Tuoretta tietoa Virosta

12.4.2019 | Kulttuuri

Juhlafestivaali tuo Tallinnaan jazzin huippunimiä

Juhlafestivaali tuo Tallinnaan jazzin huippunimiäJudith Hill kuuluu Jazzkaaren tähtiartisteihin. Amerikkalaislaulaja esiintyy 23.4. Telliskiven Vaba Lavalla.

Legendaarinen Jazzkaar-festivaali järjestetään huhtikuussa jo 30. kerran.

 

”Kyllä se oli Joe Zawinulin tuleminen Tallinnaan 1994 ja festivaalin onnistuminen muutenkin”, kertoo Anne Erm kysyttäessä mieleenpainuvinta muistoa 30 vuoden festivaalitaipaleelta.

Pitkän uran varrelle on mahtunut toki monia muitakin unohtumattomia tapahtumia. Kuten se, kun Markku Ounaskaria kuljettanut Tallinnan-lautta ajoi karille.

”Markku tuotiin varaveneellä satamaan ja sieltä suoraan lavalle”, Erm nauraa.

Viron musiikkimaailmaa rikastuttanut festivaali sai Anne Ermin mukaan alkunsa, kun muusikot kyselivät jatkuvasti, miksei Virossa ole kunnon jazzfestivaalia.

Vuosina 1966 ja 1967 sellainen oli. Silloin Tallinnassa esiintyi jopa tähtisaksofonisti Charles Lloyd.

”Sitten kommunistinen puolue päätti kieltää tapahtuman.”

 

Ensimmäinen festivaali järjestettiin 1990, silloin tosin jazz- ja bluesfestivaalina. Erm kertoo alun olleen takkuinen, mutta sinnikäs festivaalipomo ei luovuttanut helpolla.

Niinpä huippujazzista on saatu Tallinnassa nauttia jo vuosikymmenten ajan. Anne Erm muistuttaa kuitenkin, että Jazzkaar ei halua olla pelkkä tähtiä vilisevä eliittifestivaali. Oma paikkansa on myös virolaisilla esiintyjillä.

”Meidän tehtävämme on sivistää kuulijoita.”

Virolaisella jazzilla pyyhkii Anne Ermin mukaan hyvin. Jazzia on nykyään mahdollista opiskella myös korkeakoulussa ja uusia jazzklubejakin on syntynyt Tallinnaan.

Erm mainitsee klubeista muun muassa Philly Joe'sin ja We Jazzin, jonka kotipaikka on Helsingissä.

Yhteys lahden taakse Suomeen on ollut alusta lähtien tiivis. Jazzkaaren lavoilla on nähty suomalaisia esiintyjiä Pekka Pohjolasta Rinneradioon ja Matti Oilingiin. Viimeksi mainittu esiintyi myös ensimmäisellä festivaalilla.

 

Juhlafestivaalin ohjelmasta Anne Erm poimii suomalaiselle kuulijalle pari tärppiä.

”Kannattaa mennä katsomaan artisteja, joita Suomessa ei näe.”

Hänen mukaansa Maria Faustin vetämä ilta 22.4. on varmasti huikea kokemus.

Virolaisen saksofonistin kanssa lavalla ovat yhdysvaltalaiset Tim Dahl ja Weasel Walter. Kokeilevaa jazzia on saman päivän aikana tarjolla muuallakin.

Erm myös vinkkaa, että sunnuntain 21.4. ilmaiskonserttien päivä Telliskivessä kannattaa hyödyntää.

Sokerina pohjalla on ensimmäiselle festivaalille kunniaa tekevä Jazzkaar 1990 rewrite -konsertti, jossa Raivo Tafenaun johdolla esiintyy samoja artisteja kuin vuonna 1990. 

Jazzkaar 19.–28.4.

 30. juhlafestivaali, yli 80 konserttia. Tapahtumapaikkoina Telliskiven Loomelinnak ja Alexelan konserttitalo Tallinnassa. Konsertteja myös muualla Virossa.

