Tuoretta tietoa Virosta

9.6.2017 | Ravintolat

Hymyhuulet tipin saavat

Hymyhuulet tipin saavat

Virossa ravintolalaskuihin ei sisälly palvelumaksua eli tippiä. Monissa maissa kuten USA:ssa maksetaan käytännössä aina 15–20 prosentin ”juomaraha” tarjoilijalle. Virossa tippaaminen on vapaaehtoista, mutta milloin sitten antaa tippiä ja milloin ei?

Kyselimme muutamilta Tallinnan vanhassakaupungissa työskenteleviltä tarjoilijoilta paikallisesta tippauskulttuurista. Yksi haastatelluista totesi, etteivät virolaiset jätä tippiä ja suomalaisetkin jättävät hyvin pieniä summia, lähinnä pikkukolikoita. Eniten tippiä saa kauempaa tulevilta matkailijoilta, jotka ovat kotimaassaan tottuneet tapaan ja jättävät matkoillaankin saman verran juomarahaa.

 

Tippaaminen perustuu siis vapaaehtoisuuteen. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että tarjoilijoiden peruspalkka Tallinnassa on yleensä noin 3 euroa tunnilta, joten kaikki ylimääräiset tulot ovat enemmän kuin tervetulleita. Tarjoilun laatu vaihtelee Virossa paljon laidasta laitaan.

 

Hyvä perussääntö tippaamiseen voisikin olla, että jos tarjoilu ei oikein toimi, niin tippiä ei kannata jättää, mutta hyvästä palvelusta tarjoilijan voi palkita vaikka 10 prosentin tipillä. Näin jokainen voi osaltaan kannustaa asiakaspalvelijoita tekemään työnsä entistä paremmin ja rahat menevät varmasti tarpeeseen.

 

TEKSTI KRISTINA LUPP, KUVA ANDREI CHERTKOV

18.7.2018 | Ravintolat

Vatsa täyteen Tartossa

Vatsa täyteen Tartossa

Aparaaditehas-korttelin ravintolat ovat tuoneet Tarton ravintolaelämään uusia tyylejä ja makuja. Aparaadiresto, Trikster Tihane, Karritehas ja Kolm Tilli ovat ravintoloita, joihin … Lue lisää

13.7.2018 | Ravintolat

Puolen miljoonan suomalaisen pihvipaikka

Puolen miljoonan suomalaisen pihvipaikka

Jo 23 vuotta pihvejä paistanut Steak-house Liivi on monen lempiravintola Tallinnassa.   Steak-housea Liiviä voisi hyvällä syyllä nimittää klassikkoravintolaksi Tallinnan … Lue lisää

11.7.2018 | Ravintolat

Italian herkkuja Kuressaaressa

Italian herkkuja Kuressaaressa

Kuressaaren keskustassa oleva, italialaisia annoksia tarjoileva La Perla on varma valinta tasaisen korkean laatunsa takia. Tähän varmasti vaikuttaa se, että … Lue lisää

9.7.2018 | Ravintolat

Aaltojen anteja hyvällä maulla

Aaltojen anteja hyvällä maulla

The Nautilus tarjoilee tyylikkäästi meren herkkuja.   Kun ystävällinen tarjoilija ohjaa pöytään The Nautilus -ravintolassa, näkee heti, että nyt tultiin … Lue lisää

6.7.2018 | Ravintolat

Ravitolauutisia

Ravitolauutisia

Rae Meierei avasi Viinamuuseum-nimisen cocktailbaarin. Esillä on yli 150 erikoista viinapulloa ja käyttöönottoa odottava saksalainen tislauslaite. Sillä on tarkoitus aloittaa … Lue lisää

5.7.2018 | Ravintolat

Herkuttelijan Haapsalu

Herkuttelijan Haapsalu

Rauhallista pikkukaupungin tunnelmaa ja hyviä ruokapaikkoja – mitä muuta voikaan täydellisen rennolta lomalta toivoa? Haapsalu on tunnettu viehättävistä kahviloistaan. Varma … Lue lisää

3.7.2018 | Ravintolat

ILMOITUS: Thai-ruokaa juuri sellaisena kuin sen kuuluukin olla – NOK NOK on thaimaalaisen keittiön lähettiläs Tallinnassa

ILMOITUS: Thai-ruokaa juuri sellaisena kuin sen kuuluukin olla – NOK NOK on thaimaalaisen keittiön lähettiläs Tallinnassa

ILMOITUS Tallinnan vanhassakaupungissa Sõprus-elokuvateatteria vastapäätä on toiminut jo vuoden thai-ravintola NOK NOK. Epäröimättä voi sanoa, että ravintola ei jää jalkoihin Bangkokin … Lue lisää

27.6.2018 | Ravintolat

Pärnun ravintolauutisia

Pärnun ravintolauutisia

Pärnun uuteen bussiasemaan avattiin keväällä Pagaripoisid-kahvila. Valoisa kahvila tarjoaa tuoreita leivonnaisia ja muita leipomon herkkuja. Bussiaseman naapurissa voi mennä oluelle … Lue lisää