Tuoretta tietoa Virosta
12.5.2017 | Ravintolat

Virolaista viiden tähden twistillä

Virolaista viiden  tähden twistillä

Swissotel, yksi Tallinnan korkeatasoisimmista hotelleista, on avannut kahdeksanteen kerrokseensa The Quarter -nimisen ravintolan.

Ravintolan johtaja Meiken Peets kuvailee The Quarterin ruuan olevan virolaista ruokaa viiden tähden twistillä. Potka- ja hapankaaliläjää on turha odottaa lautaselleen, mutta annoksissa voi olla niistä vaikutteita.

Ravintola panostaa paikallisuuteen niin raaka-aineissa, resepteissä kuin ruokasalin sisustuksessakin. Virolais-skandinaaviset puhtaat ja selkeät linjat maistuvat ruuassa ja miellyttävät silmää.

 

Alkuruuaksi nautittu hernekeitto on hyvä esimerkki siitä, miten perinteikäs ruoka tarjoillaan modernisti. Hieno, vaahtomainen keitto ja sopivan rapeat pekonipalat olivat mainio tapa aloittaa ateria.

Pääruuaksi valikoitui punajuuririsotto, joka vei kielen mennessään. Risoton koostumus oli täyteläisen kermainen ja maku syvä. Punajuuren maku ei puskenut liikaa pintaan, mutta nousi hetkittäin hyvin esille, kun hampaissa rapsahti punajuurilastu.

 

Vihreän ja punaisen annoksen jälkeen jälkiruoka oli keltainen, kun aterian päätti raikkaaseen mangosorbettiin. Raparperihillo toi annokseen virolaista vivahdetta.

The Quarterissa on päivittäin lounas kello 12–16.

Sunnuntaipäivien brunssi on tullut nopeasti erittäin suosituksi. Silloin buffet-pöydät notkuvat Peetsin mukaan “kaikkea kaikille” ja lapsillekin on pientä erikoisohjelmaa. Brunssille pöytä kannattaa varata etukäteen.

 

Mistä löytää?
The Quarter, Swissotel-hotelli, Tornimäe 3, Tallinna.
www.swissoteldining.ee/thequarter

T§SEKK

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI SILJA HURSKAINEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

12.4.2024 | Ravintolat

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Suosittu ruokafestivaali Otepää Maitsed (Otepään Maut) alkoi eilen. 11 päivää kestävän festivaalin aikana kuusi ravintolaa Otepäällä ja sen ympäristössä … Lue lisää

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää