pellolle oli hyvä, jos kylästä löytyi edes kolmasosa siitä määrästä työmiehiä, mitä kartanon kylässä oli aikoinaan ollut. Tekeviä käsiä ei yksinkertaisesti riittänyt.

Karjataloudessa oli sama juttu. Kartanoissa oli määrätty navettahenkilökuntansa ja itsenäisen Viron maalaistaloissa emäntä kiirehti välillä navettaan ja jatkoi sitten muita töitään. Kolhoosissa lehmät keskitettiin suurnavettaan, navettahenkilökunnan piti olla siellä koko päivän töissä. Väkeä oli vähemmän kuin kartanoiden aikaan ja toisaalta töitä ei voinut tehdä lomittain kuten normaaleissa maalaistaloissa tehtiin.

Hallinto oli ongelma. Kolhoosin esimiehen piti olla poliittisesti pätevä ja luotettava, kartanon pehtoori oli puolestaan ollut maatalouden ammattimies. Kun osaamista kolhoosin johtamiseen oli vähän, tarvittiin enemmän ja enemmän ohjeistusta. Lopulta keskitetysti määrättiin kylvöjen aloittamisesta tai sadonkorjuusta. Tästä tuli ongelmia, sillä maataloudessa vuodet eivät ole toistensa kaltaisia.Kolmas syy huonoon tuottavuuteen oli motivaation puute. Huono motivaatio oli ollut kartanoidenkin ongelma, tosin sitä parannettiin herkästi voudin piiskalla tallin takana, mutta silti. Ei motivaatio kolhoosin pellolla sen suurempi ollut, lisärehkimisestä ei ollut mitään henkilökohtaista hyötyä. Työpäivä tehtiin ja sitten lähdettiin kotiin, kuten kunnolliset työläiset ainakin. Pohjois-Euroopan maatalouden ongelma on kuitenkin sää. Kun on puimakeli niin pitää puida pitkää päivää, sillä seuraavana päivänä voi sataa.

Tehomaataloutta ja kampanjoita

Työvoimapulaa pyrittiin helpottamaan erilaisilla kampanjoilla. Laulu- ja soitinyhtyeet kävivät esiintymässä kolhooseissa ja innostivat kolhoosilaisia parempiin työsuorituksiin. Kilpailtiin Punalippu-kiertopalkinnoista ja ripustettiin innostavia banderolleja kolhoosikeskuksen pihaan. Työvoiman määrää agitprop toiminta ei lisännyt.

Sitten keksittiin tuoda työvoimaa kaupungeista. Virasto tai tehdas tai vaikkapa teatteri lähetti ”prikaatin” kolhoosiin esimerkiksi perunan nostoon. Palkkioksi lähettäjä sai perunoita kaikille työntekijöilleen myytäväksi. Aina työ savisella pellolla ei ollut motivoivaa, mutta jotain sitä silti saatiin aikaiseksi, edes osa perunoista pystyttiin ottamaan talteen.

Lopulta annettiin periksi. Mekanisointi oli päivän sana maataloudessakin. Pienemmistä pelloista luovuttiin ja niille istutettiin metsää. Kolhoosin pellot pyrittiin keskittämään suureksi aukeaksi, jota sitten viljeltiin suurin leikkuupuimurein ja muin konein. Viron maaseudulle ilmestyivät suuret aukeat pellot, niin suuret, että maanteiden varsiin tarvittiin kuusiaidoista lumiaidat.

Seuraava maareformi tulikin sitten Viron uudelleen itsenäistyessä. Syyskuussa 1991 kolhoosit purettiin ja maaseutu alkoi elpyä.

TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVITUS HANNU LUKKARINEN

18.9.2017 | Historia

Linna ja kaupunki

Linna ja kaupunki

Rakennettiin linna keskeiselle paikalle. Linnan ympärille ja sen turviin tuli käsityöläisiä ja kauppiaita. Kaupungit syntyivät linnojen ympärille – myös Virossa. … Lue lisää

5.9.2017 | Historia

Kerrospukeutumisen mestarit

Kerrospukeutumisen mestarit

Kansallismuseon näyttely esittelee kansan pukuja. Virolaisten esiäidit pukeutuivat mielikuvitusta käyttäen ja tyylikkäästi. Ja lämpimästi. Viron uuden kansallismuseon ensimmäinen vaihtuva näyttely … Lue lisää

15.8.2017 | Historia

Pärnu – lännen kaupunki

Pärnu – lännen kaupunki

Jostain kummallisesta syystä Pärnu on ollut aina Viron läntisin kaupunki. Ei maantieteellisesti, mutta ihmisten mielissä se on ollut eniten lännessä. … Lue lisää

1.8.2017 | Historia

100 esinettä Suomesta -näyttely avoinna vielä hetken

100 esinettä Suomesta -näyttely avoinna vielä hetken

Suomea ja suomalaisuutta kuvaavat esineet ovat esillä 20. elokuuta saakka Viron historiallisen museon Maarjamäen linnan tallissa. Jokainen voi käydä ihmettelemässä … Lue lisää

25.7.2017 | Historia

Kaupunki joka katosi

Kaupunki joka katosi

Virolaisista kaupungeista hyvin erikoisen kohtalon koki Narva. Ensin se tuhottiin täysin ja sitten rakennettiin uudestaan. Yhteistä vanhaan on vain nimi … Lue lisää

21.7.2017 | Historia

KGB:n kauhun kellarit avataan yleisölle

KGB:n kauhun kellarit avataan yleisölle

Tallinnan vanhassakaupungissa osoitteen Pagari 1 ohi kävelevä turisti ei voi aavistaakaan, millaisia tuskia umpeen muurattujen kellari-ikkunoiden takana on koettu. Kuuden … Lue lisää

16.6.2017 | Historia

Kovaonninen Tartto

Kovaonninen Tartto

Kuten ihmistenkin, ovat myös kaupunkien kohtalot erilaisia. Toisia tuntuu onni ikuisesti suosivan, toisia koetellaan. Tartto on sellainen kaupunki, jota kohtalo on kolhinut. … Lue lisää

5.6.2017 | Historia

Kartanoelämää Tallinnan kupeessa

Kartanoelämää Tallinnan kupeessa

Sakun kartano palvelee matkailijoita yhä paremmin.   Viron kartanoista puhuessa tulevat usein mieleen lukuisat komeat kartanot Tallinnasta itään. Jos haluaa … Lue lisää