Pääesiintyjinä muun muassa Bobby McFerrin, Joshua Redman trio, Judith Hill, John Scofield Trio ja Bernhoft & The Fashion Bruises.

Virolaisista artisteista ovat mukana muun muassa Kadri Voorand, Lenna Kuurmaa, Sofia Rubina ja Kirke Karja.

Koko ohjelma: www.jazzkaar.ee.

 

Teksti Mikko Virta, kuva Joe Lemke

22.5.2019 | Kulttuuri

Kirjallisuusfestivaali HeadRead alkaa Tallinnassa – mukana myös tunnettuja kirjailijoita Suomesta

Verkkouutinen: Kirjallisuusfestivaali HeadRead alkaa Tallinnassa – mukana myös tunnettuja kirjailijoita Suomesta

Vuosittainen kansainvälinen kirjallisuusfestivaali HeadRead alkaa keskiviikkona 22.5.2019 Tallinnassa. Sunnuntaihin 26.5. kestävässä tapahtumassa on hyvä mahdollisuus kuulla ja tavata kymmeniä eri … Lue lisää

13.5.2019 | Kulttuuri

Tekstiili- ja kierrätystaidetta Pärnussa

Tekstiili- ja kierrätystaidetta Pärnussa

Pärnun nykytaiteen museossa on toukokuussa esillä kaksi näyttelyä. Huhtikuun lopussa avattu Viron tekstiilitaiteilijoiden vuosinäyttely Reegel ja rituaal (Sääntö ja rituaali) … Lue lisää

13.5.2019 | Historia

MÖÖ – tulossa on museoiden yö!

MÖÖ – tulossa on museoiden yö!

Virossa yli 200 museota avaa 18. toukokuuta ovensa iltakuudelta ja jatkaa puolille öin.   Muuseumiöö eli kotoisasti MÖÖ on paisunut … Lue lisää

8.5.2019 | Vapaa-aika

Rockia, markkinoita ja urbaania sykettä

Rockia, markkinoita ja urbaania sykettä

The Baltic Guide listasi toukokuun tapahtumia eri puolilta Viroa.    8–11.5. Tarton kirjallisuusfestivaali Prima Vista, Tartto. Kirjamarkkinoita, konsertteja ja kirjailijatapaamisia. … Lue lisää

7.5.2019 | Vapaa-aika

TBG suosittelee toukokuussa

TBG suosittelee toukokuussa

Katufestaria Kalamajassa Tallinnan Kalamajan alue on muutenkin värikästä elämää täynnä, mutta 18.–19.5. Kalamaja Päevad -kaupunginosatapahtumassa alue todella loistaa. Kadut ja … Lue lisää

16.4.2019 | Kulttuuri

Suomalainen haitarivirtuoosi Kimmo Pohjonen esiintyy lauantaina Pärnussa

Verkkouutinen: Suomalainen haitarivirtuoosi Kimmo Pohjonen esiintyy lauantaina Pärnussa

Suomalainen harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen esiintyy lauantaina 20. huhtikuuta Pärnussa. Pohjonen on Virossa suosittu artisti, joka on esiintynyt Pärnussakin aikaisemmin. Vuonna … Lue lisää

13.4.2019 | Kulttuuri

Viron kansallismuseo juhlii sunnuntaina 110-vuotisjuhliaan – tarjolla 110-kiloinen kakku

Verkkouutinen: Viron kansallismuseo juhlii sunnuntaina 110-vuotisjuhliaan – tarjolla 110-kiloinen kakku

Viron kansallismuseo, Tartossa sijaitseva Eesti Rahva Muuseum, juhlii sunnuntaina 110-vuotiasta olemassaoloaan. Museo on siis ollut olemassa jo paljon kauemmin kuin … Lue lisää

8.4.2019 | Historia

Tyttö joka satamassa

Tyttö joka satamassa

Hiidenmaalainen nuorukainen sekoitti suomalaisneitokaisten päät sata vuotta sitten.   “Mitä varten sinä valloitit minun nuoren sydämen. En saa rauhaa missään. … Lue lisää