Tuoretta tietoa Virosta

7.3.2017 | Kulttuuri

Kaupunkifestivaalien kuningatar

Kaupunkifestivaalien kuningatar

Tallinn Music Weekin yli 200 artistia kattavat kaupungin lavoille musiikillisen maistelumenun folkista jazziin ja metalliin.

 

Pohjoismaiden suurin uuden musiikin ja kaupunkikulttuurin festivaali Tallinn Music Week (TMW) valloittaa jälleen Viron pääkaupungin 27.3.–2.4.

Musiikkia on tarjolla jälleen laajalla skaalalla folkista elektroniseen musiikkiin ja klassisesta metalliin, kertoo festivaalin lehdistöpäällikkö Ingrid Kohtla.

Kansainvälisistä artisteista maininnan ansaitsevat muun muassa skotlantilainen dreampop-avantgardisti C Duncan, saksalainen säveltäjä-pianisti Hauschka ja industrial-musiikin legendan Einstürzende Neubautenin perustajan Alexander Hacken ja amerikkalaisen Danielle de Picciotton yhtye.

Kohtlan mukaan suomalaisten edustus on tänä vuonna todella vahva, sillä festivaalilla esiintyy yli 20 suomalaisartistia. ”Mukana ovat muun muassa teknotuottaja Jori Hulkkonen, kosmorockbändi K-X-P:n johtohahmo Timo Kaukolampi ja maailmalla menestynyt räppäri View.”

 

Virolaisten artistien kirjo on valtava. Mukana on niin uransa alkutaipaleella olevia artisteja kuin maailmanluokan lavoja jo valloittaneita bändejä.

Festivaalilla nähdään muun muassa virolaisen etnon ykkösnimiin kuuluva Maarja Nuut ja EDM:n kansainväliset menestyjät Syn Cole ja Mord Fustang.

Paikallisen musiikkimaaston kuumista nimistä Kohtla nostaa esiin myös kriitikoilta kiitosta saaneet Mart Avin, Florian Wahlin, taidepunk-runoilijan Indrek Spungin ja fantasiarockbändin Põhja-Konnin.

Festivaalin etnokonserteissa on useita bändejä ja artisteja, jotka ovat esiintyneet viime vuosina Suomessa. Niihin kuuluvat Curly Strings, Trad.Attack!, Svjata Vatra ja Mari Kalkun.

 

Festarin avajaiset järjestetään Kulttuurikattilassa 30. maaliskuuta. Ainutlaatuisia hetkiä on luvassa, kun samalla lavalla esiintyvät kapellimestari Kristjan Järvin johdolla lontoolainen beatboxin mestari BellaTrix, räppäri Di. J. NoizePunk, jousikvartetti Prezioso ja joukko virolaisia muusikoita.

”Kannattaa muistaa myös ilmaiskonsertit iltapäivisin Tallinnan kahviloissa, gallerioissa, levy- ja kirjakaupoissa sekä muissa yllättävissä paikoissa”, vinkkaa Ingrid Kohtla.

 

Festivaalin aikana järjestetään ruokatapahtuma, jossa on mukana yli 30 kaupungin ravintolaa ja kahvilaa. Erikoismenuja tarjoavat muun muassa venäläinen ravintola Babulja, korealainen Gotsu, gruusialainen Pirosmani ja Vanhankaupungin sydämessä sijaitseva Von Krahli Aed. TMW Tastes -tapahtuma kestää koko viikon eli 27.3.–2.4.

 

Perinteiseen Tallinn Music Weekin konferenssiin 31.3.–1.4. osallistuu kiinnostavia esiintyjiä eri puolilta maailmaa. Popkulttuurin asiantuntija Simon Reynolds kertoo Shock and Awe -kirjastaan. Suomesta konferenssiin osallistuu Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja Stuba Nikula. Tilaisuuden avaa 31.3. Viron presidentti Kersti Kaljulaid. 

 

Näkökulma

Helsinkiläisen Fullsteam-musiikiyhtiön vetäjä Juha Kyyrö on ahkera Tallinn Music Weekin -kävijä. Hän on käynyt festivaalilla vuodesta 2009 lähtien.

Mikä on Tallinn Music Weekin merkitys virolaiselle musiikille ja musiikkiviennille? ”Tätä pitäisi oikeastaan kysyä virolaisilta musiikkialan ammattilaisilta, mutta mielestäni merkitys on ollut valtava, ja ainakin minun nähdäkseni Tallinn Music Week on lisännyt virolaisen musiikin näkyvyyttä maailmalla merkittävästi.”

