Tuoretta tietoa Virosta
4.4.2016 | Ravintolat

Viinin historiaa

Viinin historiaa

Tallinnan vanhankaupungin sydämessä sijaitseva Luscher & Matiesenin uusi viiniravintola tarjoaa miellyttävät puitteet onnistuneelle illalliselle.

 

Luscher & Matiesenin historia ulottuu Tallinnassa 1920- ja -30-luvuille, jolloin se oli kaupungin johtavia viini- ja viinakellareita. Vuonna 2009 Luscher & Matiesen aloitti toimintansa uudelleen kahden suomalaisen yrittäjän komennossa. Siitä lähtien toimintaa on kehitetty määrätietoisesti, mistä näkyvinä tuloksina ovat muun muassa kiinnostava viinimuseo Toompean mäellä, Muhun viinitalo Muhun saarella ja viimeisimpänä lisänä gourmetravintola Magus Auk Tallinnan vanhassakaupungissa.

Ravintolan nimi tarkoittaa makeaa aukkoa. Paikka on saanut nimensä Pikk-kadulla 1800-luvulla seurapiirien kohtaamispaikkana tunnetun viinikellarin mukaan. Peke Eloranta kertoi, että tarkoituksena oli tehdä kodikas ja samalla hienostunut ruokaravintola keskelle Vanhaakaupunkia. Eloranta on Luscher & Matiesenin perustajia ja toimii Magus Aukussa sommelierina lähes joka päivä.

 

Kodikas ensivaikutelma ravintolasta syntyy heti ovelta. Pienessä salissa on kourallinen kynttiläpöytiä pareille ja pienille ryhmille, takkatuli nurkkauksessa tuo lämmintä tunnelmaa.

Aterioinnin voi aloittaa nauttimalla lasillisen kuohuviiniä samalla, kun tutustuu ruokalistaan. Lista ei ole turhan pitkä, mutta sitäkin kiinnostavampi. Me kokeilimme miso-keittoa hanhenmaksan, päärynän ja savustetun munakoison kanssa. Annoksessa oli runsaasti makuja hyvässä tasapainossa. Ruokajuomaksi valittu riesling sopi täydellisesti niin munakoison savuisuuteen kuin päärynän makeuteenkin.

Pääruuaksi valitussa Ankka/ankka -annoksessa oli täydellisesti kypsennettyä ankanrintaa sekä pehmeää ankankoipi-confitia. Ne tarjoiltiin savoijinkaalin, ohran, vadelmien ja hanhenmaksa-tryffelikastikkeen kera. Erinomaisten makujen runsaudesta nousi esiin positiivisesti yllättäen ohran ja vadelman yhdistelmä. Ankka-annoksen ruokajuomaksi istui lasillinen tuhtia tempranilloa. Aterian päätteeksi nautimme juustotarjottimen, jolla oli ranskalaisia juustoja ja mausteista porkkanahilloa.

Magus Auk on pieni ja intiimi ravintola, jossa henkilökunta on innostunutta ja asiantuntevaa. Kun ruokakin on hyvää ja viinilista kiinnostava, niin tarjolla on mukavia ruokahetkiä keskellä Tallinnan vanhaakaupunkia. 

Screen Shot 2016-04-04 at 11.12.37

Mistä löytää?
Magus Auk, Pühavaimu 7, Tallinna.
magusauk.ee

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI KRISTINA LUPP, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

12.4.2024 | Ravintolat

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Suosittu ruokafestivaali Otepää Maitsed (Otepään Maut) alkoi eilen. 11 päivää kestävän festivaalin aikana kuusi ravintolaa Otepäällä ja sen ympäristössä … Lue lisää

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää