Tuoretta tietoa Virosta
4.9.2019 | Henkilö

Hyvän virolaisen ruuan äärellä – ruokatoimittaja Ragne Värk vinkkaa, mitä Virossa kannattaa maistaa

Hyvän virolaisen ruuan äärellä – ruokatoimittaja Ragne Värk vinkkaa, mitä Virossa kannattaa maistaaPärnussa asuva Ragne Värk nauttii kaupungin monipuolisesta ravintolatarjonnasta. Värkin lempiravintolat sijaitsevat Rüütli-kävelykadulla ja sen läheisyydessä.

Viron tunnetuimpiin ruokavaikuttajiin kuuluva Ragne Värk vannoo yksinkertaisuuden nimiin ja paljastaa The Baltic Guiden lukijoille syksyn suosikkireseptinsä. 

 

”Innostuin ruuanlaitosta jo pikkutyttönä, sillä kesämökillämme Vääna-Jõesuussa kasvatimme itse kurkkuja ja tomaatteja. Ensimmäinen ruokani taisi olla kurkkusalaatti”, kertoo ruokatoimittaja ja -kirjailija Ragne Värk pärnulaisen kahvilan nurkkapöydässä.

Pärnussa asuva Ragne Värk on nykyään Viron tunnetuimpia ruokakirjailijoita ja -bloggaajia. Kolmikymppinen nainen on ehtinyt julkaisemaan seitsemän ruokakirjaa, valokuvaamaan vähintään toisen mokoman ja pitämään maan suosituimpiin kuuluvaa Kokkama-ruokablogia.

”Aloitin blogin pitämisen vuonna 2017. Se taisi olla silloin Viron ensimmäisiä ruokablogeja. Nyt käytän yhä enemmän Instagramia, joka toimii nykyajan kiireisessä rytmissä paremmin.”

Kaiken muun ohella Ragne Värkiltä ilmestyy joka viikko viisi sivua ruoka-aiheisia juttuja virolaisessa naistenlehdessä. Nainen kertookin olevansa lähes riippuvainen ruuanlaitosta.

”Teen koko ajan ruokaa ja tykkään kokeilla uutta. Uusi idea saattaa syntyä kesken ruuanlaiton, joten sitä pitää heti kokeilla. Ystäväni ovat onnellisia, kun kiikutan heille valmistamiani ruokia rasioissa.”

Ruokatoimittaja ja -kirjailija Ragne Värk on iloinen, että saa tehdä töitä ruuan parissa. ”Intohimoisesta harrastuksesta tuli vaivihkaa työ”, hän kertoo.

Mitä ruokaintoilijan kaapissa pitää ehdottomasti aina olla?

”Munia, monta pakettia voita, kermaa ja jogurttia sekä tattaria”, hän vastaa.

”Tattari on minulle tärkeä ruoka, söimme sitä kotona paljon.”

Ragne Värk ei taida olla mikään ruokahifistelijä? Nuori nainen pudistelee päätään ja sanoo:

”Olen aina tykännyt simppeleistä ruuista. Mielestäni yksinkertainen on kaunista. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö valmistaminen voisi joskus viedä paljonkin aikaa.”

Hän kertoo saavansa paljon inspiraatiota äitinsä ja isoäitinsä resepteistä. Syntymäpäiväpöydässä pitää aina olla äidin valmistama keksikakku.

 

Virolaisen ruokamaailman trendeistä Ragne Värk nostaa esiin säilömisen. ”Tuntuu siltä, että säilöminen on pienen tauon jälkeen yhä suositumpaa. Virossa järjestetään kaikenlaisia markkinoita ja tapahtumia, joissa valitaan parhaat säilöjät ja tuotteet.”

Värkin mielestä myös nuoret ovat yhä enemmän innostuneita säilömisestä ja perinteistä. Varsinkin, jos joku vanhempi osaaja on opettamassa heitä.

”Itse tekeminen on nyt Virossa muodissa.”

Hän on myös sitä mieltä, että virolainen on löytänyt tien takaisin torille.

”Jossain vaiheessa oli muodissa suosia ulkomaisia tuotteita. Nyt ihmiset arvostavat paikallista ruokaa ja esimerkiksi Pärnun torilla käy joka päivä melkoinen kuhina.”

 

Lempisyysruokia Ragne Värkin ei tarvitse kovin pitkää miettiä. Niitä ovat kasvis-lihapata, omenapiirakka ja uuniomenat.

”Ja uuniomenoiden kaveriksi voi lisätä itse tehtyä jäätelöä, jota teen usein hapankermasta.”

Mitä suomalaisen sitten pitäisi Virossa ainakin maistaa?