Mikä on parasta Tallinn Music Weekissä? ”Parasta Tallinn Music Weekissä on, että se on joka vuosi erilainen. Järjestäjät keksivät aina jotain uutta ja kiinnostavaa. Eniten odotan Fullsteamin 15-vuotisjuhlia Kulttuurikattilassa perjantaina 31.3.”

Mitkä ovat lempitapahtumiasi ja -paikkojasi festivaalilla? ”Esimerkiksi Kultuurikatel on mahtava paikka. Eniten kuitenkin odotan jonkin sellaisen uuden paikan näkemistä, josta en ole aikaisemmin kuullut.”

Mikä virolainen bändi voisi seuraavaksi lyödä läpi maailmalla? ”Tommy Cash.”

 

Screen Shot 2017-03-02 at 16.41.24

Screen Shot 2017-03-02 at 16.41.29

 

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT TMW

18.7.2019 | Vapaa-aika

Alkuhärän äärellä – Rakvere on hyvä päiväretkikohde

Alkuhärän äärellä – Rakvere on hyvä päiväretkikohde

Länsi-Virumaan maakunnan pääkaupunki Rakvere on tasan sadan kilometrin päässä Tallinnasta. Narvaan johtavalta hyväkuntoiselta E20-valtatieltä käännytään Haljalan kohdalla etelään ja hetken … Lue lisää

17.7.2019 | Vapaa-aika

Tallinna jää taakse – Harjun maakunta on muutakin kuin pääkaupunki

Tallinna jää taakse – Harjun maakunta on muutakin kuin pääkaupunki

Tallinnasta länteen suuntautuva rantatie kulkee Tabasalun taajaman läpi. Se on Harkun kunnan kaupallinen keskus. Siitä kymmenkunta kilometriä eteenpäin on Suurupi, … Lue lisää

16.7.2019 | Luonto

Venäjä tuo positiivista jännitystä

Venäjä tuo positiivista jännitystä

Narvan taiteilijaresidenssiä vetävä Ann Mirjam Vaikla viihtyy hyvin rajakaupungissa.   Narvan taiteilijaresidenssiä johtava Ann Mirjam Vaikla muutti Narvaan vuoden 2017 … Lue lisää

14.7.2019 | Vapaa-aika

Pysäytä aika Hiidenmaalla

Pysäytä aika Hiidenmaalla

Reilun tunnin lauttamatkan aikana manner-Viron Rohukülasta Hiidenmaan Heltermaan satamaan ehtii asettaa ajatuksensa loma-asentoon. Hiidenmaalla ei kannatakaan hosua, vaan nauttia mieleenjäävistä … Lue lisää

13.7.2019 | Vapaa-aika

Etno soi Viron suvessa – hyvän musiikin ystävän kannattaa suunnata heinäkuussa Viljandiin ja Hiidenmaalle

Etno soi Viron suvessa – hyvän musiikin ystävän kannattaa suunnata heinäkuussa Viljandiin ja Hiidenmaalle

Hyvän musiikin ja tanssin ystävien kannattaa heinäkuussa ottaa suunta kohti Viljandia tai Hiidenmaata.   Kansanmusiikki on Virossa valtavirtaa: se soi … Lue lisää

10.7.2019 | Vapaa-aika

Pikkukaupunkien rauhaa Keski-Virossa

Pikkukaupunkien rauhaa Keski-Virossa

Piret Hansman on syntyperäinen paidelainen.   Paiden kaupunkia Järvamaan maakunnassa Keski-Virossa sanotaan Viron sydämeksi. Siitä kertoo myös kyltti kaupungin rajalla, … Lue lisää

8.7.2019 | Ostokset

Sipulitie itkettää vain ilosta

Sipulitie itkettää vain ilosta

Peipsijärven rannoilta kuoriutuu kolme kulttuuria ja kaksi kieltä.   Viron Peipsijärven länsilaidalla olevaa aluetta kutsutaan Sipulitieksi (Sibulatee), joka pitää sisällään … Lue lisää

7.7.2019 | Kulttuuri

Laulujuhlien 150-vuotisjuhlissa laulaa kahdeksan kuoroa Suomesta – ensimmäisiltä laulujuhlilta sai 
alkunsa yhteisen kansallislaulun tarina


Verkkouutinen: Laulujuhlien 150-vuotisjuhlissa laulaa kahdeksan kuoroa Suomesta – ensimmäisiltä laulujuhlilta sai 
alkunsa yhteisen kansallislaulun tarina


Viron laulujuhlilla on vanhat siteet myös Suomeen. Tärkein laulusilta edelsi ensimmäisiä laulujuhlia. Yhteisen kansallislaulun tarina alkoi juuri ensimmäisiltä laulujuhlilta. Laulujuhlaa … Lue lisää