Tuoretta tietoa Virosta
8.1.2018 | Vapaa-aika

Hämeen lätkäherruudesta taistellaan Virossa

Hämeen lätkäherruudesta taistellaan VirossaPelicansin Iikka Kangasniemi (vas.) ja HPK:n Otto Paajanen iskevät seuraavan kerran yhteen Tallinnassa.

Pelicans ja HPK kohtaavat runkosarjapelissä Tallinnassa.

 

Ensimmäistä kertaa jääkiekon SM-liigan historiassa kaksi liigajoukkuetta kohtaa virallisessa runkosarjan pelissä Suomen rajojen ulkopuolella.

Tähän kokeiluun lähtevät Lahden Pelicans ja Hämeenlinnan Pallokerho, jotka iskevät yhteen tammikuun 27. päivä Tallinnan Tondiraban jäähallissa.

Tieto Tallinnan-pelistä julkaistiin syyskuussa. Sekä joukkueet että SM-liigan organisaatio sanoivat olevansa innoissaan uudenlaisesta tapahtumasta. SM-liiga toimitusjohtaja Arto I. Järvelä kertoi, että on markkinoinnillisesti tärkeää, että liiga näkyy Suomen rajojen ulkopuolella.

 

Ennen joulua Pelicans oli 15 joukkueen sarjataulukossa sijalla 10 ja HPK sijalla 14. Syyskaudella joukkueet ovat kohdanneet kahdessa pelissä, jotka kumpikin Pelicans on voittanut. Tallinnassa pelattava ottelu onkin seuraava, jossa joukkueet taistelevat Hämeen herruudesta.

Seurat houkuttelevat suomalaisia katsojia paikalle valmiiksi rakennetuilla matkapaketeilla, joihin kuuluu matkat, lippu peliin ja majoitus Tallinnassa. Yksittäisliput peliin tulivat myyntiin jouluviikolla. 

 

Mistä löytää?

Pelicans–HPK-jääkiekko-ottelu 27.1.2018, Tondiraban jäähalli, Tallinna. Liput ja lippupaketit ennakkomyynnissä lippu.fi-sivustolla, Piletilevissä sekä seurojen nettisivuilla.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Tomi Natri / Liiga 

Lue lisää samasta aiheesta
jäähalli liiga peli runkosarja

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää