Tuoretta tietoa Virosta
9.8.2019 | Viro

Koe Viro julkisilla! – Viron julkinen liikenne toimii hyvin ja on erittäin edullista

Koe Viro julkisilla! – Viron julkinen liikenne toimii hyvin ja on erittäin edullistaTallinnasta on mahdollista matkustaa pitkän tauon jälkeen taas Riikaan ja Vilnaan.

Viron julkinen liikenne toimii hyvin ja matkustaminen on erittäin edullista. The Baltic Guide kertoo, miten päästä julkisilla Viron eri kaupunkeihin.

 

Pärnu

Viron kesäpääkaupunkiin ajelee Tallinnasta autolla noin parissa tunnissa. Via Baltica on hyvässä kunnossa ja uudehko ohituskaista toimii hyvin. Liikenne saattaa tosin olla joskus melko vilkasta ja ohittelu uhkarohkeaa.

Bussilla Pärnuun pääsee Tallinnasta parissa tunnissa. Liput kannattaa hankkia etukäteen, koska etenkin Lux Expressin mukavat bussit ovat usein loppuunmyytyjä. Erityisesti perjantain vuorot ovat suosittuja.

Pärnusta pääsee busseilla myös muualle Baltiaan, kuten Riikaan, Vilnaan ja Kaunasiin.

Junayhteys Pärnuun lopetettiin viime joulukuussa, koska rataosuuden remonttiin ei löytynyt rahoitusta.

 

Liikkuminen paikan päällä:

Keskustasta on rannalle reilun kilometrin kävelymatka, joten liikkuminen on nopeaa ja vaivatonta. Paras kulkupeli Pärnussa on polkupyörä, jonka voi vuokrata monesta paikasta. Pärnussa pääsee kätevästi paikasta toiseen myös paikallisbusseilla.

 

Koe Pärnussa ainakin nämä:

Vanhakaupungin putiikit, kahvilat ja Rüütli-kävelykatu

Pärnun uimaranta ja promenadi

Pyöräile rantapuistossa ja Pärnujoen rannoilla

Museot: Pärnun museo ja Nykytaiteen museo

 

 

Tallinnan päärautatieasemalta (Balti jaam) lähtevät junat eri puolille Viroa ja myös Venäjälle.

Tartto

Bussi- ja junayhteydet yliopistokaupunki Tarttoon ovat erittäin tiheät. Bussivuoroja lähtee Tallinnan bussiasemalta käytännössä puolen tunnin välein jopa lähes ympäri vuorokauden.

Suurin osa vuoroista on Lux Expressin mukavilla autoilla, joissa voi vaikka katsella elokuvia. Ajo-aika lähes kaikilla vuoroilla on 2 h 30 minuuttia.

Junalla Tarttoon pääsee nopeammin. Nopein junavuoro kestää 1 h 56 minuuttia, pisin 2 h 20 minuuttia.

Varsinkin viikonloppuisin vilkkaimpina aikoina kannattaa ehdottomasti varata matkaliput hyvissä ajoin etukäteen.

Liikkuminen paikan päällä:

Tartossa on toimiva julkinen bussiliikenne. Tarton bussiliikenneverkosto uudistui heinäkuussa: käyttöön tulivat uudet matalalattiaiset ilmastoidut bussit ja linjojen ajoreitit muuttuivat. Ydinkeskustassa pääsee sujuvasti kävellen kaikkiin tärkeimpiin kohteisiin. Keväästä 2019 alkaen kaupungissa on myös vuokrattavia kaupunkifillareita.

 

Koe Tartossa ainakin nämä:

Raatihuoneentori ja Vanhakaupunki

Viron kansallismuseo

Kävele jokirannassa ja Toomemäellä

 

Haapsalu

Vain noin 100 kilometrin päässä Tallinnasta sijaitsevaan Länsi-Viron Haapsaluun pääsee Tallinnasta nopeasti. Herttainen merenrantakaupunki sopiikin loistavasti päivän tai parin reissuun täysin pääkaupungista poikkeavassa tunnelmassa.

