Tuoretta tietoa Virosta
6.9.2019 | Kolumnit

Hüttüsen syyskuun pisto – Tallinnassa takkuaa liikenne

Hüttüsen syyskuun pisto – Tallinnassa takkuaa liikenne

Tänäkin kesänä on Tallinnassa autolla liikkuminen ollut vaikeaa jatkuvien ruuhkien vuoksi. Ne ovat jokapäiväisiä. Aamulla ja iltapäivällä ei autolla kannata liikkua ollenkaan.

Suurin syy ruuhkiin ja autojonoihin ovat kaupungissa käynnissä olevat tie- ja katutyöt. Kun tähän vielä lisätään Tallinnassa pidettävien monien tapahtumien, konserttien ja urheilukilpailujen suuret ihmis- ja automäärät sekä jatkuva autolauttaliikenne keskellä kaupunkia sijaitseviin satamiin, on liikennekaaos on valmis.

Erimerkiksi teräsmieskisojen aikana estettiin joiltakin ihmisiltä kotiinpääsy autolla kokonaan.

 

Kun matkustajalaiva purkaa sadat autot satamaan, on koko kaupungin keskusta tukossa. Pahimmillaan satamasta ulospääsy voi kestää jopa tunnin.

Tallinnan ruuhkat olisi kuitenkin vältettävissä tai ainakin tilannetta voitaisiin helpottaa jos haluttaisiin. Tieremonttien suunnittelijoilla ja tekijöillä ei kuitenkaan ole kiinnostusta, halua tai aikaa suunnitella ja rakentaa toimivia väliaikaisia liikennejärjestelyjä.

Lisäksi tieremonteista ja kiertoteistä kertovat liikennemerkit ja opastaulut ovat vaikeaselkoisia, puutteellisia tai puuttuvat kokonaan. Autolla liikkuvat turistit ovat suurissa vaikeuksissa, koska edes navigaattori ei osaa kertoa oikeaa reittiä.

Monilla suomalaismatkailijoilla on ollut suuria vaikeuksia päästä Tallinnasta ulos. Myös sataman D-terminaaliin pääseminen on tietöiden ja suljettujen katujen vuoksi ollut haasteellista.

Joka kesä jossain päin Tallinnaa kadut kaivetaan auki. Kaupungissa on samaan aikaan useita mittavia tietyöprojekteja. Tietenkin on hyvä, että Tallinnan katuverkostoa kunnostetaan, mutta miksi työtahti on niin hidas? Usein työmaalla on vain muutama mies töissä. Miksi työtä ei tehdä vuorokauden ympäri? Ja miksi kaikki pitää tehdä kesällä? Tietöitä voitaisiin jakaa myös keväälle ja syksylle.

 

Ruuhkissa istumiseen kuluu paljon aikaa. Kukaan ei ole laskenut kuinka paljon menetetty työaika tulee liike-elämälle maksamaan.

Jotkut Tallinnan liikennejärjestelyt ja -päätökset ovat todella kummallisia. Esimerkiksi kaupungin halki kulkevan yksisuuntaisen Gonsiori-kadun liikenne vaihtaa päivän aikana suuntaa. Kukaan vain ei oikein tiedä milloin.

Omituista oli myös se, että kaupungin johto antoi kesä- ja heinäkuussa amerikkalaiselle elokuvaohjaajalle Christopher Nolanille oikeuden sulkea monia tärkeitä liikenneväyliä elokuvansa kuvausten ajaksi. Tämä aiheutti sen, että esimerkiksi Lasnamäen liikenne takkusi viikkojen ajan. Järjestely ei olisi onnistunut Helsingissä tai Tukholmassa.

Tänä kesänä on tullut vielä yksi uusi liikennettä sekoittava elementti, sähköpotkulaudat. Niiden käytöstä kun ei ole selkeitä sääntöjä.

 

Hüttünen

Lue lisää samasta aiheesta
hüttünen ruuhka tallinnassa tallinnan katuprojekti tallinnan liikenne tallinnan liikennejärjestelyt tallinna ruuhka tallinna tietyö tietyöt tallinnassa

14.3.2024 | Kolumnit

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Joulukuussa saimme tietää, että suomalaiskoululaisten Pisa-menestys jatkaa laskuaan. Vuonna 2004 Suomi oli ensimmäisenä kaikissa Pisa-tutkimuksen kolmessa kategoriassa, jotka ovat … Lue lisää

15.1.2024 | Kolumnit

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Nostan vinyylilevyn soittimelle jaStop, seisku aeg!kuuluu kaiuttimista heleän pehmeänä virona. Velly Joonas, tuo Tõrvan motownin ääni ja olemus, venyttelee … Lue lisää

13.12.2023 | Kolumnit

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Olen ajatellut viime aikoina lastenkasvatuksellisia eroja Viron ja Suomen välillä. Pojallani on eräs hyvä ystävä, kahdeksanvuotias pikkupoika S. He … Lue lisää

28.11.2023 | Kolumnit

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viime aikoina on Viron poliittista elämää hallinnut keskustelu pääministeri Kaja Kallaksen miehen osittain omistaman kuljetusyhtiön jatkamasta toiminnasta Venäjällä sen … Lue lisää

6.8.2023 | Kolumnit

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kirkko oli tuossa vieressä. Minun isoisäni Kirill … Lue lisää

30.7.2023 | Kolumnit

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Valtavien tieremonttien takia on tänä kesänä Tallinnassa vaikea liikkua. Kaupungin kadut on revitty auki. Suuri määrä katuja on suljettu. … Lue lisää

22.6.2023 | Kolumnit

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kierrellessäni Tallinnassa näen miten surkeassa jamassa kaikki on”, … Lue lisää

15.5.2023 | Kolumnit

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron maaliskuisten parlamenttivaalien jälkeen poliittinen kenttä maassa muuttui pysyvästi. Vuosien ajan politiikkaa dominoinut ja osittain jopa terrorisoinut oikeistolainen ja … Lue lisää