Tuoretta tietoa Virosta

23.5.2018 | Kulttuuri

Verkkouutinen: Kirjailija Mika Keränen on Vuoden ulkosuomalainen

Kirjailija Mika Keränen on Vuoden ulkosuomalainenVirossa jo 25 vuotta asunut Mika Keränen on Vuoden ulkosuomalainen.

Tartossa asuva suomalalainen kirjailija Mika Keränen valittiin Vuoden ulkosuomalaiseksi 2018. Valinnan teki Suomi-Seura ry, joka painotti valinnassaan Keräsen toimintaa suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin ylläpitäjänä.

Mika Keränen on kirjoittanut lastenkirjoja niin suomeksi kuin viroksikin. Keränen kuuluu Viron suosituimpiin lastenkirjailijoihin. Hän on julkaissut viroksi 13 kirjaa.

Keräsen lastenkirjojen pohjalta on tehty seikkailuelokuva Supilinna Salaselts (Soppalinnan salaseura), joka oli elokuvateattereissa myös Suomessa.

Mika Keränen on asunut Virossa jo 25 vuotta. Aikaisemmin tänä vuonna hänelle myönnettiin Tarton kaupunginkirjailija -titteli.

Vuoden ulkosuomalainen on valittu vuodesta 1993 lähtien. Aiemmin on palkittu muun muassa jalkapalloilija Jari Litmanen, sopraano Karita Mattila ja jääkiekkoilija Saku Koivu.

The Baltic Guiden jutun Mika Keräsen valinnasta Tarton kaupunginkirjailijaksi voi lukea tästä linkistä.

Teksti Mikko Virta, kuva Martin Bek

22.1.2019 | Kulttuuri

Haapsalu on länsirannikon idyllinen helmi

Haapsalu on länsirannikon idyllinen helmi

Haapsalu on kaikkina vuodenaikoina herttainen merenrantahelmi. Tallinnasta Länsi-Viron pikkukaupunkiin ajellessa tunnelma vaihtuu, ja perillä Haapsalun vanhankaupungin kaduilla mieli rauhoittuu. Parhaiten … Lue lisää

17.1.2019 | Kulttuuri

Viron taidemuseon vuosi 2018 oli tapahtumarikas – kävijöitä ennätysmäärä

Verkkouutinen: Viron taidemuseon vuosi 2018 oli tapahtumarikas – kävijöitä ennätysmäärä

Vuonna 2018 Viron taidemuseossa, johon kuuluu viisi eri museoyksikköä, kävi ennätysmäärä vierailijoita. Viiden museon näyttelyitä kävi Virossa ihailemassa noin 440 … Lue lisää

16.1.2019 | Kulttuuri

Satavuotias Viro sai suomalaistaiteilijalta lahjaksi patsaan

Verkkouutinen: Satavuotias Viro sai suomalaistaiteilijalta lahjaksi patsaan

Suomalainen kuvanveistäjä Jouni Punkki lahjoitti eilen Virolle maan 100-vuotisjuhlan kunniaksi betonihärän, joka kantaa nimeä El Estonia.   Jouni Punkki antoi … Lue lisää

11.1.2019 | Kulttuuri

Viro–suomi-verkkosanakirja on ilmestynyt – viron kielellä on juhlavuosi

Verkkouutinen: Viro–suomi-verkkosanakirja on ilmestynyt – viron kielellä on juhlavuosi

Keskiviikkona 9. tammikuuta 2019 julkistettiin Tallinnassa Kotimaisten kielten keskuksen ja Eesti Keele Instituutin yhteistyönä laatima Viro–suomi‑verkkosanakirja, joka on netissä vapaasti kaikkien … Lue lisää

10.1.2019 | Kulttuuri

Virolainen Arvo Pärt on esitetyin elossa oleva klassisen musiikin säveltäjä

Verkkouutinen: Virolainen Arvo Pärt on esitetyin elossa oleva klassisen musiikin säveltäjä

Virolaissäveltäjä Arvo Pärt oli viime vuonna maailman esitetyin elossa oleva klassisen musiikin säveltäjä. Kaikkein eniten maailmassa esitettiin viime vuonna Ludwig … Lue lisää

10.1.2019 | Kulttuuri

Laulu- ja tanssijuhlien liput myyntiin tänään – laulujuhlat täyttävät tänä vuonna 150 vuotta

Verkkouutinen: Laulu- ja tanssijuhlien liput myyntiin tänään – laulujuhlat täyttävät tänä vuonna 150 vuotta

Ensi kesän laulu- ja tanssijuhlien liput tulevat myyntiin torstaina 10. tammikuuta. Lippuja voi ostaa netissä Piletilevin kautta. Laulu- ja tanssijuhlat … Lue lisää

9.1.2019 | Vapaa-aika

Balettia Itä-Virossa, jazzia venevajassa ja klassista Haapsalussa

Balettia Itä-Virossa, jazzia venevajassa ja klassista Haapsalussa

Advertoriaali   Alkuvuoden tapahtumakattaus hemmottelee hyvän musiikin ja ruuan ystäviä.   Virossa riittää mielenkiintoisia musiikki- ja ruokatapahtumia koko keväälle ja … Lue lisää

5.1.2019 | Kulttuuri

Kesällä jytisee!

Kesällä jytisee!

Metallica ja Bon Jovi pitävät huolen siitä, että ensi kesänä Tallinnassa ja Tartossa rokataan hiki hatussa.    Heinäkuussa Tartossa jytisee … Lue lisää