Tuoretta tietoa Virosta
27.11.2018 | Vapaa-aika

Joulunajan menovinkkejä Pärnuun

Joulunajan menovinkkejä PärnuunKorstnan maatilalla voi käydä moikkaamassa joulupukkia ja tonttuja.

Joulun tunnelmaan voi virittäytyä vaikkapa menemällä konserttiin, joita järjestetään joulukuun aikana muun muassa Elisabetin kirkossa ja Pärnun konserttitalossa.

Koko perheelle sopiva kohde on Pernovan luontotalo, jonka pihalla on hieno Talven valon promenadi 8.12. alkaen. Pimeimpään vuodenaikaan tuovat piristystä eläinaiheiset valoveistokset. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Noin puolen tunnin ajomatkan päässä Pärnusta on Korstnan maatila, jossa joulupukki muoreineen asustelee. Pukille voi mennä kylään 26.12., jolloin tilalla on paljon ohjelmaa koko perheelle.

Museossa voi käydä myös joulunaikaan. Pärnun Nykytaiteen museossa on esillä Puola 100 Latvia -näyttely, joka kertoo 100 vuotta täyttäneiden Puolan ja Latvian arkkitehtuurista.

Pärnun museossa on mielenkiintoinen perusnäyttely Pärnun ja maakunnan historiasta. Vaihtuvana näyttelynä on Raul Meelin 100-vuotiaalle Virolle omistettu Grand Concert. 

Perinteinen Eesti Kontsertin ja Hennessyn uudenvuoden konsertti järjestetään sunnuntaina 30. joulukuuta Pärnun konserttitalossa. Lavalla nähdään Viron valtiollinen sinfoniaorkesteri kapellimestari Olari Eltsin johdolla. 

 

Mistä löytää?

Joulupukin Korstnan maatila, Kõpun kyläwww.maria.ee/en/services/santa-claus-s-korstna-farm.html

Pärnun konserttitalo, Aida 4, Pärnu. https://concert.ee/kontsert/eesti-kontserdi-ja-hennessy-uusaastakontsert

Pärnun museo, Aida 3, Pärnu. www.parnumuuseum.ee

Pernovan luontotalo, Tammsaare pst 57, Pärnu. www.pernova.ee

Pärnun nykytaiteen museo, Esplanaadi 10, Pärnu. www.chaplin.ee

 

Teksti Mikko Virta, kuva Jõuluvana Korstna Talu

Lue lisää samasta aiheesta
joulu Joulunajan menovinkkejä Pärnuun joulupukki joulu pärnussa

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää