Tuoretta tietoa Virosta

4.4.2012 | Luonto

”Kevään kuhinaan ei kyllästy koskaan”

”Kevään kuhinaan ei kyllästy koskaan”

”Kevään kuhinaan ei kyllästy koskaan”

Niitä löytyi niin Länsi-Virosta, sisämaasta kuin myös pohjoisrannikolta. Monien puheissa mainittiin Matsalun ja Tarton seudun luontokohteita. Kevään äänistä ja väreistä nautitaan niin metsissä kuin vesistöjenkin äärellä.

Mariliis Märtson,

lintuharrastaja.

Saapuva kevät tekee mielen aina levottomaksi, sillä kevättuulet voivat tuoda jotain jännittävää. Luonnossa liikkuminen on minulle harrastus. Metsissä liikkuessa ja peltojen muuttolintuja seuratessa tuntuu kuin se kaikki olisi niin kuin ensimmäisellä kerralla. Kaikki ne äänet ja lintujen soitimet sekä mieletön kuhina, siihen ei kyllästy koskaan, vaan sitä odottaa koko talven pitkän hiljaiselon.

Keväällä ehdottomat suosikkikohteeni ovat Tarton lähiympäristön polderit ja kala-altaat (Aardla ja Ilmatsalu, kartta nro. 2 ja 3). Samoin keväisin metsissä rummuttavat tikat ja huhuilevat pöllöt ovat omanlaisensa elämys.”

Anneli Palo,

biologi, luontovalokuvaaja.

Yksi keväisistä lempipaikoistani on Saka-Ontikan (Kartta nro. 1) kalkkikivijyrkänteen alusmetsä. Olen ihaillut likaisenharmaata merta, jota reunustaa vaahterankukkien ja ensimmäisten hiirenkorvien vihreänkeltainen vyö.

Pari viikkoa myöhemmin on samassa paikassa tummansinisen meren yllä helakka kevättaivas ja koko metsä vihannoi rehevää vaaleanvihreää. Metsänpohja tarjoilee hienoja näkymiä juuri auki rullautuviin kotkansiipiin. Siinä maisemassa on tuhansia värejä, meren kohinaa, jatkuvaa muutosta, on elävä ja eloton luonto.

Muutaman tunnin kävelyretki jyrkänteen alusmetsässä ja vesirajassa sekä kevään valokuvaaminen ovat minulle todellista lepoa.”

Tarvo Valker,

lintuharrastaja, luonto-opas, Läänemaan lintuseuran puheenjohtaja.

Koska olen lintuharrastaja, on kevät minulle yksi jännittävimmistä vuodenajoista. Lempipaikkoja ovat Haapsalun ja Matsalunlahden seutu. Ensinnäkin kyseiset paikat ovat minulle merkityksellisiä, sillä juuri niihin tein aikoinaan ensimmäiset linturetkeni. Toisekseen saapuvat Länsi-Viron rannikolle muuttolinnut aikaisemmin, kuin esimerkiksi sisämaahan.

Pitkän talven jälkeen odotan malttamattomana kiurujen, töyhtöhyyppien, kurkien ja muiden muuttolintujen saapumista. Joka päivä saapuu rannikolle uusia tulijoita. Silloin ymmärtää, miten ainutlaatuinen on jokainen hetki luonnossa.”

Remo Savisaar,

luontovalokuvaaja.

Keväällä ehdoton lempipaikkani on lintujen laulusta raikuva, vihertävä metsä. Sinne voi unohtaa itsensä helposti koko päiväksi. Yksinomaan kuvaamista on siellä paljon: linnut, eläimet ja kasvit. Samalla korvia hellii lintujen kaunis laulu. Metsä on paikka, jossa sielu lepää.

Sitä kokeakseen ei tarvitse välttämättä mennä luonnonsuojelualueelle. Tarvitsee vain mennä kaupungista pois ja pysähtyä jonkin metsän kohdalla. Kaikki tarvittava löytyy sieltä.

Toinen tärkeä paikka, jonne keväällä täytyy päästä, on jokin vesistö. Sieltä löytyy vesilintuja: nokikanoja, sorsalintuja ja silkkiuikkuja. Juuri jälkimmäisten kaunis soidin on syy siihen, miksi vietän viikkokausia järvellä, saadakseni osani niiden lemmenleikeistä.