Busseja Tallinnasta lähtee noin tunnin välein. Ajo-aika on keskimäärin 1 h 40 minuuttia. Haap­saluun ajavat Lux Express, GoBus ja M.K. Reis-X.

Haapsalussa on upea, Venäjän tsaarin vierailua varten rakennettu rautatieasema, mutta junalla kaupunkiin ei ole päässyt Tallinnasta enää vuoden 1995 jälkeen.

Liikkuminen paikan päällä:

Kaupunki on pieni ja jos liikkuu vain Haapsalun keskustassa, kävelemällä pääsee kaikkialle. Pyörä tai potkulauta sujuvoittaa liikkumista entisestään.

 

Koe Haapsalussa ainakin nämä:

Piispanlinna

Vanha rautatieasema

Vanhankaupungin kahvilat ja ravintolat

 

 

Jos junalipun ostaa netistä, sen saa 15 % edullisemmin kuin konduktööriltä ostamalla.

Viljandi

Pärnun ja Tarton välissä sijaitseva idyllinen Viljandi on mukava päiväretkikohde esimerkiksi omalla autolla liikkuville. Vanhassa hansakaupungissa riittää nähtävää kyllä pidemmäksikin ajaksi.

Noin 160 kilometrin päässä Tallinnasta sijaitsevaan Viljandiin pääsee Viron pääkaupungista niin bussilla kuin junallakin.

Busseja lähtee Tallinnasta noin kerran tunnissa. Ajo-aika on keskimäärin noin 2,5 tuntia. Viljandiin pääsee Taisto Liinid ja Hansa Liinid -yritysten busseilla.

Junalla Viljandiin pääsee Tallinnasta hieman nopeammin, jopa alle kahdessa tunnissa. Junalipun saa netistä etukäteen ostettaessa hieman edullisemmin.

Liikkuminen paikan päällä:

Viljandin keskusta on melko pieni ja esimerkiksi bussiasemalta on lyhyt kävelymatka Vanhaankaupunkiin. Rautatieasema sijaitsee hieman kauempana, mutta sieltä pääsee keskustaan paikallisbusseilla.

 

Koe Viljandissa ainakin nämä:

Ritarilinnan rauniot ja näkymä linnamäeltä Viljandijärvelle

Vanha vesitorni, jonka huipulle voi kavuta

Vanhankaupungin puutalot, kahvilat ja putiikit

Taidemuseot: Kondase Keskus ja Enn Põldroosin museo

 

Narva

Viron ja koko EU:n itärajalla sijaitseva Narva on kokemisen arvoinen jo sijaintinsa ansiosta. Venäjän läheisyys näkyy ja tuntuu joka puolella kaupunkia.

Narvaan pääsee Tallinnasta kätevimmin junalla, joita lähtee Tallinnasta neljä kertaa päivässä. Reilun 200 kilometrin matka taittuu junalla alla kolmessa tunnissa. Samalla voi ihailla Itä-Virumaan vaihtuvia maisemia.

Bussilla Narvaan pääsee Tallinnasta jopa pari kertaa tunnissa. Matka kestää reilu kolme tuntia. Muutama busseista jatkaa matkaa kohti Pietaria.

Liikkuminen paikan päällä:

Narvan keskusta on pieni, joten kävellen pääsee helposti paikasta toiseen. Bussiasema ja rautatieasema sijaitsevat keskustassa.

 

Koe Narvassa ainakin nämä:

Narvan linna ja museo

Narvajoen rantapromenadi

Kreenholmin tekstiilitehtaan alue

Raatihuone ja Tarton yliopiston Narvan college

 

 

Saarenmaalle pääsee erittäin sujuvasti ja edullisesti puolen tunnin lennolla Tallinnasta. Kuva Saarenmaan pääkaupungin Kuressaaren lentokentältä.

