Tuoretta tietoa Virosta
12.9.2018 | Ostokset

Esittelyssä virolaiset kauppaketjut: Jättivalikoimia ja luomuruokaa

Esittelyssä virolaiset kauppaketjut: Jättivalikoimia ja luomuruokaaLasnamäen Prisma uudisti ilmettään keväällä.

Ruokakauppojen kirjo on pikkuruisessa Virossa valtava. TBG esittelee suurimmat ruokakauppaketjut.

 

Virossa toimii tällä hetkellä viisi suurta vähittäiskauppaketjua: Rimi, Prisma, Selver, Maxima ja Coop.

Pienillä markkinoilla kilpailu asiakkaista on kovaa ja kiristyy tulevaisuudessa entisestään. Lidl on kertonut tulevansa Viroon parin vuoden sisällä. Ensimmäiset saksalaisen kauppaketjun myymälät avataan Tarttoon, Narvaan ja Tallinnaan.

Lidlin tulon ennustetaan vaikuttavan hintoihin kuluttajan kannalta suotuisasti. TBG:n hintavertailussa virolaisen ruokakorin hinta on ollut suomalaiseen verrattuna vain muutaman euron edullisempi.

Virolaisia luomutuotteita löytyy jo hyvin kauppojen hyllyiltä. Kuvassa luomutattarisuurimoita, karpalolimonadia ja appelsiini-mustikkahilloa.

Prisma (8 myymälää)

Suomalaisille tuttuja marketteja on kolmessa kaupungissa: Tallinnassa, Tartossa ja Narvassa. Pärnuunkin Prismaa on haikailtu, mutta ainakaan vielä sitä ei ole tulossa.

Prisma on saavuttanut paikan monen virolaisen sydämessä, koska se tarjoaa pysyvästi edullisia hintoja ja monipuolisen valikoiman.

Prisman valikoimista löytää tuotteita, joita on turha hakea toisten markettien hyllyiltä. Erityisen hyvin edustettuina ovat suomalaiset tuotemerkit. Esimerkiksi maan monipuolisin jäätelövalikoima on Prismassa. Tutut Rainbow-tuotteet löytyvät niin ikään Prismasta.

Virossa säännöllisesti tehdyssä hintavertailussa Prisma on usein edullisin ostospaikka.

Tiesitkö, että Prismalla on Tallinnassa myymälöitä, jotka ovat auki ympäri vuorokauden?

 

Maxima (77 myymälää)

Liettualaisella yrityksellä on Virossa kolmenlaisia myymälöitä: hypermarketteja, supermarketteja ja pienempiä lähikauppoja.

Maximan valikoimissa on paljon liettualaisia ja puolalaisia elintarvikkeita. Ketjun omat tuotteet tunnistaa Optima Linija- ja Favorit-tuotemerkeistä.

Suuremmissa marketeissa on usein monipuoliset hedelmä- ja vihannesvalikoimat, joista saattaa löytää myös virolaisia tuotteita, kuten valkosipuleita ja omenoita.

Hintavertailussa Maxima on pärjännyt hyvin, ja se on usein ollut kolmen edullisimman joukossa.

Tiesitkö, että Maximassa on usein alennuskampanjoita, jolloin esimerkiksi kaikki lelut ovat reilusti edullisempia? 

 

Kanta-asiakaskortti on käytössä kaikilla ruokakauppaketjuilla. Suomalainen S-etukortti toimii myös Viron puolella.

Rimi (84 myymälää)

Ruotsalaisen ICA:n omistama Rimi-ketju toimii Viron lisäksi Latviassa ja Liettuassa.

Viime vuosina uusia Rimejä on syntynyt kuin sieniä sateella. Erityisen paljon on avattu pieniä myymälöitä.

Rimi erottuu monesta kilpailijastaan sillä, että se panostaa ympäristöystävällisyyteen. Myymälöissä on monipuoliset valikoimat lähiruoka- ja luomutuotteita. Ne löytyvät Talu toidab -hyllyiltä.

Myös ruotsalaisen ICA:n luomutuotteita on tarjolla monipuolinen valikoima.

Tiesitkö, että Rimin tavoitteena on vuoteen 2020 mennessä saavuttaa toiminnassaan ilmastoneutraalisuus?

 

Coop (350 myymälää)

Sataprosenttisesti virolainen Coop vaihtoi muutama vuosi sitten nimeä. Aikaisemmin se oli nimeltään Eesti Tarbijate Ühistu eli virolaisten kuluttajien osuuskunta.

Coop Eestissä on 19 alueellista osuuskuntaa, joilla on 350 myymälää. Sen myymälöitä ovat muun muassa Coop Maksimarketit, Coop Konsumit ja pienet lähikaupat.

Monipuolisessa valikoimassa ovat hyvin edustettuina virolaiset elintarvikkeet.

Vuonna 2017 Coop oli vähittäiskaupan markkinajohtaja Virossa. Se on myös vanhin lajissaan.

Tiesitkö, että Eesti Tarbijate Ühistun ensimmäinen myymälä perustettiin jo 1902 Etelä-Viron Antsalassa?

 

 

Nõmmen kaupunginosan lähellä sijaitseva Järve Selver on Viron suurin Selver-marketti.

Selver (52 myymälää)

Selver on virolainen ketju, jolla on yli 50 myymälää ympäri Viroa. Niistä suurin osa on supermarketteja.   

Hintavertailussa se on usein jäänyt kalliimpaan päähän. Selverillä on kuitenkin vankka asiakaskunta, joita viihtyisät myymälät ja monipuoliset valikoimat miellyttävät.

Erityisen paljon Selvereitä on Tallinnan seudulla.

Tiesitkö, että Viron ensimmäinen itsepalvelukassa avattiin Kadaka Selverissä vuonna 2011?  

 

Itsepalvelukassan avulla maksaminen on nopeaa ja helppoa. Kuvassa on Prisman itsepalvelukassa.

 

Teksti Mikko Virta, kuvat Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
alennusmyynti coop luomu lähiruoka maxima nettimyymälä selver virolainen ruokakauppa

1.4.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman huhtikuun tarjoukset

Mainos Prisman huhtikuun tarjoukset

30.3.2024 | Ostokset

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessut järjestetään tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. (4. ja 5. huhtikuuta) Tallinnan Kultuurikatelissa. Viron suurimmassa viinitapahtumassa on mukana satoja … Lue lisää

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää

18.12.2023 | Ostokset

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.12.–6.1.Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1.Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1.Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12.–5.1. Väätsan joulunäyteikkunat, Väätsa 18.–22.12. MozartFest III -festivaali, Tallinna 19.–20.12. … Lue lisää