Tuoretta tietoa Virosta
29.6.2018 | Kulttuuri

Verkkouutinen Hansapäivät alkoivat Pärnussa – katso kuvat markkinoilta!

Hansapäivät alkoivat Pärnussa – katso kuvat markkinoilta!Hansapäivät järjestetään Pärnun Vallikäärussa ja Munamäen alueella. Tapahtuma kestää sunnuntaihin asti.

Hansapäivät täyttävät Pärnun Vallikäärun alueen markkinakojuilla, käsityömestareilla ja erilaisella ohjelmalla.

Tapahtuman teemoina ovat Viron 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi omat juuret ja virolainen kylä. Pärnuun onkin saapunut eri puolilta Viroa käsityöläisiä, tanssijoita ja muusikoita.

Kolmen päivän aikana tapahtuman ohjelmassa on yli 70 konserttia. Esiintyjiä on muun muassa Suomesta, Liettuasta ja Tanskasta.

Lapsia varten Vallikäärun leikkipuiston viereen on pystytetty monipuolinen puuha-alue, jossa on pomppulinnoja ja karuselli. Kotieläinaitauksessa voi tehdä lähempää tuttavuutta ponien, vuohien ja hanhien kanssa.

Myyntikojut pullistelevat käsityöläisten tuotteita saviastioista hopeakoruihin ja villatöppösiin. Tarjolla on myös runsas valikoima makkaroita, makeisia, leipiä, juustoja ja muuta suuhun pantavaa.

Tapahtuma kestää sunnuntaihin asti. Katso koko ohjelma tästä.

Teksti ja kuvat Mikko Virta

Lue lisää samasta aiheesta
Hansapäivät Pärnun Hansapäivät

19.4.2024 | Kulttuuri

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Viikon päätteeksi voi nauttia amerikkalaisen jazzpianistin ja -säveltäjän Thelonious Monkin ajattomista sävellyksistä kahden illan ajan Tallinnassa ja Pärnussa. Thelonious … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää

14.4.2024 | Kulttuuri

Balettia ja oopperaa lapsille

Balettia ja oopperaa lapsille

Narvassa järjestetään 15.–20. huhtikuuta jo kolmatta kertaa lasten ooppera- ja balettifestivaali. Tapahtuma on osa Narvan elokuisia oopperapäiviä(21.–25.8.) ja se … Lue lisää