Tuoretta tietoa Virosta

21.4.2019 | Ravintolat

Keskellä urbaania sykettä

Keskellä urbaania sykettäSataman ja ydinkeskustan välissä sijaitseva R14 toimii upeissa tiloissa.

Tunnelmallinen R14-ravintola huokuu uuden ja vanhan kerrostumia.

 

Rotermannin ultracoolien designpuotien ja vaateliikkeiden keskellä sijaitsevaa R14-ravintolaa on siunattu huimilla puitteilla. Entisessä tehdasrakennuksessa seinät kohoavat korkealle. Niiden keskellä on valtavat kaari-ikkunat, joista tulvii runsaasti luonnonvaloa sisälle.

Paikassa on samaan aikaa historian havinaa, mutta myös sopiva annos modernia tyyliä. Tiiliseinä kertoo tarinaa menneiltä aikakausilta: kalkkikivi, punatiili ja neuvostoaikainen valkoinen tiili ovat kaikki sulassa sovussa.

Modernia vivahdetta sisustukseen tuovat tyylikkäät tuolit, jotka ovat hauskasti erilaisia.

R14 on melko uusi paikka Tallinnan ravintolamaailmassa, mutta se on saanut jo mukavasti kehuja. Ulko-ovessa oleva White Guide 2019 -tarra kertoo, että R14 kuuluu Viron sadan parhaimman ravintolan joukkoon.

 

Lounasaikaan ravintolassa riittää mukavasti asiakkaita. Korviin kantautuu ainakin viittä eri kieltä. 

Ruokalista huokuu Välimeren anteja. Tarjolla on muun muassa leppäsavu-ankanfilettä, kikhernepihvejä ja sieni-ricottaravioleja. Sunnuntaisin on tarjolla suosittu brunssi.

Listalla on monipuolinen valikoima viinejä, joita saa laseittainkin useita erilaisia. Viinipullojen rivit kohoavat katonrajaan asti ja niille on pyhitetty kokonainen huone. 

 

Asiantunteva tarjoilija kertoo sujuvasti ruokalistan herkuista, joten päädyn tällä kertaa strozzapreti-pastaan naudanlihan, paprikan, purjon, rosmariinin ja puolikuivien kirsikkatomaattien kera.

Ennen sitä pääsen herkuttelemaan burrata-juustolla. Mukavan raikas alkupala vie heti ajatuksen saapasmaan suuntaan. 

Pasta on kermaista ja ruokaisaa. Tomaatit tuovat annokseen makua ja välimerellistä otetta. Vaikka vatsa onkin jo melko täynnä, päätän kokeilla jälkiruoaksi italialaistyylistä jäätelöä.

Kolmen pallon kulho on melkoisen suuri, mutta jäätelön ystävänä viimeinenkin lusikallinen päätyy suuhun. 

R14, Rotermanni 14, Tallinna. 

 

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov

20.7.2019 | Ravintolat

Paikallisten baarisuosikki Tallinnaan – Frank tarjoaa hyviä drinkkejä ja tyylikästä yöelämää

Paikallisten baarisuosikki Tallinnaan – Frank tarjoaa hyviä drinkkejä ja tyylikästä yöelämää

Tallinnan vanhakaupunki kätkee sisälleen toinen toistaan mieleenpainuvampia ja yllätyksellisempiä yöelämäkohteita.   Yksi niistä on ehdottomasti Sauna-kadulla sijaitseva Frank Bistro & … Lue lisää

19.7.2019 | Ravintolat

Kiehtova, komea Narva

Kiehtova, komea Narva

Viron itärajalla sijaitsevaa Narvaa on hankala selittää. Narvajoen äärellä tunnelma on erilainen kuin muualla Virossa. Itänaapurin lippu heiluu kivenheiton päässä … Lue lisää

19.7.2019 | Ravintolat

Muutakuin kuin Dublinin tummaa nektaria – Tallinnassa on useampi hyvätunnelmainen irkkubaari

Muutakuin kuin Dublinin tummaa nektaria – Tallinnassa on useampi hyvätunnelmainen irkkubaari

Asiakkaat luovat Tallinnan irkkubaarien tunnelman.   Irlantilaisbaarit ovat joka puolelle maailmaa pesiytynyt ilmiö. Lähes samankaltaisia juottoloita pubiruokineen löytyy Euroopasta Aasiaan … Lue lisää

15.7.2019 | Ravintolat

Iloisesti yllättävä Tallinnan Rotermannin kortteli

Iloisesti yllättävä Tallinnan Rotermannin kortteli

Epämääräinen alue kasvoi Tallinnan vetovoimaiseksi keskukseksi.   Rotermannin korttelista Tallinnan sataman ja Viru-hotellin välisellä alueella on vuosien varrella kasvanut monen … Lue lisää

12.7.2019 | Ravintolat

Legendaarinen ravintola Moon täyttää 10 vuotta

Legendaarinen ravintola Moon täyttää 10 vuotta

Ravintola Moon on hyvin piilossa pienellä sivukadulla. Silti paikka on täynnä lähes joka päivä. Asiakkaat ovat trendikkäitä nuoria virolaisia, business-ihmisiä … Lue lisää

11.7.2019 | Ravintolat

Sukellus Pärnun kesäterasseihin – The Baltic Guide listasi kesäpääkaupungin vehreät, merelliset ja lapsiystävälliset terassit

Sukellus Pärnun kesäterasseihin – The Baltic Guide listasi kesäpääkaupungin vehreät, merelliset ja lapsiystävälliset terassit

Näköaloja merelle Kun on selvinnyt pitkät käytävät ja raput ylös, löytyy Tervis-hotellin ylimmästä kerroksesta keidas: Purje-kahvila. Kirjoilla vuoratut seinät ovat … Lue lisää

11.7.2019 | Ravintolat

Keski-Viron ravintolat tarjoavat kesän makuja

Keski-Viron ravintolat tarjoavat kesän makuja

Keski-Viron pikkukaupungeissa on viehättäviä ruokapaikkoja.   Kun kesälomamatkalla lähtee liikkeelle Tallinnasta etelään, kannattaa jättää vatsaan tilaa paikallisia ruokaherkkuja varten. Vain … Lue lisää

10.7.2019 | Ravintolat

Etelän kulttuuripesä synnyttää uusia makuja – Võrun Stedingu maja on pelastus hyvän ruuan ystäville

Etelän kulttuuripesä synnyttää uusia makuja – Võrun Stedingu maja on pelastus hyvän ruuan ystäville

Vau, sanoi valokuvaaja, kun astui sisälle ravintolaan Võrussa. Entiseen apteekkiin tehty Stedingu maja onkin ällistyttävän hieno: korkeat huoneet, rouheat seinärappaukset, … Lue lisää