Ragne Värk pohtii hetken ja vastaa:

”Maista ainakin karaskia (lämmin ohraleipä), talkkunaruokia, rouhe-kaalilaatikkoa ja sõiria (rahkajuusto). Ne kaikki ovat yksinkertaisia virolaisia makuja.”

Jälkiruuista Ragne Värk suosittelee muun muassa raparperipiirakkaa, marjakakkuja ja tattarijauhosta valmistettuja leivonnaisia.

”Ja leipäkeittoa tietenkin”, hän lisää.

Mitä Värk itse kaipaa Virosta ollessaan matkoilla?

”Olin äitini kanssa kesällä kolme viikkoa Kanadassa ja meillä molemmilla tuli kauhea ikävä perunasalaattia. Niinpä ryntäsimme heti Tallinnaan saavuttuamme sitä ostamaan”, hän naurahtaa. 

 

Ragne Värk

• Pärnussa asuva ruokatoimittaja, bloggaaja, ruokavalokuvaaja ja kirjailija. 

• Julkaissut seitsemän ruokakirjaa.

• Kokkama-blogi valittu Viron parhaaksi ruokablogiksi.

• Värkin reseptiarkistossa noin kaksi tuhatta ruokareseptiä.   

• www.kokkama.ee

•  instagram @ragnevark

 

Ragnen vinkit Pärnun ravintoloihin 

• Aamiainen: Pastoraat Cafe, Kuninga 30. 

• Lounas: VoVa, Rüütli 43.

• Kahvila: Supelsaksad, Nikolai 32. 

• Terassi: Vehverments bar & tostadas, Munga 9. 

• Retro: Sõõriku baar, Pühavaimu 15.

 

Ragnen rahka-omenapiirakka

”Omenapiirakat ovat erityisen hyviä, kun niihin lisää rahkaa. Tämän omenapiirakan salaisuus onkin juuri rahka, sekä tietysti mehukkaat omenat”, kertoo Ragne Värk. 

 

Pohja:

• 2 dl vehnäjauhoa

• 1 tl leivinjauhetta

• 1 dl sokeria

• 75 g voita

• 75 g hapankermaa

•  1 muna

 

Rahkatäyte:

• 400 g maitorahkaa

• 200 g hapankermaa

• 250 g kondensoitua maitoa

•  2 munaa

• 2 rkl (kukkurallinen) vehnäjauhoa

• 2 rkl (kukkurallinen) sokeria 

• 300–400 g omenoita

• kanelia, sokeria

 

• Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pohjan valmistamiseksi sekoita kuiva-aineet keskenään, lisää voi ja muokkaa murumaiseksi seokseksi. Nosta puolet taikinamassasta sivuun.

• Lopputaikinaan lisää hapankerma ja muna ja sekoita yhtenäiseksi taikinaksi. Levitä taikina ohueksi pinnaksi voilla voideltuun uunivuokaan (27 x 18 cm).

• Sekoita täytteen aineet keskenään. Kuori ja pilko omenat ja levitä taikinapohjan päälle. Ripottele omenoiden päälle hiukan kanelia ja sokeria.

• Kaada rahkatäyte omenoiden päälle ja ripottele päälle taikinamurusekoitusta.

• Kypsennä uunissa 160 asteessa 50–60 minuuttia. Ennen syömistä anna jäähtyä.

 

 

Soodaleipä 

”Kyseessä on todella helppo soodaleipäresepti, jossa täytyy vain sekoittaa kaikki raaka-aineet keskenään. Lämmin leipä maistuu parhaimmalta aidon voin ja suolahippusen kera. Leivän päälle voi lisätä myös ruohosipulia”, kertoo Ragne Värk.

 

• 4 dl vehnäjauhoa

• 4 dl täysjyväohrajauhoa

• 1 tl sokeria

• 1 tl suolaa

• 1 tl soodaa

• 1 tl leivinjauhetta

• 4 dl piimää

• 1 suuri nippu tuoretta timjamia (pilkottuna)

• 2 rkl sulatejuustoa

• 2 kourallista seesaminsiemeniä

 

Sekoita kuiva-aineet keskenään, lisää sitten muut raaka-aineet ja sekoita yhtenäiseksi taikinaksi. Älä kuitenkaan sekoita liian paljon.

Levitä taikina voilla voideltuun vuokaan. Tee taikinasta päälle risti ja kypsennä uunissa 200 asteessa 35–40 minuuttia.

 

Teksti Mikko Virta, kuvat Andrei Chertkov, Ragne Värk 

Lue lisää samasta aiheesta
blogi hapankermajäätelö kokkama leipäkeitto ruokaresepti tattari virolainen keksikakku virolainen ruokablogi

1.2.2024 | Henkilö

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää

28.1.2024 | Henkilö

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää

14.1.2024 | Henkilö

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää

17.11.2023 | Henkilö

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää

14.11.2023 | Henkilö

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää