Tuoretta tietoa Virosta
18.4.2018 | Historia

Kaikkea kaunista kalkkikivestä

Kaikkea kaunista kalkkikivestä“Vain von Bremenien vaakunassa esiintyy käärme”, kertoo suomenkielisiä opaskierroksia vetävä Edith Ulm.

Suomessa kalkkikiven käyttö koristeena on harvinaista, mutta Tallinnassa design-kivi oli jo keskiajalla tärkeä vientituote. Vuonna 1984 Norjan rannikolta löydetty 1500-luvun hylky kuljetti kivilaattoja, joiden alkuperä jäljitettiin Lasnamäelle.

Pari vuotta sitten Bastionin tunneliin avattu Raidkivimuuseum, jonka voisi suomentaa veistokivimuseoksi, esittelee Tallinnan aatelis- ja porvariskotien kalkkikivisiä koriste-esineitä. Museoon ne ovat päätyneet varastoista, jonne arvotavaraa kerättiin II maailmansodan pommitusten jälkeen. Esillä on pari sataa 1500–1800-luvun koristekiveä. Vain harvan alkuperä on tiedossa.

 

Tallinna rakennettiin kalkkikivestä, sillä materiaali oli käden ulottuvilla. Sitä oli myös helppo työstää. Kivestä veistettiin keskiaikaisten talojen hienot portaalit, mahtavat vaakunat, sisäänkäyntien eduskivet, koristeelliset pilarit ja reliefit, käsienpesualtaat – ylipäänsä kaikki mahdollinen.

Parempilaatuista kalkkikiveä tuotiin Märjamaalta ja dolomiittia Saarenmaalta. Kivenveistäjät kuuluivat seppien kiltaan ja olivat arvostettuja työläisiä. Tekijän nimi löytyy esineistä kuitenkin vain harvoin.

Museossa kivet ja niiden fragmentit on jaoteltu temaattisesti. Kuolemansaliin on sijoitettu hautakiviä, muun muassa neuvostoajalla tuhotun Koplin kalmiston pyöröristejä. Eedenin puutarhassa näkee köynnösaiheita ja muuta taidokasta kasviornamentiikkaa,  Aurinkosalissa aurinkokelloja. Leijonapatsaat toimivat tuuliviirien alustoina katoilla.

 

Laattoihin hakattiin myös raamatunlauseita ja ja opetuksia. Tämä kivi lienee ollut viinikellarin oven päällä: “Hätä heille, jotka omaa viiniään latkivat ja tekevät päivästä yön ja yöstä päivän.”

3D-valaistus luo tunneliin salaperäisen hämyisän tunnelman. Joku on kaivertanut seinään pääkalloja. Kosteudesta syntyneet stalaktiitit roikkuvat katosta kuin valkoiset rihmamadot.

Talvikaudella museoon pääsee vain opastetun Kiek in de Kökin tunnelikierroksen päätteeksi, mutta kesäkuusta elokuuhun sinne voi mennä itsenäisesti Vapaudenaukion sisäänkäynnin kautta. 

 

Mistä löytää?

Raidkivimuuseum, sisäänpääsy huhti-toukokuussa Kiek in de Kökin tornista, Komandandi tee 2, Tallinna. 

linnamuuseum.ee/raidkivimuuseum-kok

 

Teksti Arja Korhonen, kuva Andrei Chertkov

 

Lue lisää samasta aiheesta
edith ulm kiek in de kök kivenveistäjät kivilaatta koristekivi raidkivimuuseum tallinnan kaupunginmuseo veistokivimuseo

12.3.2024 | Historia

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Vaivara Sinimägede muuseum (Vaivaran Sinimäkien museo) on Itä-Virumaalla Sinimäellä, sijaitseva museo, joka esittelee toisen maailmansodan aikana käytyyn Sinimäen taisteluun … Lue lisää

10.3.2024 | Historia

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Viro on suomalaisille läheinen ja rakas maa, kaksonen, jossa vieraillaan ahkerasti. Maan kulttuuri ja historia kiinnostavat myös matkailijoita. Professori … Lue lisää

25.2.2024 | Historia

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton yliopiston perusti Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf 1632 juuri ennen Lützenin taistelua, jossa hän kaatui. Suurvalta Ruotsi tarvitsi … Lue lisää

4.2.2024 | Historia

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Tänään 4. helmikuuta Tallinnan ulkoilmamuseossa on mahdollista oppia erilaisia ​​kynttilänvalmistustekniikoita ja tutustua kristillisen kynttilänpäivän virolaisiin traditioihin. Kynttilänpäivä on kristillisessä … Lue lisää

27.1.2024 | Historia

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

Rakennuksen vaatimaton ulkokuori ei kiinnitä ohikulkijan huomiota. 1930-luvun kerrostalo keskustan ja rautatieaseman välissä kätkee sisäänsä kuitenkin synkän menneisyyden. Tässä … Lue lisää

10.1.2024 | Mainos | Historia

camera icon10
Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Mainos Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Viro on merenkävijämaa. Maa on pieni, mutta se on kamppaillut vakuuttavasti paikastaan ​​suurten merimaiden joukossa. Ja globaalissa mittakaavassa Virossa … Lue lisää

29.12.2023 | Historia

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

”Praktiline ilu. Käekotid, rahakotid, kandekotid ja lahttaskud ERMi kogudest” eli ”Käytännön kauneus. Käsilaukut, lompakot, kantolaukut ja avotaskut ERM:n kokoelmista” … Lue lisää

23.12.2023 | Historia

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Virolaisten joulunvietto on todella muuttanut muotojaan aikojen saatossa. Nykyään se ei olennaisesti eroa skandinaavisesta jouluperinteestä, joulunpunainen on nykyään vain … Lue lisää