Käymisen arvoisia paikkoja on keväällä paljon, mutta suosittelen muutamia: Puisenniemi ja metsä Matsalunlahden pohjoisrannalla (Kartta nro. 4), Alam-Pedjan luonnonsuojelualue, Paljassaarenniemi (Kartta nro. 5) ja Ilmatsalun ja Käreveren välinen Linnuteereitti.”

Peeter Vissak,

biologi, luontovalokuvaaja, luonto- opas.

Olen kevään lapsi ja kevät on muutenkin lempiaikaani. Niinpä juuri se paikka, jossa kulloinkin olen, on lempipaikkani. Laelatun rautatiepenger (Kartta nro. 6) on lähimpänä kotiani, joten se on suosikkini. Heti jään sulamisen jälkeen siellä voi nähdä paljon lintuja, kuten joutsenia, telkkiä, sotkia, koskeloita, sorsia ja tiiroja. Jään reunalla istuu harmaahaikaroita, välillä näkyy viiksitimaliparvia, Laelatun takaa kuuluu kaulushaikaran puhallus ja lahden yli lentää merikotka.

Kun kävelee tai ajaa pitkin pengertietä, niin molemmilla puolilla näkyy meri. Hyvällä tuurilla on täysikuun aika, jolloin voi ihailla toisella puolella auringonlaskua ja toisella puolella kuun nousua.”

 

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ARNE ADER

 

 

Lue koko juttu näköislehdestä

14.8.2017 | Luonto

Elokuun oranssi supermarja

Elokuun oranssi supermarja

Tyrni sopii päivittäiseen ruokapöytään ja pitää väsymyksen loitolla.   Oransseina hehkuvat tyrnimarjapensaat ovat elokuussa Virossa tuttu näky. Tyrnejä kasvatetaan yleisesti … Lue lisää

11.8.2017 | Luonto

Piknikille puistoon ja rannalle

Piknikille puistoon ja rannalle

The Baltic Guide esittelee Pärnun parhaat piknikpaikat.   1. Rantapuisto Hiekkarantaa reunustava Rantapuisto (Rannapark) on epäilemättä Pärnun suosituin piknikkohde. Rantapuiston … Lue lisää

9.8.2017 | Luonto

Viron korkeimmalle huipulle 20 cm lisämittaa

Verkkouutinen: Viron korkeimmalle huipulle 20 cm lisämittaa

Viron juhlistaa 100-vuotista itsenäisyyttään myös vaihtamalla järjestelmää, jolla maanpinnan korkeuksia mitataan. Paikkakunnasta riippuen kukkulat kohoavat 15–24 cm korkeammalle, tosin vain … Lue lisää

21.7.2017 | Luonto

Kesän mansikkapaikat

Kesän mansikkapaikat

Torit ovat pikkukaupunkien sykkiviä sydämiä.   Heinäkuu on vilkkainta torielämän aikaa. Keskikesän herkkuihin kuuluvat kanttarellit, mustikat, herneet, tomaatit ja hapankurkut … Lue lisää

20.7.2017 | Kulttuuri

Retki ruuantuotannon juurille

Retki ruuantuotannon juurille

Virolaiset maatilat avaavat ovensa 23. heinäkuuta suurelle yleisölle.   Avoimet tilat -tapahtuman ideana on, että ihmiset pääsisivät tutustumaan maatilojen toimintaan … Lue lisää

3.7.2017 | Luonto

Koti Liivinlahden keskellä

Koti Liivinlahden keskellä

Kihnussa asuu tarmokkaita asukkaita, jotka vaalivat vanhoja perinteitään. Tapasimme kolme kihnulaista: Kaisan, Railin ja Maien.   Meri on hylkeen harmaa, … Lue lisää

13.6.2017 | Luonto

Länsi-Viron salainen helmi

Länsi-Viron salainen helmi

Tõstamaa yllättää merellisyydellä ja kauniilla maalaismaisemilla.   Vaikka Tõstamaa jääkin pääväylistä sivuun, se ei tarkoita, etteikö mielenkiintoista nähtävää riittäisi. Pärnun … Lue lisää

12.6.2017 | Luonto

Kuplivaa virolaisista omenoista

Kuplivaa virolaisista omenoista

Pienpanimo-olutvillitys on luonut rohkeutta myös siiderin valmistajiin. Muutama vuosi sitten käsityösiidereitä myymään alkanut Jaanihanso on saanut rinnalleen monta uutta tulijaa. … Lue lisää