Tuoretta tietoa Virosta

13.1.2014 | Ravintolat

Jotain erikoisempaa

Jotain erikoisempaaPudelin olutvalikoima on kansainvälinen.

Kaikki Kalamajan ravintolat eivät ole suinkaan uusia trendimestoja. Joskus vanhassa on vara parempi, Kalamajassa ainakin näin on, jos arvostaa halpaa vodkaa ja värikästä paikallista seuraa.

Leila Baar

Leila on miesten baari nimestään huolimatta. Eikä vain siksi, että olin paikalla käydessäni ainoa nainen talossa, vaan myös siksi, että pai- kan annin voi kiteyttää kahteen asiaan: lihaa ja olutta. Ulkoasun ei pidä antaa johtaa itseään harhaan, sillä Leilan baarista saa aivan loistavaa saslikkia pilkkahintaan. Ja itsetehdyt pelmenit ovat myös todella hyviä. Kopli 4, Tallinna. 

Katso kartalta

Kolm Lõvi

Kolmen leijonan baari on hyvä esimerkki siitä, kuinka aivan kaikki ei muutu ympäristön mukana. Aikaansa paikka on seurannut menemällä mukaan facebookiin, jossa on infona: ”Meiltä löytyy kaikki alkoholijuomat, olutta hanasta, ruokaa, karaokea ja striptiisia.” Lisäksi kävijä saa rautaisannoksen Pudelin olutvalikoima on kansainvälinen. 80- ja 90-lukujen musiikkia sekä hyvän jutun kerrottavaksi tutuille. Sen verran erikoinen Kolm Lõvi on. Kopli 14, Tallinna.  

Katso kartalta

Piramida

Jos ei halpa olut riitä, niin miten olisi halpa olut ja sauna? Piramidaa mainostetaan yhdeksi Viron halvimmista ravintoloista, josta saa kaikenlaisia juomia, hyvää ruokaa kuten itsetehtyjä pelmenejä ja jossa on sauna sekä uimaallas. Tööstuse 13, Tallinna. 

Katso kartalta

Kalamajan yössä

■ Pokaal. Telliskiven korttelin viinibaari tarjoaa viinejä sekä pikkupurtavaa. Viikonloppuisin musiikista vastaavat paikalliset dj:t. Telliskivi 60a, Tallinna. 

Katso kartalta

■ Pudel. Saman korttelin olutbaari, josta saa myös muita maailmalla tunnettuja juomia. Olutlista on vaikuttava, siltä luulisi jokaisen löytävän lempijuomansa.

Katso kartalta

TEKSTI KRISTINA LUPP, KUVA ANDREI CHERTKOV

16.8.2017 | Ravintolat

Viron huippuravintolat kutsuvat syömään – Nappaa ideoita ruokamatkaan ravintolaliitteestä

Verkkouutinen: Viron huippuravintolat kutsuvat syömään – Nappaa ideoita ruokamatkaan ravintolaliitteestä

Viro on täynnä kiinnostavia ravintoloita. Herkullista vatsantäytettä saa niin pienistä kyläkahviloista kuin huipputason fine dining -ravintoloistakin.  Aiemmin tänä vuonna ilmestynyt … Lue lisää

15.8.2017 | Ravintolat

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Suussasulava juustokakku

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Suussasulava juustokakku

Herkullista juustokakkua on osattu arvostaa jo muinaisessa Kreikassa. Kermaista jälkiruokaa arvosti aikanaan myös Englannin kuningas Richard II. Tämänkertainen resepti onkin … Lue lisää

11.8.2017 | Ravintolat

Ravintolauutisia

Ravintolauutisia

Kesä rullaa eteenpäin säistä riippumatta ja tutuun tapaan monien uusien ravintoloiden putkahdellessa katukuvaan. Tässä ravintolamarkkinoiden viimeisimpiä tulokkaita. Time to Wine … Lue lisää

3.8.2017 | Ostokset

Makujen fuusiota

Makujen fuusiota

 Tallinnan asematorin ruokatarjonnassa kansainvälinen ja paikallinen kohtaavat sulassa sovussa.   Uudella asematorilla (Balti Jaama Turg) on monta hyvää syytä vierailla. … Lue lisää

21.7.2017 | Ravintolat

Ravintolauutisia

Ravintolauutisia

Alkukesä on tuonut Tallinnaan niin paljon uusia ravintoloita, että kaikissa emme ole vielä ehtineet käymään eivätkä ne edes mahdu yksiin … Lue lisää

21.7.2017 | Ravintolat

Venäläisen keittiön parhaita paloja

Venäläisen keittiön parhaita paloja

Ravintola Mashan parasta antia ovat perinteisen venäläisen keittiön tukipilarit, jotka tarjoillaan omalla tyylillä. Masha sijaitsee Tallinnan sataman D-Terminaalin kupeessa vanhan … Lue lisää

20.7.2017 | Ravintolat

Gloria Veinikelder tarjoaa viinitilaelämyksen

Gloria Veinikelder tarjoaa viinitilaelämyksen

Kun viiniharrastus on sillä tolalla, että marketien viinivalikoimat eivät riitä, voi Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Gloria Veinikelder tulla hätiin. Nimensä mukaisesti … Lue lisää

19.6.2017 | Ravintolat

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Uunissa savustettu lohi

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Uunissa savustettu lohi

Keskiajalla kalaruuat olivat hyvin arvostettuja, koska kala oli paaston aikana pääasiallista ruokaa ja paastoa saattoi olla vuodesta jopa 1/3. Itämeri … Lue lisää