Tuoretta tietoa Virosta
7.3.2019 | Vapaa-aika

Huippukeikkoja Suomenlahden laineilla

Huippukeikkoja Suomenlahden laineillaSupersuositun Jannan voi bongata 8.5. Silja Europalla.

Laivoilla esiintyy huippuartisteja Jannasta Kasmiriin ja Arttu Wiskariin. Tallinnan-reissulla hoituukin näppärästi myös lempiartistin keikasta nauttiminen.

 

Helsingin ja Tallinnan väliä liikennöivien laivojen musiikkitarjonta on laadukasta ja monipuolista. Elävästä musiikista pääsee päivittäin nauttimaan niin Viking Linen, Tallinkin kuin myös Eckerö Linen laivoilla.

Erityisen kiinnostava artistikattaus on Eckerö Linen m/s Finlandialla, jota kutsutaan Suomen suurimmaksi keikkapaikaksi. Nimitys ei ole tuulesta temmattu, kertoo Kaisa Kartano Eckerö Lineltä.

”Kyllä tämä ainakin Teoston keräämien tilastojen mukaan pitää paikkaansa. Olemme olleet jo useampana vuonna peräkkäin suurin keikkapaikka, toki muutkin laivat pärjäävät tilastoissa hyvin. Meillä on elävää musiikkia jossain päin laivaa jokaisena päivänä, jolloin olemme liikenteessä.”

Kartanon mukaan ohjelmiston suunnittelu on monimutkainen palapeli, jonka pohjana ovat asiakaskunnan toiveet. Hän kertoo, että etenkin loppuviikon lähdöillä torstaista lauantaihin on ohjelmisto on suunnattu viihdematkustajien tarpeisiin.

Kasmir esiintyy 9.3. Viking XPRS:llä ja  21.3. Finlandialla.

Laivojen musiikkitarjonta on muuttunut viime vuosina monipuolisemmaksi ja laadukkaammaksi. Laivakeikka ei tarkoita enää, että tanssilattian nurkassa esiintyy joku eilispäivän humppapumppu. Tallinnan-reissulla voi nähdä ja kokea huipputason suomalaisia artisteja. 

Syynä muutokseen on Kaisa Kartanon mukaan matkailun muuttuminen yhä enemmän ympärivuotiseksi ja nuorten matkustajien lisääntyminen.

”Suomalaisen matkustajakunnan rakenne on muuttunut ja nuorten osuus on kasvanut merkittävästi. Niinpä laivalla on nähty usein myös rap-artisteja ja suurelle yleisölle tuntemattomampia nimiä.”

Kartano myöntää silti, että suosittuja artisteja löytyy monesta eri genrestä.

”Iskelmäpuolella esimerkiksi Jorma Kääriäinen on yksi kestosuosikeista. Pop-puolella laivalla suosiota saavat samat nimet kuin radioidenkin soittolistoilla, esimerkkinä vaikkapa Arttu Wiskari ja Kasmir. Mutta totta kai Bar Nosturi on ollut aivan tupaten täynnä esimerkiksi JVG:n ja Robinin keikoilla.”

Kaisa Kartano nostaa esiin myös Telakka-pubin puoliakustiset keikat, joissa suosittuja ovat olleet muun muassa Tommi Läntinen ja Pave Maijanen. 

 

Poimintoja Suomenlahden keikkatarjonnasta keväällä 2019

8.3. Laura Voutilainen, m/s Finlandia, Eckerö Line

9.3. Kasmir, Viking XPRS, Viking Line

15.3. Tuomas Kauhanen, m/s Finlandia, Eckerö Line

21.3. Maija Vilkkumaa, Silja Europa, Tallink

23.3. Evelina, Viking XPRS, Viking Line

29.3. Arttu Wiskari, m/s Finlandia, Eckerö Line

30.3. Laura Voutilainen, Silja Europa, Tallink

9.4. Matti ja Teppo & Horizone, m/s Finlandia, Eckerö Line

10.4. Virve Rosti, Silja Europa, Tallink

11.4. Samuli Edelmann, Silja Europa, Tallink

13.4. Arttu Wiskari, Viking XPRS, Viking Line

18.4. Kotipelto & Liimatainen, m/s Finlandia, Eckerö Line

 

Ressu Redford juhlii 35-vuotista taiteilijataivaltaan 21.4.  Silja Europalla.

21.4. Ressu Redford, Silja Europa, Tallink

25.4. Anne Mattila, m/s Finlandia, Eckerö Line

26.4. Atomirotta, m/s Finlandia, Eckerö Line

27.4. Paula Koivuniemi, Viking XPRS, Viking Line 

30.4. Helsinki-Cotonou Ensemble, Viking XPRS, Viking Line 

2.5. Kauko Röyhkä Trio, m/s Finlandia, Eckerö Line

8.5. Janna, Silja Europa, Tallink

10.5. Irina, m/s Finlandia, Eckerö Line

16.5. Pelle Miljoona United, m/s Finlandia, Eckerö Line

18.5. Muska, Viking XPRS, Viking Line

19.5. Lea Laven, Silja Europa, Tallink

20.5. Lea Laven, Silja Europa, Tallink

24.5. Uniklubi, m/s Finlandia, Eckerö Line

29.5. Marita Taavitsainen, Viking XPRS, Viking Line

30.5. Marita Taavitsainen, Viking XPRS, Viking Line

31.5. Aste, m/s Finlandia, Eckerö Line

1.6. Pelle Miljoona, Viking XPRS, Viking Line

 

Teksti Mikko Virta, kuvat Mikko Harma, Juha Mustonen 

Lue lisää samasta aiheesta
Eckerö Line irina Janna kasmir keikat laivojen viihde meri risteily

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Kulttuuri

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää