Tuoretta tietoa Virosta
2.7.2012 | Ravintolat

Kansainvälinen virolainen

Kansainvälinen virolainen

Kansainvälinen virolainen

Cru on ehtinyt herättämään runsaasti huomiota jo aivan alkutaipaleellaan. Entisen Viru Innin paikalla toimivan hotellin ja ravintolan nimen lisäksi on päivitetty ilmettä ja ruokalistoja. Ylemmissä kerroksissa on edelleen 15-huoneen boutique-hotelli ja alakerrassa ravintola. Siellä ruokatyyli tasapainottelee nyt klassisen ja modernin sekä kansainvälisen ja paikallisen välimaastoissa onnistuneesti, niin että tuloksena on todella ainutlaatuisia ruokaelämyksiä.

Edetään ylhäältä alas. Loistosviitistä avautuu näkymä Vanhankaupungin vilkkaimmalle turistikadulle Virulle. Siitä huolimatta huoneessa vallitsee täydellinen hiljaisuus. Kaikki, jotka ovat käyneet Tallinnan vanhoissa kivitaloissa, tietävät kuinka äänet niissä kantautuvat kadulta sisätiloihin ja kaikuvat kiviseinissä. Crussa äänieristyksellä on onnistuttu pitämään melu kadulla. Kaikki huoneet ovat uniikkeja luokissa standard, deluxe ja sviitti. Kellarissa on hotellivieraille sauna ja pieni uima-allas. Viru-kadun hälinä ei häiritse ulkonakaan syömistä, sillä katutason ravintolan pihaterassilla on myös rauhallista.

Keittiömestari Dimitri Haljukov tarjoaa kesällä kevyemmän menun: salaatteja, paikallista kalaa ja vihanneksia. Haljukov painottaa, että jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Testikäynnillä löytyi alkuun kevyesti savuinen hirvi-tartar sieni-aiolin kera (10,50 euroa), jossa lautaselle oli saatu mukavasti maanläheiset maut. Pääruuaksi valitsin nieriää sahramilla säväytetyn perunasoseen kanssa (16 euroa). Kala oli täydellisesti kypsennettyä, mistä keittiölle täydet pisteet. Nieriä on Virossa harvinaisempaa herkkua, eikä sitä keittiömestarin mukaan muissa ravintoloissa olekaan tarjolla.

Jälkiruokana raparperi crème brulée (5 euroa) oli maultaan runsas mutta samalla virkistävä makuelämys.

Vaikka ei olisi oikein nälkä, voi Crun terassille silti poiketa herkuttelemaan. Juusto- tai lihavalikoiman saa kahdelle 12 eurolla, ja niiden kanssa sopivia viinejä löytyy listalta myös laseittain.

Mistä löytää?

CRU, Hotelli & Ravintola, Viru 8, Tallinna.

TEKSTI KRISTINA LUPP, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää

4.2.2024 | Ravintolat

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Vuotuinen Maukas Tartto (Maitsev Tartu) -ravintolakuukausi alkoi kuluneella viikolla. Yhteensä 24 ravintolaa eri puolilla kaupunkia tarjoavat toinen toistaan maistuvampia … Lue lisää