Tuoretta tietoa Virosta
19.1.2020 | Luonto

Hiidenmaasta tuli muusikko Harri Rinteen koti – lue suomalaisen vinkit saarelle

Hiidenmaasta tuli muusikko Harri Rinteen koti – lue suomalaisen vinkit saarelleTahkunan majakka Hiidenmaan pohjoisosassa on yksi saaren kolmesta yleisölle auki olevasta majakasta. Majakan lähellä on myös muistomerkki autolautta Estonian onnettomuudessa menehtyneille.

Tällä hetkellä todennäköisesti tunnetuin suomalainen Hiidenmaalla, muusikko Harri Rinne, tuli sinne ensimmäistä kertaa 1999, oli aluksi siellä kesiä ja yhä pidempään, kunnes vuodesta 2015 hän ei ole omien sanojensa mukaan enää päässyt ollenkaan pois.

Tekstien tekijä raportoi lähes päivittäin Facebook-kavereilleen kuvien kera Hiidenmaan luonnosta ja kulttuurista.

 

Muusikko Harri Rinne on asunut vuosia Hiidenmaalla.

”Taapertelen metsissä, rannoilla ja soilla kamera kaulassa roikkuen, koska nähtävää ja mieleen painettavaa on enemmän kuin mielessä pysyy. Kaikki täällä elävät isommat nisäkkäät olen kuviin saanut, paitsi ilvestä, jota en ole edes nähnyt, vaikka meillä niitä on ja sutta, joka oli liian nopea eikä pysähtynyt poseeraamaan.

Muut ihmiset kalastavat – tänne tullaan Latviasta ja Venäjältä saakka virvelit kädessä – tulevat ratsastusleireille, polkupyöräretkille, marjastamaan jne. Monilla on kulttuurisia tavoitteita, tullaan esimerkiksi Aino Kallaksen jalanjälkiä seuraamaan, täällä nyt elävien tai ennen eläneiden taiteilijoiden kanssa samaa ilmaa hengittämään, tutustumaan historiallisiin kohteisiin ja tietysti kesällä järjestettäviin moniin tapahtumiin.

Hiidenmaalla minulla on useita lempitapahtumia. Jos niistä pitäisi valita vain yksi, se olisi juhannusta edeltävänä viikonloppuna järjestettävä Sõru Jazz.

Ruokapaikkojen ympärivuotinen varma ykkönen on Roograhu. Kesällä tulee muutaman kerran käydyksi Ungrussa ja varmaan piipahdettua Evelinin (Ilves, toim. huom.) Roog-kahvilassa.” 

 

Lautalla tai lentäen Hiidenmaalle

Lauttayhteys Hiidenmaalle lähtee mantereelta Rohukülasta, Haapsalun läheltä. Matka Hiidenmaan Heltermaan satamaan kestää
1 h 15 minuuttia.

Hiidenmaalle voi myös lentää Tallinnan lentokentältä. Lento pääkaupunkiin Kärdlaan kestää puoli tuntia. Lentoja on päivittäin kaksi suuntaansa.

 

Koe nämä Hiidenmaalla:

Kassarin museo

Saaren kaakkoisosassa sijaitsevassa Kassarin museossa on Hiidenmaan historia yhden katon alla.

 

Majakat

Hiidenmaan majakoista matkailijoille on avoinna kolme: Tahkuna, Ristna ja Kõpu (kuvassa).

 

Arteesiset kaivot

Arteesiset kaivot valuttavat vettä jatkuvasti muun muassa saaren pääkaupungissa Kärdlassa Aia- ja Pikk-katujen risteyksessä.

 

Teksti Mikko Savikko, kuvat Kaja Hiis-Rinne, Andrei Chertkov, Hiiumaa Muuseum, Hiidenmaan matkailuinfo

 

Lue lisää samasta aiheesta
aina kallas evelin ilves harri rinne hiidenmaa Hiidenmaa hiidenmaa nähtävyydet mitä tehdä hiidenmaalla roograhu roog ravintola

21.3.2024 | Luonto

Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa 

Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa 

Tänään 21. maaliskuuta sertifioitu permakulttuurin asiantuntija Marian Nummert luennoi permakulttuurista eli luonnonmukaisen puutarhan pitämisestä. Luento on ilmainen ja se … Lue lisää

1.3.2024 | Luonto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan vuotuinen orkideanäyttely avautuu tänään 1. maaliskuuta. Näyttely tarjoaa mahdollisuuden nähdä hyvin harvinaisia ​​orkideoita luonnonvaraisia olosuhteita jäljittelevässä … Lue lisää

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

13.2.2024 | Luonto

Äänestä Euroopan vuoden puu 2024

Äänestä Euroopan vuoden puu 2024

Euroopan vuoden puu 2024 -kilpailun äänestys on nyt käynnissä. Kilpailussa on mukana 14 puuta, joista viisi on tammia, kaksi … Lue lisää

30.1.2024 | Luonto

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

Tarton Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi ei rajoitu vain Tarton kaupunkiin, vaan tapahtumia järjestetään ympäri Etelä-Viroa. Yksi tällainen tapahtuma on lähes kolme … Lue lisää

22.1.2024 | Mainos | Vapaa-aika

Etelä-Viro on lähempänä kuin Lappi

Mainos Etelä-Viro on lähempänä kuin Lappi

Talviloma etelässä tuntuu ehkä kummalliselta, mutta Helsingistä on Etelä-Viroon huomattavasti lyhyempi matka, kuin Pohjois-Suomeen ja talvella Etelä-Virossa tapahtuu monenlaista. … Lue lisää

20.1.2024 | Luonto

camera icon6
Talviretkelle Viron luontoon 

Talviretkelle Viron luontoon 

Talviretkelle suomaisemiin Virolaiset suot ovat hienoja kohteita talvellakin. Pitkospuureiteillä on mukava tallustella, kun aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja suomaisema … Lue lisää