Tuoretta tietoa Virosta

1.4.2019 | Viro

Huhtikuun The Baltic Guide on ilmestynyt

Huhtikuun The Baltic Guide on ilmestynyt

Ex-formulakuljettaja Mika Salo on asunut Tallinnassa jo vuosia. Lue, miksi Salo viihtyy Virossa ja mitä hän arvelee tulevasta MM-rallikaudesta.

Huhtikuu herättää puutarhaharrastajat. Taiteilija ja puutarha-asiantuntija Sonja Lumme on kokenut Viron-kävijä. Hän kertoo vinkkinsä siihen, millaisia puutarha-aarteita Virosta voi löytää. Esittelemme myös kevään ja kesän puutarhamarkkinoita ympäri maata.

Suomalainen sähköinen resepti on toiminut vuoden alusta Virossa ja helpottaa entisestään lääkkeiden ostoa etelänaapurista. Tutustu reseptin käytön käytännön vinkkeihin ja vertaile lääkkeiden hintoja.

Huhtikuun The Baltic Guidesta selviää myös, mikä upea uusi matkailukohde Tallinnassa tässä kuussa avataan.

 

Keväisiä lukuhetkiä!

 

Lue The Baltic Guidea oman makusi mukaan: klikkaa alta joko Issuu– tai pdf-muotoiseen lehteen.

 

18.8.2019 | Vapaa-aika

Päivä Rakveressä – Länsi-Virumaan pääkaupunki on sopiva päiväretkikohde

Päivä Rakveressä – Länsi-Virumaan pääkaupunki on sopiva päiväretkikohde

Kun Tallinna on jo niin nähty, ja haluaisi helposti tavoitettavan päiväretkikohteen, Länsi-Virumaan maakunnassa sijaitseva Rakvere on hyvä vaihtoehto. Kaupunkiin on … Lue lisää

16.8.2019 | Vapaa-aika

Viro kutsuu loppukesän prätkäreissulle

Viro kutsuu loppukesän prätkäreissulle

Jos kesän jäljiltä jäi vielä ajohaluja, Viro tarjoaa moottoripyörän satulasta nähtävää ja koettavaa viikonlopuksi tai pidemmäksikin aikaa.   Monille Keski-Eurooppaan … Lue lisää

10.8.2019 | Historia

Vanhoissa raameissa uudistunut sisus – Haapsalun linna raikasti ilmettään

Vanhoissa raameissa uudistunut sisus – Haapsalun linna raikasti ilmettään

Haapsalun piispanlinna uudistui kauniisti vanhaa kunnioittavaksi moderniksi matkailukohteeksi.   Yksi Viron merkittävimmistä matkailukohteista, Haapsalun piispanlinna Länsi-Virossa, avattiin kesäkuun lopussa perinpohjaisten … Lue lisää

9.8.2019 | Viro

Koe Viro julkisilla! – Viron julkinen liikenne toimii hyvin ja on erittäin edullista

Koe Viro julkisilla! – Viron julkinen liikenne toimii hyvin ja on erittäin edullista

Viron julkinen liikenne toimii hyvin ja matkustaminen on erittäin edullista. The Baltic Guide kertoo, miten päästä julkisilla Viron eri kaupunkeihin. … Lue lisää

9.8.2019 | Vapaa-aika

Rakkauselokuvia ja ruokaherkkuja – eteläisen Viron elokuussa on tunnelmallisia tapahtumia

Rakkauselokuvia ja ruokaherkkuja – eteläisen Viron elokuussa on tunnelmallisia tapahtumia

Tartossa ja vieläkin etelämpänä on elokuussa lukemattomia kiinnostavia tapahtumia. Elokuun lämpimiin iltoihin tuo suuria tunteita Tartossa järjestettävä rakkauselokuvien festivaali Tartuff … Lue lisää

8.8.2019 | Viro

Penkkiurheilijan tärpit Viron loppukesään

Penkkiurheilijan tärpit Viron loppukesään

Elokuun 12.–18. päivä on luvassa tiukkaa vääntöä Tallinnan Tondiraban jäähallissa, kun siellä kilpaillaan juniorien painin Euroopan mestaruuskilpailut. Viro isännöi painin … Lue lisää

7.8.2019 | Vapaa-aika

Irkkutunnelmaa Suomenlahden rannalla – Viru Folk on viikonloppuna

Irkkutunnelmaa Suomenlahden rannalla – Viru Folk on viikonloppuna

Viru Folkin teemamaa on tänä vuonna Irlanti.   Pienessä Käsmun merenrantakylässä kaikuvat 9.–11. elokuuta vihreän saarivaltion soundit, kun tämänvuotisen Viru … Lue lisää

7.8.2019 | Vapaa-aika

Näistä puhutaan – viime aikojen puheenaiheita Viron ja matkailun maailmasta

Näistä puhutaan – viime aikojen puheenaiheita Viron ja matkailun maailmasta

Viljandissa juhlittiin kansanmusiikin tahtiin  Viljandin Perinnemusiikkifestivaali eli Viljandi Folk keräsi neljän päivän aikana 25 000 kävijää. Jo 27. kerran järjestettävään … Lue lisää