Tuoretta tietoa Virosta

4.12.2017 | Viro

Joulukuun 2017 The Baltic Guide on ilmestynyt

Joulukuun 2017 The Baltic Guide on ilmestynyt

Joulukuun The Baltic Guide on tietenkin keskittynyt jouluaiheisiin. Viroon jouluostoksille tuleva löytää lehdestä sivukaupalla ideoita joululahjoihin. Kulttuurielämyksistä kiinnostunut voi lukea kulttuurisivulta laajan kattauksen erityisesti Tallinnan huimasta joulukonserttitarjonnasta.

Suomalaisten suosikkilomakaupunki Pärnu kutsuu kylään talvellakin. Pärnun kiinnostavista kohteista ja ihmisistä on lehdessä paljon asiaa.

Ravintolasivut pullistelevat ideoita houkuttelevista ravintoloista. Virolaisiin jouluperinteisiin pääsee tutustumaan historia-sivuilla.

Nyt toista kertaa ilmestyvät taloussivut esittelevät kahdessa maassa firmaa pyörittävän suomalaisyrittäjän. Suuntana Viro -palstalla kerrotaan, miten hankkia virolainen id-kortti.

  Lue The Baltic Guidea oman makusi mukaan: klikkaa alta joko Issuu– tai pdf-muotoiseen

20.7.2018 | Viro

Sinilevä haittaa uimareita myös Virossa – Pärnussa levää ei ole vielä löytynyt

Verkkouutinen: Sinilevä haittaa uimareita myös Virossa – Pärnussa levää ei ole vielä löytynyt

Kuluva kesä on ollut Virossakin sinilevien suhteen ennätyksellinen. Sinilevää on heinäkuussa löytynyt esimerkiksi Tallinnassa Piritan, Stroomin ja Pikakarin uimarannoilta. Sinilevien … Lue lisää

20.7.2018 | Vapaa-aika

Tenavien kanssa Tarton tienoilla

Tenavien kanssa Tarton tienoilla

Tarton seudulla riittää tekemistä lapsille, satoi tai paistoi.   Tasapainon ja niskat nyrjäyttävä elämys on Tarton Tagurpidi Maja, eli nurin … Lue lisää

20.7.2018 | Historia

Muovipintojen maalaajasta kartanonherraksi

Muovipintojen maalaajasta kartanonherraksi

Timo Lemberg kunnosti Vihterpalun kartanon.   Koska ihminen on luotu näkemään värejä, niin silloin halutaan myös nähdä värejä. Tämä on … Lue lisää

19.7.2018 | Historia

Muumioita ja maalintekijöitä

Muumioita ja maalintekijöitä

Tarton museoissa on jokaiselle jotakin.   212-senttinen lentopalloilija on kädet ylös ojennettuina uskomattoman ulottuva hahmo. Tämä käy selväksi Viron olympia- … Lue lisää

15.7.2018 | Ostokset

Tarton henki löytyy tehdaskorttelista

Tarton henki löytyy tehdaskorttelista

Aparaaditehas on kaupungin kehittyvä matkailuvaltti.   Kun Tarton keskustan nähtävyydet on kierretty, kannattaa reippailla kymmenisen minuuttia ydinkeskustasta etelään. Sieltä löytyy … Lue lisää

15.7.2018 | Viro

Kesän maku löytyy torilta

Kesän maku löytyy torilta

Heinäkuu on torikävijän kulta-aikaa.   Lämmin alkukesä piti huolen siitä, että jo juhannuksen tienoilla oli tarjolla virolaisia mansikoita, porkkanoita ja … Lue lisää

13.7.2018 | Historia

Historia huokuu Narvan ympäristössä

Historia huokuu Narvan ympäristössä

Ruotsin vallan aikana rakennetusta Narvan vanhastakaupungista on jäljellä oikeastaan vain Raatihuone. Muut rakennukset tuhoutuivat sodassa eikä uusi valta halunnut niitä … Lue lisää

12.7.2018 | Historia

Moisioita matkailijoille

Moisioita matkailijoille

Länsi- ja Itä-Virumaalla voi tutustua moneen erilaiseen kartanoon.   Lahemaan kansallispuiston kolmeen kartanoon (viroksi mõis) Palmseen, Vihulaan ja Sagadiin voi … Lue lisää