Tuoretta tietoa Virosta
10.4.2017 | Luonto

Kevään tunnelmapaloja

Kevään tunnelmapaloja

Retki rantakalliolle, tulvajärvelle tai tammilehtoon tarjoaa yllätyksiä ja elämyksiä.

Esittelemme kolme kohdetta keväiseen luontomatkailuun.

 

1.  Siivet suhisten kohti koillista

Tunnelma on odottavan kihelmöivä. Olemme kököttäneet rantakalliolla auringonnoususta alkaen. Onneksi keli on leppeä, vieno tuuli puhaltaa lounaasta.

Merellä liikenne on vielä hiljaista. Muutamia allien ja mustalintujen parvia viuhtoo merenpintaa viistäen havainnointipaikan ohitse. Kuikkien ja kaakkurien hajaparvet lipuvat majesteettisesti korkeammalla taivaalla.

Toukokuu on arktikan eli pohjoisella tundralla pesivien lintujen muuton aikaa. Täällä Viron mantereen luoteisnurkassa on parhaat mahdollisuudet nauttia mahtavasta luonnonnäytelmästä.

Myös muut Suomenlahden niemenkärjet ovat toukokuussa lintuharrastajien miehittämiä. Kaikilla sama harras toive: saada kokea arktikan suuri juhla.

Ulapalle ilmestyy merikihu, sitten vielä toinen ja kolmas. Nekin ovat matkalla kohti koillista. Hyvällä tuurilla kiikarin eteen voi sattua harvinaisempi leveäpyrstökihukin.

Aamun aikana ynnäämme satoja kuikkalintuja, muutamia merikihuja ja tuhansia vesilintuja. Suunta on sama suurella lintujoukolla: alleilla, mustalinnuilla, pilkkasiivillä, valkoposki- ja sepelhanhilla, kuikilla, kaakkureilla, merikihuilla, tundrakurmitsoilla, punakuireilla ja sirreillä.

Paikka:
Põõsaspean niemi,
Noarootsi, Läänemaa.

Aika:
Huhtikuun loppu–kesäkuun alku.

Mitä nähtävää:
Arktisten vesilintujen ja kahlaajien muutto.

 

2. Tulvajärven taukopaikka

Tuuli puraisee ilkeästi posken ihoa, kun astun autosta ulos. Onneksi vanhan pumppaamon takana on tuulelta suojassa. Mekkala on aamuvarhaisella jo melkoinen. Kaakatusta, prääksytystä ja vihellyksiä kuuluu polderin tulvalammikoilta.

Huhtikuun kelmeä harmaus saa väriä, kun asettaa kiikarit silmille. Tulvajärvi on lintujen kirjavoima. Joutsenten ja pikkujoutsenten välissä on satoja, jos ei tuhansia sorsalintuja. Kaukoputkella selviää, että suurin osa niistä on haapanoita, mutta runsaasti on myös jouhisorsia, taveja ja sinisorsia. Lapasorsia en ole missään nähnyt näin paljon.

Sitten kuuluu humahdus – koko konkkaronkka lehahtaa siivilleen. Missä on paniikin aiheuttaja, mikä peto tällä kertaa? Yleensä polderilla tankkaavien muuttajien veren saa pamppailemaan ylitse purjehtiva merikotka, mutta tällä kertaa syy on harvinaislaatuisempi. Nuori muuttohaukka viistää heinämaan yli ja leikkaa terävästi nousten yläilmoihin. Sen kynsissä roikkuu jotain, taitaa olla punajalkaviklo-parka.

Rauha on palannut polderille ja ruokailu jatkuu entiseen malliin. Pajun latvassa ääntelevä sitruunavästäräkki pistää silmään kuin huutomerkki keväisen harmauden keskeltä. Kyllä se kesäkin sieltä vielä tulee.

Paikka:
Audrun polderi, Audru, Pärnumaa.

Aika:
Huhtikuu–toukokuu

Mitä nähtävää:
Polderilla levähtäviä sorsalintuja, hanhia ja kahlaajia. Erityisen hyvä paikka märkinä keväinä.

