Tuoretta tietoa Virosta

3.3.2015 | Kolumnit

HÜTTÜNEN-Missä nuoret asiakaspalvelijat?

HÜTTÜNEN-Missä nuoret asiakaspalvelijat?

Viron marketeissa ei näy nuoria asiakaspalvelijoita. Kassahenkilökunnassakin on tavallisesti iäkkäämpiä senioreita. Missä ovat lisäansioita tienaavat opiskelijat, joihin Suomen supermarketeissa on totuttu?

Iloiset ja palvelualttiit opiskeli- januoret ovat monen suomalaiskaupan pelastus. Kauppias ei joudu sitoutumaan vakituiseen henkilökuntaan, vaan voi käyttää joustavaa osa-aikaista opiskelijatyövoimaa. Tämä lisää toiminnan tehokkuutta.

Opiskelijat taas saavat palkkaa tekemästään työstä. Se on usein todella tärkeä lisä opiskelijan budjettiin. Nuoret myös oppivat ymmärtämään rahan arvon, ja sen miten sitä saa.

Lisäksi asiakaspalvelutehtävissä kertyy tärkeää työkokemusta. Tulevaisuudessa johtotehtävissä toimiminen on helpompaa, jos hallitsee johtamiensa ihmisten työtehtävät. Motivointi onnistuu helposti, kun tietää mikä työntekijöitä oikeasti motivoi. Lisäksi työn organisointi ja turhien työtehtävien karsiminen sujuu tehokkaammin, kun on itse tehnyt kyseistä työtä.

Ja tarvitaanhan myös johtotehtävissä hyvää sosiaalista osaamista. Sitä oppii palveluammateissa ja tekemällä työtä ihmisten kanssa.

Jos johtoportaassa on ihmisiä, joilla on kokemusta ruohonjuuritason asiakaspalvelutehtävistä, kasvaa myös palvelun arvostus ja sen taso nousee.

Tällä hetkellä virolaismarketeissa kohtaa palvelutehtävissä iäkkäämpiä naishenkilöitä, joista osa ei edes kunnolla osaa maan valtakieltä. Pakollinen tervehtiminen tapahtuu ulkoa opetellun kaavan mukaisesti. Silmiin ei kuitenkaan ole pakko katsoa. Usein ostotapahtuman aikana ei vaihdeta kuin yksi sana. Hymyä on tavallisesti turha odottaa.

Asiakas tuntee olonsa epämukavaksi, kun näkee, että ihminen ei pidä työstään. Kauppiaankin olisi parempi saada palkkalistoilleen positiivisesti käyttäytyvää väkeä.

Virossa korkeaa koulutusta arvostetaan paljon. Voi olla, että virolaisopiskelijat kokevat, että heidän ei sovi olla asiakaspalvelutehtävissä. Ehkä markettien kansanomainen ilmapiiri ja tavallisista kansalaisista koostuva asiakaskunta antaisi siellä työskentelevästä opiskelijanuorukaisesta väärän kuvan.

Vai voisiko olla niin, että työhönottaja ei ymmärrä opiskelijanuorissa olevaa potentiaalia?

Ajatellaanko Virossa vieläkin, että asiakaspalvelu, markkinointi ja myyminen ovat jotenkin arveluttavia asioita? Karrikoiden sanoen: jos tuote tai palvelu ei mene kaupaksi ilman turhanpäiväistä nuoleskelua, täytyy tuotteessa olla jotain vikaa. Tähän asenteeseen vaikuttaa vieläkin neuvostoaika, jolloin ei ollut kilpailua ja lähes kaikesta oli pula.

Hüttünen

19.9.2017 | Kolumnit

Kauan aikaa sitten

Kauan aikaa sitten

Tulin ensimmäistä kertaa käymään Tallinnassa noin 25 vuotta sitten ja käytännössä muutin tänne samaisen vuoden loppupuolella. Aloitin päivittäistavarakauppiaana Õismäen lähiössä … Lue lisää

12.9.2017 | Kolumnit

Muistot, omat ja vieraat

Muistot, omat ja vieraat

Imbi kutsuu meidät Tarttoon. Se sopii, meillä on jo varattu auto, koska olemme menossa Võrumaalle. Paluumatka kulkee joka tapauksessa Tarton … Lue lisää

5.9.2017 | Kolumnit

Edgar Savisaaren hämmentämässä kuntavaalissa on myös suomalaisia ehdokkaita

Edgar Savisaaren hämmentämässä kuntavaalissa on myös suomalaisia ehdokkaita

Virossa on lokakuun puolivälissä kuntavaalit. Mielenkiintoisin tilanne on Tallinnassa, jossa Keskustapuolueen syrjäytetty johtaja Edgar Savisaar on perustanut oman valitsijayhdistyksen ja … Lue lisää

5.9.2017 | Kolumnit

Koulun alku on suuri juhla ja kakkukahvien paikka

Koulun alku on suuri juhla ja kakkukahvien paikka

Virossa koulu alkaa aina syyskuun ensimmäisenä päivänä. Suomessa koulun aloitus on toki tärkeä päivä, mutta kaukana virolaisesta koulunaloituspäivän juhlavuudesta. Ensimmäisellä … Lue lisää

15.8.2017 | Kolumnit

Kielitaitoa kesäleiriltä

Kielitaitoa kesäleiriltä

Tätä kirjoittaessani olen matkalla hakemaan kuopustani Viron Laulasmaan KutiMuti-nuortenleiriltä. Leirillä kävi vuosia myös esikoiseni, aina siihen asti, kunnes kasvoi ulos … Lue lisää

14.8.2017 | Kolumnit

Suomalaiset pitävät itseään kamalampina kuin ovatkaan

Suomalaiset pitävät itseään kamalampina kuin ovatkaan

”Sinä et voi olla suomalainen!” sanoi tuntematon mies minulle tallinnalaisen baarin tiskillä. Virolaisilla tuntuukin olevan täysin erilainen mielikuva suomalaisista kuin … Lue lisää

3.8.2017 | Kolumnit

Liikenteen poikkeusjärjestelyt aiheuttavat ongelmia

Liikenteen poikkeusjärjestelyt aiheuttavat ongelmia

Virossakin tietyöt tehdään tavallisesti kesällä. Niin kaupunkien kaduilla kuin maanteilläkin on tieremontteja, jotka muuttavat liikennejärjestelyjä ja usein kasvattavat matka-aikaa. Kesä … Lue lisää

25.7.2017 | Kolumnit

Viroa ja Suomea,  ennakkoluulottomasti

Viroa ja Suomea, ennakkoluulottomasti

Kohta 100-vuotiaiden Suomen ja Viron kunniaksi on keksitty mainio kilpailu. Suomalaisilta toivotaan virolaisuutta ja virolaisilta suomalaisuutta kuvastavia valokuvia. Osallistumaan pääsee … Lue lisää