Tuoretta tietoa Virosta
2.12.2013 | Pääkirjoitus

Kohti työntäyteistä vuotta

Kohti työntäyteistä vuotta

The Baltic Guiden juhlavuosi on lopuillaan. Toki voimme juhlia ensi vuonna esimerkiksi 250. lehden ilmestymistä, mutta samalla kiinnitämme varmasti yhä enemmän huomiota muuttuneisiin matkailumarkkinoihin.

Suomalaisten käyntien ja oleskelun määrä sekä niiden sisältö Viroon on muuttunut sellaiseksi, että sitä ei voi enää kuvata yleisillä mittareilla. Kansalaisten välisen kanssakäymisen on mahdollistanut myös EU:n tuomat muutokset. Vaikka olemme monessa asiassa erilaisia, on kuitenkin yhdistäviä tekijöitä runsaasti. Naapurimaitamme emme voi valita, mutta Suomella ei ole tässä arvonnassa käynyt huonosti.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suhteemme olisivat itsestään selvät. Voisimme tehdä paljon sisältö erikoissivut: joulu ja uusivuosi enemmän yhdessä, jos kaikilla olisi selvä ja analysoitu näkemys siitä, miten maidemme välinen talous ja muut toiminnat ovat todellisuudessa nivoutuneet. Sen selvittäminen auttaisi liiketoiminnan ja kansalaistoiminnan kehittämistä. Se vaatii yhteistyötä myös päättäjiltä. Haaste on kova, kun huomioi, miten monet päättäjät suhtautuvat ehdotuksiin, jotka tulevat heidän puolueensa ulkopuolelta tai ovat muuten totutusta poikkeavia.The Baltic Guide aikoo pitää teemaa esillä seuraavanakin vuonna ja etenkin matkailun näkökulmasta. Toivotamme kaikille lukijoille hyviä vuodenvaihteen pyhiä!

Mikko Savikko, päätoimittaja

Lue lisää samasta aiheesta

19.2.2024 | Pääkirjoitus

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Viime vuonna vietettiin The Baltic Guiden juhlavuotta. Viron suurin suomenkielinen matkailulehti täytti pyöreät 30 vuotta. Itse törmäsin lehteen reilut … Lue lisää

10.11.2023 | Pääkirjoitus

Laivamatkailun uusi aika

Laivamatkailun uusi aika

Helsingin Satama tutkitutti viime kesänä mistä syystäja ketkä Suomesta Viroon matkustavat. Tulos oli ainakin itselleni hienoinen yllätys, vaikka matkustan … Lue lisää

28.7.2023 | Pääkirjoitus

Toiseen saunaan

Toiseen saunaan

Sauna ja järvessä uiminen ovat lyömätön yhdistelmä. Äitini kertoi minun karanneen talvella kesämökin saunasta avantoon kolmevuotiaana jo paljon ennen … Lue lisää

17.5.2023 | Pääkirjoitus

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Viron uusi hallitus näki päivänvalon 17. huhtikuuta. Sen muodostamiseen kului vajaat puolitoista kuukautta. Nopeamminkin olisi selvitty, ellei Ekre olisi … Lue lisää

13.1.2023 | Pääkirjoitus

Jäniksen vuosi 2023

Jäniksen vuosi 2023

En ole mikään horoskooppiuskovainen, mutta kiinalaisiin horoskooppeihin haluan uskoa. Otetaan nyt vaikka tämä jänis kiinalaisesta eläinhoroskoopista. Se on alkavan … Lue lisää

28.11.2022 | Pääkirjoitus

Hyvä naapuri, paha naapuri

Hyvä naapuri, paha naapuri

Tapasin kesän lopulla koulunsa päättäviä nuoria, jotka olivat saapuneet Tallinnaan Euroopan parlamentin järjestämään nuorison EPAS-tapahtumaan (European Parliament Ambassodor School). … Lue lisää

13.9.2022 | Pääkirjoitus

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Tämän lehden kolumnisti ja kirjailija Ville Hytönen ennusti vuoden ensimmäisessä numerossa, että Viro on 2040-luvulla Euroopan menestynein valtio. Hän … Lue lisää

17.5.2022 | Pääkirjoitus

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Suomenlahden turvallisuustilanne on Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jälkeen merkittävästi muuttunut. Hyvällä syyllä voi kysyä, onko Itämeri pian enää ”rauhanmeri”, … Lue lisää