Tuoretta tietoa Virosta

16.7.2018 | Kauneus

Kokenut, kotoisa ja joustava

Kokenut, kotoisa ja joustavaTiina Grünbaumin kokeneissa käsissä syntyvät monenlaiset kampaukset arkeen ja suureen juhlaan. Kuvassa hän laittaa kuntoon kollegansa Piret Ilveksen hiuksia.

Hotelli Olümpian kauneushoitola on nyt Geete Studio.

 

Hieman huomaamattomasti hotelli Olümpian aulabaarin kupeessa on viehättävä pieni kauneushoitola, Geete Studio. Vielä syksyllä hoitolan kolmen naisen tehotiimi työskenteli Olümpian entisessä, huomattavasti suuremmassa hoitolassa, monille suomalaisille tutussa Desireessä.

Vuoden lopulla eteen tuli tilanne, että vanha työpaikka lopetettiin, ja Geeten kolmikon tuli vauhdilla saada pystyyn uusi hoitola. 

Geete Studion kaikilla työntekijöillä on takanaan 20-vuotinen ura kauneusalalla. Pikainen muutto uusiin tiloihin onnistui hyvin kokeneilta tekijöiltä eivätkä asiakkaat hätkähtäneet.

“Tuntuu, että asiakassuhteet ovat vain syventyneet”, kertoo Tiina Grünbaum.

 

Geete Studiossa asiakkaalle on tarjolla kampaamo-, kynsi- ja kasvohoitopalveluita sekä depilaatioita. Studion erikoisuutena voi pitää myös kilpatanssikampauksia, joita Grünbaum asiakkaille loihtii. Huippu-urheilijoiden rautaisen hyvin pysyviä ja hikoilua kestäviä kampauksia Grünbaum on tehnyt jo vuosikymmenen.

Eikä pidä unohtaa miehiä. Geete Studion naiset kertovat, että koska Olümpian asiakaskunta on yritysmatkailuun painottunutta, ei ole tavatonta, että mies tulee ajattamaan partansa aamulla ennen palavereja.

Ennen kaikkea Geete Studio tarjoaa joustavuutta.

“Ovessa meillä lukee 10–19, mutta totuus on muuta. Olemme auki silloin, kun tarvitsee. Asiakkaat haluavat usein monta asiaa kerralla. Koska olemme pieni työyhteisö, meidän on helppo keskenämme se järjestää”, Grünbaum sanoo.

Suomalaiset haluavat tulla hoitoihin usein samaan aikaan kaverin kanssa, mikä onnistuu hyvin. Suomalaisasiakkaita Geeten naiset palvelevat suomeksi. 

 

Mistä löytää?

Geete Studio, Liivalaia 33 (Olümpia-hotellin 1. krs.), Tallinna. 

geetestudio.ee  

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

5.11.2018 | Kauneus

ILMOITUS: Terveet hampaat ja kaunis hymy

ILMOITUS: Terveet hampaat ja kaunis hymy

Paras mahdollinen hammashoito syntyy nykyaikaisen tekniikan avulla osaavien hammaslääkärien suorittamana.   Esteettiseen hammashoitoon erikoistunut EstDental sijaitsee Tallinnan ydinkeskustassa palvellen asiakkaitaan … Lue lisää

18.10.2018 | Kauneus

Prinsessojen ja prinssien kylpylät

Prinsessojen ja prinssien kylpylät

Viron kylpylöissä on paljon spa-palveluja lapsille.   Lapsista ja kylpylästä tulee usein mieleen vain uiminen ja vesiliukumäissä hurjastelu. Monet Viron … Lue lisää

17.10.2018 | Kauneus

Louskuvista tekareista eroon vuorokaudessa

Louskuvista tekareista eroon vuorokaudessa

Happy Smile tarjoaa huippunopeaa proteesitekniikkaa.   Jos ikääntymisen tai onnettomuuden takia menettää hampaita, voi edessä olla suuremman hammasproteesin hankkiminen. Se … Lue lisää

22.9.2018 | Kauneus

Suosikkikylpylä juhlii 25-vuotista taivaltaan

Suosikkikylpylä juhlii 25-vuotista taivaltaan

Pärnun Viiking Spa Hotellista on vuosien saatossa tullut suomalaisten kestosuosikki.   Pitkän uran Viiking Spa Hotellissa tehnyt johtaja Kairi Lusik kertoo, … Lue lisää

13.9.2018 | Ostokset

Tallinnan Telliskiven alue on persoonallisten kauneuspalvelujen keskus

Tallinnan Telliskiven alue on persoonallisten kauneuspalvelujen keskus

Tallinnan Telliskiven alueen palvelutarjonta on kasvanut vuosien mittaan laajaksi myös kauneuspalveluissa. Kauneudenhoidosta, shoppailusta, hyvistä ruokapaikoista ja värikkäästä yöelämästä kiinnostuneen ei … Lue lisää

16.8.2018 | Kauneus

Kynsien geelilakkaus on Virossa huippuedullista

Kynsien geelilakkaus on Virossa huippuedullista

Geelilakatut kynnet pysyvät kauniina viikkoja.   Kotona kylppärin lattialla askarrellut kynsienlakkaukset ovat melko turhaa hommaa: ensin pitkä tovi huolellista ähräämistä … Lue lisää

15.8.2018 | Kauneus

Päivä kylvyssä pitää ketutuksen poissa

Päivä kylvyssä pitää ketutuksen poissa

Tallinnassa on paljon day spa -mahdollisuuksia.   Kyllähän ajatus houkuttelee: jätän kaiken arkisen ja häivyn muutamaksi tunniksi rentoutumaan day spahan … Lue lisää

14.8.2018 | Ostokset

Koruja villeille sieluille

Koruja villeille sieluille

Wild Woman koristaa naiset kaukaisilla koruaarteilla.   Suuren pöydän ääressä vähän pyörryttää. Wild Woman -koruliikkeen kauniissa myymälässä on paljon kaunista katsottavaa … Lue lisää