Tuoretta tietoa Virosta
6.4.2011 | Ravintolat

Karaokea laulukansan yliopistokaupungissa

Karaokea laulukansan yliopistokaupungissa

Suomalaiset ovat karaokekansaa ja virolaiset ehdottomasti laulukansaa.

Tallinnassa karaokebaarit ovat monelle suomalaiselle jo tuttuja, mutta miten on asian laita Tartossa? Pääseekö myös yliopistokaupungissa lavalle tulkitsemaan lempikappaleitaan?

Tartosta löytyy tällä hetkellä kaksi varteenotettavaa karaokebaaria. Püssirohukelderissä on järjestetty jo pitkään karaokea joka maanantai, 6teist kannu -baari taas laittaa ihmiset laulamaan torstaisin. Näistä ensin mainittu sijaitsee keskustassa, vanhassa ruutikellarissa, joka on jo miljöönsä puolesta käynnin arvoinen. Jälkimmäinen taas edustaa perinteisempää pubi-tyyliä ja on hieman kauempana keskustasta. Molemmissa on tarjolla sekä syötävää että juotavaa myöhään yöhön. Aikaisemmin myös keskustan pubi Ristiisassa pääsi näyttämään taitonsa, mutta tällä hetkellä karaokeillat ovat tauolla. Baarista kerrotaan, että karaoken mukaan ottamista ohjelmistoon harkitaan, jolloin laulamaan pääsisi kahdesti kuussa.

Mahdollinen sisäänpääsymaksu 6teist kannuun ja Püssirohukelderiin ei yleensä ole kovinkaan suuri. Paikalle kannattaa tulla ajoissa, sillä karaokeillat ovat suosittuja ja niin penkit kuin lauluvuorotkin varataan nopeasti. Püssirohukelderissä ikäjakauma on hitusen nuorempi kuin 6teist kannussa, mutta molemmissa lauletaan tunteella.

Tartossa karaokea pääsee laulamaan englanniksi – ja tietysti viroksi – mutta suomenkielinen lauluvalikoima puuttuu sen pienen kysynnän vuoksi. Osallistua voi kuka tahansa, mutta erona Suomeen on siinä, että karaokeen liittyy Tartossa lähes poikkeuksetta kilpailu, josta parhaat laulajat pääsevät finaaliin.

Finaaliin päässeet saavat usein jonkin palkinnon, esimerkiksi ravintolan lahjakortin tai vastaavan. Kilpailutilanne ei missään tapauksessa tarkoita sitä, etteikö satunnainen kävijäkin voisi huoletta tarttua mikkiin. Jos finaaliin sattuu pääsemään ja silloin ei paikalla ole, asiasta ei koidu jälkiseuraamuksia. Ja toki jos intoa riittää, voi Tarttoon myös tehdä uuden vierailun – silloin finaalin aikoihin. 

Mistä löytää? Pubi 6teist kannu, Suur kaar 53, Tartto. Püssirohukelder, Lossi 28, Tartto. Ristiisa pubi, Küüni 7, Tartto.

TEKSTI REETTA SAHLMAN, KUVAT TARMO HAUD JA 6TEIST KANNU

Lue lisää samasta aiheesta

12.4.2024 | Ravintolat

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Suosittu ruokafestivaali Otepää Maitsed (Otepään Maut) alkoi eilen. 11 päivää kestävän festivaalin aikana kuusi ravintolaa Otepäällä ja sen ympäristössä … Lue lisää

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää