Tuoretta tietoa Virosta
7.8.2012 | Ostokset

Jahtimiesten karkkikauppa

Jahtimiesten karkkikauppa

Jahtimiesten karkkikauppa

Kauppiaan metsästysharrastus näkyy metsästysmuistoina seinillä ja myös tuotevalikoimassa. Johtoteemana on korkea laatu, mutta määräkin on vaikuttava. Merkkien luettelemiseen ei tila riitä. Esimerkiksi mainittakoon kalastusvälineet Hardysta alkaen, Swarovskin tähtäimet ja kiikarit, Mauser-kiväärit ja Chevaliermetsästysasut ja -eräpuvut. Lethermanneja, Wengereitä, Zippoja ja muuta pienempää oheistarviketta on myös laajat valikoimat myynnissä. Tuotemerkit ovat sellaisia, että niillä on melko vakiintuneet kansainväliset hinnat, joten hintataso on kutakuinkin sama kuin Suomessa. Vastaavaa valikoimaa ei kuitenkaan monesta kaupasta löydy.

Kalamiehen ei kannata lähteä varta vasten hakemaan kelaa tai vapaa Tallinnasta, mutta jos sattuu sellaista tarvitsemaan, niin Jagdhofista löytyy. Lasitiskin alta löytyy käsintehtyjä virolaisia vaappuja, joiden vuoksi kauppaan voi reissata vaikka kauempaakin. Kahdeksan euron hinta on Aren tekemistä uistimista huokea. Valikoimaan voi tutustua netissä tekijän sivuilla http://nagi. ee/photos/areko/.

Metsästäjille voi rahakin olla kriteerinä Jagdhofiin piipahtamiseen, sillä kiväärin hinnassa voi säästyä helposti matkarahat korkojen kera sopivan tarjouksen sattuessa kohdilleen. Esimerkiksi heinäkuussa myytiin Mauserin luodikkoa alle 2 000 eurolla, kun sama ase maksoi suomessa 1 000 euroa enemmän. Patruunatkin ovat kohtuuhintaisia, samalla rahalla kuin halvimmat patruunat Suomesta saa Jagdhofista laadukkaampia.

Kaupan hittituote on maailman tunnetuimpiin hyttyssuojiin kuuluva Ben´s 100, jota ei juuri myydä EU-alueella tuontirajoituksista johtuen. Jagdhof tuo sitä itse maahan ja myy 10 eurolla pullo kuin siimaa, sillä tuotteen teho tunnetaan jo kautta Viron. Vähän erikoisempaa etsiville on tarjolla aitoja saksalaisia miekkoja (alkaen 199 euroa).

Mistä löytää?

Jagdhof, Ülemiste kauppakeskus, Suur-Sõjamäe 4. Tallinna. Eeden kauppa- ja vapaa-ajankeskus, Kalda tee 1c, Tartto.

TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

 

Lue koko juttu näköislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta

19.4.2024 | Ostokset

Kevät alkaa sisustusmessuilla

Kevät alkaa sisustusmessuilla

Sisustus- ja designmessut järjestetään Viron messukeskuksessa Tallinnassa 19.–21. huhtikuuta. Messuilta voi löytää uusia ideoita ja trendejä oman kodin, vapaa-ajan … Lue lisää

1.4.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman huhtikuun tarjoukset

Mainos Prisman huhtikuun tarjoukset

30.3.2024 | Ostokset

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessut järjestetään tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. (4. ja 5. huhtikuuta) Tallinnan Kultuurikatelissa. Viron suurimmassa viinitapahtumassa on mukana satoja … Lue lisää

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää