Kangasvärssyjen veisaaja
Anu Raudin juhlanäyttely Baltic Guide Viro
Tunnustan, mea culpa, olisi pitänyt kirjoittaa Anu Raudin näyttelystä jo edellisessä Baltic Guiden numerossa. Nyt on myöhäistä, Eesti Asi -näyttely Tallinnan Taidehallissa päättyi maaliskuun lopussa.
Onneksi Anu Raudin töitä näkee vielä pari viikkoa Johanneksenkirkossa Vapaudenaukiolla. Kannattaa tehdä myös kevätretki Pärnuun ja käydä asioikseen nykytaiteen museossa (Uue Kunsti Muuseum), jossa Eesti Asi II -näyttely on esillä huhtikuun puolivälistä toukokuun loppuun. Retrospektiivi esittelee taiteilijan pitkän uran tärkeimmät teokset.
Millainen mahtaa olla ihminen, jonka näyttelyn avajaisiin tunkee liki 500 ihmistä? Viimeisenä aukiolopäivänä Taidehalliin oli kahden tunnin jono. Näyttelyn näki ennätykselliset 7 000 ihmistä. Ja kyse on tekstiilitaiteesta, ei edes oikeana taiteena pidetystä.
Omalla sata merkittävää virolaista -listallani toukokuussa 70 vuotta täyttävä Anu Raud joka tapauksessa yltää ylimmille sijoille.
Jokainen, johon Anu Raud on kohdistanut siniharmaat lapsensilmänsä, tuntee samoin kuin kulttuuriministeri kohdattuaan äiti Amman. Sitä pitää itseään jollain tavalla siunattuna.
Hurjien lopettajaisten jälkeen Anu Raud vastaa hiukan voipuneena Viljandin bussista, matkalla kotiin Heimtaliin. Näyttelyn purkaminen otti voimille, mutta äänessä kuultaa tyytyväisyys.
Anu Raud on pitänyt huolta virolaisuuden ja perinteen säilymisestä – ja sen uudistamisesta – sekä opettajana että taiteilijana. Heimtalin käsityömuseon perustajaa kulttuurien samankaltaistuminen ei innosta, maailma on rikas ja värillinen juuri eri kansojen ja kulttuurien ansiosta.
Anu Raud kiinnostui itse perinteestä jo lapsena ja kiersi taideopiskelijana Viron pikkusaarilla Kihnussa ja Ruhnussa keräämässä käsitöitä ja tarinoita.
Anu Raud elää kuten saarnaa, taide ja elämä limittyvät toisiinsa. Käärikun tilalla hän kutoo, kasvattaa lampaita ja pitää huolta yli 90-vuotiaasta Valda-äidistään.
Emeritusprofessori on opettanut Tallinnan taideyliopistossa ja Viljandin kulttuuriakatemiassa. Kesäisin Käärikulla ravaa yhä kymmeniä opiskelijoita Anun kansanperinnekylvyissä. Kirjaviisauden sijaan heille opetetaan elämänviisautta, kuuntelemisen kykyä ja käsillä tekemistä.
Anu Raudia voi luultavasti pitää yhtenä innoittajana myös virolaisen designin vahvaan etnotrendiin, joka näkyy niin vaatteissa kuin arkkitehtuurissakin.
Nykymenossa Anu Raudia hirvittää kiire, kulutuskeskeisyys ja pinnallisuus. Ja ahneus. Vähempikin riittäisi, pieni on kaunista.
Rakkaudesta lapaseen
Taiteilijana Anu Raud tunnetaan pääosin poimintatekniikalla tehdyistä seinätekstiileistä, jotka hän kutoo omien lampaiden villasta.
Viime vuodet ovat olleet luovia ja työteliäitä. Heimtalin käsityötuvassa on syntynyt valtavankokoisia gobeliineja, joista yksi lähti Viron kansallismuseolle 100-vuotislahjaksi. Kaksi teosta on tilattu Viron lähetystöön Pekingiin.
Raudin työt ovat petollisen helponnäköisiä. Katsojaystävällisiä ja kivoja, sanoisi joku. Mutta niissä on aina tarina, ja se tarina voi viedä syvälle. Portteja avautuu niin menneeseen kuin tulevaan.
Töissä on huumoria ja vakavuutta, arkipäivää ja ylevää yhtä aikaa. Ja runsain mitoin myötätuntoa ja rakkautta ihmistä kohtaan. Viroa kohtaan.
Väreissä hehkuvat kansallispukujen punaiset, oranssit ja siniset, mutta myös harmaan vähintään viisikymmentä sävyä. Etnografiset symbolit ja geometriset kuviot, ruudut, kolmiot ja ristit, toistuvat työstä toiseen.
Lapasia löytyy riihen katolta, niitä kasvaa puusta. Anu Raudin rakkaus virolaisiin kirjokintaisiin näkyy myös taiteessa. Heimtalin museossa niitä on luultavasti tuhansia pareja.
Kirjailijan ja kääntäjän tyttärenä Anu Raud taitaa myös kirjallisen ilmaisun. Osa piironginlootassa olleista tarinoista ja novelleista ilmestyi Juturaamat-kokoelmassa 2011.
Mistä löytää?
Anu Raudin juhlanäyttely
17.4.–30.5. Pärnun nykytaiteen museo, Esplanaadi 10, Pärnu.
TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVAT MARIKA NÕMTAK
Lue lisää samasta aiheesta