Kuressaare

Viron suurin saari Saarenmaa ei ole lainkaan niin hankalasti tavoitettava kuin voisi ajatella. Tallinnasta voi lentoyhteyden ansiosta tehdä Saarenmaalle jopa päiväretken.

Lento Tallinnan lentokentältä saaren pääkaupunkiin Kuressaareen kestää noin puoli tuntia. Lähtöjä on päivittäin kaksi suuntaansa. Ajansäästö auto- tai bussimatkaan verrattuna on huomattava. Kuressaaren lentokenttä sijaitsee aivan kaupungin kupeessa, joten aamulennolta voi siirtyä vaikka aamiaiselle johonkin kaupungin kahvilaan.

Bussimatka Kuressaareen kestää nopeimmillaan 3 h 40 minuuttia. Matkantekoon kuuluu tietysti lauttayhteys manner-Virosta Muhun saaren Kuivastuun, josta bussi jatkaa pengertietä Saarenmaalle.

Liikkuminen paikan päällä:

Kuressaaressa pääsee kävellen kaikkialle. Jos haluaa kiertää Saarenmaata laajemmin, on hyvä vuokrata auto tai polkupyörä. n

 

Koe Saarenmaalla ainakin nämä:

Kuressaaren piispanlinna

Sõrven majakka

Anglan tuulimyllymäki

 

Mistä ostaa matkaliput?

Bussiliput: www.tpilet.ee

 Junaliput: www.elron.ee

 Lauttaliput Saarenmaalle ja Hiidenmaalle: www.praamid.ee

 Lentoliput Saarenmaalle ja Hiidenmaalle: www.saartelennuliinid.ee

 Lauttaliput Saarenmaan ja Hiidenmaan välille sekä pienille saarille: new.veeteed.com

 Tarton julkisen liikenteen matkaliput: tartu.pilet.ee

 Pärnun julkisen liikenteen matkaliput: parnu.pilet.ee

 

 

 

 

Teksti Mikko Virta ja Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov, kartta Eve Jaansoo

 

Lue lisää samasta aiheesta
bussilla haapsaluun bussilla narvaan bussilla tarttoon bussilla viljandiin elron junalla narvaan lippujen osto nettilippu

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää

25.3.2024 | Viro

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Tänään Virossa vietetään maaliskuun kyyditysten muistopäivää. 25. maaliskuuta vuonna 1949 neuvostojoukot kyydittivät väkivaltaisesti 22 000 Viron kansalaista Siperiaan. Tragedia … Lue lisää

23.3.2024 | Viro

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Talvitauon jälkeen satamaa ja sen edustaa myllänneet tietyötovat taas alkaneet. Molempien terminaalienliikenne on normaalia hitaampaa. Tämä kannattaa muistaa erityisesti, … Lue lisää

20.3.2024 | Viro

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -taidenäyttelyn avajaisia vietetään 23. maaliskuuta Ajamaja -galleriassa Kuressaaressa Saarenmaalla. Nykytaiteilija Eduard Zentšikkäsittelee äärettömältä ja rajattomalta vaikuttavaa kauneutta … Lue lisää

19.3.2024 | Viro

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan kansainväliset opiskelijat maksoivat tulo- ja sosiaaliveroa lukuvuonna 2022/2023 16,6 miljoonaa euroa ja edellisvuonna valmistuneet 6,9 … Lue lisää

11.3.2024 | Viro

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

9.3.–18.5. Sade joulukuussa -baletti, Tartto 11.3. Mike Oldfielding Tubular Bells -levyn 50-vuotisjuhlakonsertti, Tallinna 11.–17.3. Tallinnan ravintolaviikko, Tallinna 13.3. Foil, … Lue lisää

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää

24.2.2024 | Viro

The Baltic Guide toivottaa kaikille hyvää Viron itsenäisyyspäivää 24.2.2024!

The Baltic Guide toivottaa kaikille hyvää Viron itsenäisyyspäivää 24.2.2024!