Tuoretta tietoa Virosta
4.7.2011 | Ravintolat

Grillihärkää suuren maailman tyyliin

Grillihärkää suuren maailman tyyliin

Grillihärkää suuren maailman tyyliin

Goodwinin uusi sijainti Viru-kadun alkupäässä on mitä mainioin. Katuterassi imuroi ohikulkijoita ja sisällekin kannattaa poiketa. Katutason baari on siisti eli cool ja kahdessa ruokailukerroksessa on arvokkaan oloinen tunnelma tummine nahkasohvineen. Sisustuksessa on käytetty paljon puuta ja vanhoja valokuvia hillitysti ja hallitusti.

Tyyliin on haettu häpeilemättä jenkki- ja aussi-vaikutteita, mikä näkyy myös ruokalistalla. Se opettaa naudan ruhon osat, joista pihvit ja ribit paistetaan. Lihan mainitaan olevan Black Angus -pihvikarjaa Australian ja USA:n karjaaroilta. Ennen teuraaksi päät ymistään karjakatraat pidetään viljaruokinnassa, joten laatulihasta on kyse. Testattu New York Steak oli saanut vielä grillissä mukavasti lisämakua, joten homma toimii. Miinuksena on mainittava, että 220-grammaisena myyty siivu oli pienemmän oloinen eikä kypsyysastekaan ollut aivan tarkalleen toivottu. Erikseen hinnoiteltujen lisäkevihannesten kanssa annos maksoi yli 21,50 euroa.

Toisen testaajan lautaselle päätyi tiikerikatkarapuja ja lisäkkeeksi pinaattia (yhteensä 17,50 euroa). Maukkaassa ja freesin oloisessa kokonaisuudessa maut täydensivät hyvin toisiaan ja ravut olivat erityisen mehukkaita.

Plussaa paikalle tulee talon espanjalaisesta punaviinistä (Tempranillo, Vina Albani, Valdepenas DO, 2006), jota sai kokonaisen litran hintaan 15,50 euroa.

Mistä löytää?
Goodwin, Viru 22, Tallinna

TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää

4.2.2024 | Ravintolat

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Vuotuinen Maukas Tartto (Maitsev Tartu) -ravintolakuukausi alkoi kuluneella viikolla. Yhteensä 24 ravintolaa eri puolilla kaupunkia tarjoavat toinen toistaan maistuvampia … Lue lisää