Tuoretta tietoa Virosta
27.3.2015 | Pääkirjoitus

Viro vetää edelleen

Viro vetää edelleen

Viron matkailun tilinpäätös viime vuodelta näyttää suomalaisten Viron-matkailun ennätyslukuja.

Pitkällä tähtäimellä seurattuna on ollut mielenkiintoista, kuinka parikymmentä vuotta on yritetty julkisuudessa tai jopa minulle suoraan selvittää, miten suomalaismatkailu hiipuu tai tulee hiipumaan. Kuitenkin suomalaisten Virossa viettämät päivät lisääntyivät jälleen yli yhdeksän prosenttia. (Lähde: Viron keskuspankki).

The Baltic Guide teki lukijakyselyn ja tulemme myös vastaamaan lukijoiden toiveisiin. Matkailijoita kiinnostaa yhä enemmän koko maa. Tulemmekin esittelemään tulevaisuudessa naapuriamme ”rajoja myöten” entistä enemmän.

Venäläisten matkailu Viroon on vähentynyt, joten ei ole ihme, että Viron Tourest-matkailumessuilla saimme selvästi tuntea etenkin itävirolaisten mielenkiinnon suomalaisia kohtaan lisääntyneen.

Vuosia sitten juuri itäinen Viro koettiin turvattomana ja tuntemattomana. Tänä päivänä kuitenkin palvelut ovat kehittyneet, tosin suomalaisen pitää varautua siihen, että kommunikointi ei aina onnistu suomeksi. Narvajoen yli avautuva näkymä on harvinaislaatuinen. Missä muualla voit nähdä Venäjän menemättä sinne? Erilaisuutta, jopa eksotiikkaa, on tarjolla muutenkin.

Viron kiinnostavuus ei pääty Itä-Viroon. Tänä vuonna matkailu Setomaalle korostuu entisestään, kun Obinitsan kylä on suomalais-ugrilaisten kulttuuripääkaupunki. Viikko pääsiäisen jälkeen, 12. huhtikuuta, siellä vietetään setojen pääsiäistä muun muassa munia vierittämällä.

Mikko Savikko

päätoimittaja

Lue lisää samasta aiheesta

19.2.2024 | Pääkirjoitus

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Viime vuonna vietettiin The Baltic Guiden juhlavuotta. Viron suurin suomenkielinen matkailulehti täytti pyöreät 30 vuotta. Itse törmäsin lehteen reilut … Lue lisää

10.11.2023 | Pääkirjoitus

Laivamatkailun uusi aika

Laivamatkailun uusi aika

Helsingin Satama tutkitutti viime kesänä mistä syystäja ketkä Suomesta Viroon matkustavat. Tulos oli ainakin itselleni hienoinen yllätys, vaikka matkustan … Lue lisää

28.7.2023 | Pääkirjoitus

Toiseen saunaan

Toiseen saunaan

Sauna ja järvessä uiminen ovat lyömätön yhdistelmä. Äitini kertoi minun karanneen talvella kesämökin saunasta avantoon kolmevuotiaana jo paljon ennen … Lue lisää

17.5.2023 | Pääkirjoitus

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Viron uusi hallitus näki päivänvalon 17. huhtikuuta. Sen muodostamiseen kului vajaat puolitoista kuukautta. Nopeamminkin olisi selvitty, ellei Ekre olisi … Lue lisää

13.1.2023 | Pääkirjoitus

Jäniksen vuosi 2023

Jäniksen vuosi 2023

En ole mikään horoskooppiuskovainen, mutta kiinalaisiin horoskooppeihin haluan uskoa. Otetaan nyt vaikka tämä jänis kiinalaisesta eläinhoroskoopista. Se on alkavan … Lue lisää

28.11.2022 | Pääkirjoitus

Hyvä naapuri, paha naapuri

Hyvä naapuri, paha naapuri

Tapasin kesän lopulla koulunsa päättäviä nuoria, jotka olivat saapuneet Tallinnaan Euroopan parlamentin järjestämään nuorison EPAS-tapahtumaan (European Parliament Ambassodor School). … Lue lisää

13.9.2022 | Pääkirjoitus

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Tämän lehden kolumnisti ja kirjailija Ville Hytönen ennusti vuoden ensimmäisessä numerossa, että Viro on 2040-luvulla Euroopan menestynein valtio. Hän … Lue lisää

17.5.2022 | Pääkirjoitus

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Suomenlahden turvallisuustilanne on Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jälkeen merkittävästi muuttunut. Hyvällä syyllä voi kysyä, onko Itämeri pian enää ”rauhanmeri”, … Lue lisää