 

3. Kielon aikaan tammilehdossa

Sateen jälkeen hiekkatiellä tuoksuu orastavan kesän tuoksu ja kukkivien kielojen huumaava aromi – kuin hienoin parfyymi. Niitä on koko metsänalus valkoisenaan. Tien molemmin puolin kohoaa tammia, vaahteroita, lehmuksia ja muita jalopuita.

Tieltä poikkeava polku vie metsänkuninkaan luokse. Se kohoaa edessä ylväänä kuin ikiaikainen monumentti. Puhtun tammi on saanut seisoa samalla paikalla jo vähintään 400 vuotta – hirmu pitkä aika yhdelle puulle. Se on nähnyt monet myrskyt, sodat ja kulkijat. Tarvitaan kolme käsiparia, jotta ylettyy sen ympärille. Tammen alla voi tuntea valkosipulin tuoksun. Karhunlaukat kukkivat valkoisena mattona tammen ympärillä. Suojelualueella ne saavat kasvaa rauhassa poimijoilta.

Polku jatkuu metsän siimekseen peikkotammien ja pähkinäpensaiden välistä. Lehdon linnut virittelevät lauluaan taivaan kirkastuessa. Peippo jaksaa visertää täysin rinnoin, kuuluu sirittäjän sarja ja pikkusiepon surumielinen säe. Ja sitten, siinä se on – Puhtun toinen valtias. Jättimäinen mänty kohoaa kohti taivasta kuin toteemi. Miehenpaksuiset oksat ojentuvat sen valtavasta rungosta väkevinä.

Valko- ja keltavuokkojen kirjavoimassa niemenkärjessä meri kimmeltää puiden välistä. Tiirat ja lokit antavat silauksen keväiseen äänimaisemaan.

Paikka:
Puhtun lehto, Hanila, Läänemaa.

Aika:
Toukokuu.

Mitä nähtävää:
Niemellä kasvava jalopuulehto. Valtava tammi ja mänty. Mielenkiintoinen kasvimaailma kämmeköineen ja jalopuineen. 

Screen Shot 2017-04-04 at 16.02.06 Screen Shot 2017-04-04 at 16.01.47

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT ANDREI CHERTKOV JA MIKKO VIRTA, KARTTA EVE JAANSOO

Lue lisää samasta aiheesta

21.3.2024 | Luonto

Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa 

Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa 

Tänään 21. maaliskuuta sertifioitu permakulttuurin asiantuntija Marian Nummert luennoi permakulttuurista eli luonnonmukaisen puutarhan pitämisestä. Luento on ilmainen ja se … Lue lisää

1.3.2024 | Luonto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan vuotuinen orkideanäyttely avautuu tänään 1. maaliskuuta. Näyttely tarjoaa mahdollisuuden nähdä hyvin harvinaisia ​​orkideoita luonnonvaraisia olosuhteita jäljittelevässä … Lue lisää

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

13.2.2024 | Luonto

Äänestä Euroopan vuoden puu 2024

Äänestä Euroopan vuoden puu 2024

Euroopan vuoden puu 2024 -kilpailun äänestys on nyt käynnissä. Kilpailussa on mukana 14 puuta, joista viisi on tammia, kaksi … Lue lisää

30.1.2024 | Luonto

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

Tarton Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi ei rajoitu vain Tarton kaupunkiin, vaan tapahtumia järjestetään ympäri Etelä-Viroa. Yksi tällainen tapahtuma on lähes kolme … Lue lisää

22.1.2024 | Mainos | Luonto

Etelä-Viro on lähempänä kuin Lappi

Mainos Etelä-Viro on lähempänä kuin Lappi

Talviloma etelässä tuntuu ehkä kummalliselta, mutta Helsingistä on Etelä-Viroon huomattavasti lyhyempi matka, kuin Pohjois-Suomeen ja talvella Etelä-Virossa tapahtuu monenlaista. … Lue lisää

20.1.2024 | Luonto

camera icon6
Talviretkelle Viron luontoon 

Talviretkelle Viron luontoon 

Talviretkelle suomaisemiin Virolaiset suot ovat hienoja kohteita talvellakin. Pitkospuureiteillä on mukava tallustella, kun aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja suomaisema … Lue lisää