Tuoretta tietoa Virosta

Vähän erilaista yöelämää


05. maaliskuun 2014

Vähän erilaista yöelämää

Kultturellisti boheemi Noku Klubi ja mielisairaalasta innoitusta hakenut Hullumaja tarjoavat yöeläjälle vaihtoehtoja perinteisille nightclubeille.

Noku Klubi on Tallinnan kätkettyjä salaisuuksia. Klubi ei ole erityisen suuressa suosiossa eikä sen ovessa ole edes paikan nimeä. Jos ei siis tiedä mitä etsii, niin varmasti kävelee Nokun ohi. Nimi on lyhenne Noorte Kultuuriklubista, Kõrsikud valittiin vuoden bändiksi tänä vuonna. Kõrsik tarkoittaa suomeksi ohutta leipätikkua. joten hieman boheemi ilmapiiri ja asiakaskunta kuuluvat asiaan. Paikan kantaveikkoja ovat nuoret kulttuuripersoonat, taiteilijat ja sellaisiksi haluavat. Hintataso on sangen kohtuullinen ja tarjolla on muun muassa lautapelejä. Vieläkin jännittävämmän Nokusta tekee se, että kyseessä on suljettu klubi. Ovesta sisään pääsevät vain valitut henkilöt ja heidän kaverinsa siinä siivellä.

Hullumaja tarkoittaa yksinkertaisesti hullujenhuonetta, ja nimi kertookin paljon paikasta, joka sijaitsee yhdellä kaupungin vilkkaimmista bilekaduista. Baari on täynnä mielisairaalateemaa – seinät ovat pehmustettu ja drinkit tarjoillaan sairaala-astioista. Juomat ovat halpoja ja meno kreisiä. Yksityisyyttä arvostavan ei kannatta pienehköön Hullumajaan eksyä, sillä yleensä tiskillä on tungosta ja paikka täynnä iloisia juhlijoita.

Hullumaja löytyy helposti Suur- Karja-kadulta ikkunassa seisovan pakkopaitaisen nuken perusteella. 

Tallinnalainen suosittelee

■ ”Suosikkiklubini Tallinnassa on ehdottomasti Studio. Paikan hyviä puolia ovat laadukas palvelu ja villi tunnelma. Kaksikerroksisessa klubissa voi fiiliksen mukaan valita Hip-Hopia, RnB:tä sekä uudempaa tai vanhempaa urbaania musamaailmaa. Juuri tällä hetkellä Studio on suosituin klubi nuorten tallinnalaisten piirissä.”

Getter Marjatta, 22 v.

■ Club Studio Sauna 1, Tallinna. 

Mistä löytää?

Noku Klubi, Pikk 5, Tallinna. 

Katso kartalta

Hullumaja, Suur-Karja 11, Tallinna.

Katso kartalta

Tienviittoja Telliskiven yöhön

Tienviittoja Telliskiven yöhön

Telliskivi on ollut jo jonkun aikaa Tallinnan yöelämän kuumin puheenaihe uusine ravintoloineen, baareineen ja tapahtumineen. Uusinta alueella ovat pitkään auki […]

20. huhtikuun 2017

Kevään parhaat jazzkemut

Kevään parhaat jazzkemut

Jazzkaar-festivaali tuo Tallinnaan jazzin uusia ja vanhoja tähtiä.   Viron parhaaksi musiikkifestivaaliksi pari vuotta sitten kruunattu jazzmusiikin ykköstapahtuma järjestetään jo […]

18. huhtikuun 2017

Lentosatama uudisti tilojaan

Lentosatama uudisti tilojaan

Juuri avattu näyttely esittelee meripelastusta.   Tallinnan Meri- ja ilmailumuseossa Lennusadamassa, Lentosatamassa, kannattaa taas vierailla, vaikka paikka olisi jo entuudestaan […]

12. huhtikuun 2017

Punainen kortti vie Tallinna-seikkailuihin

Punainen kortti vie Tallinna-seikkailuihin

Kolmen päivän Tallinn Cardilla ehtii nähdä paljon.   Yksivuotias Henrik Turunen on siinä iässä, että parasta ovat portaat. Onneksi niitä […]

12. huhtikuun 2017

Top 5 Viron tapahtumat

Top 5 Viron tapahtumat

01 Verraton viides vuodenaika Soomaan kansallispuistossa voi kokea unohtumattoman luontoelämyksen, kun tulvivat joet peittävät alleen jopa 170 neliökilometrin alueen. Viidenneksi […]

06. huhtikuun 2017

Laiva Tallinnaan lähtee terminaalista 2

Laiva Tallinnaan lähtee terminaalista 2

Helsingin uusimmassa satamarakennuksessa on onnistuttu yhdistämään toimivuus ja tyylikkyys.   Helmikuun lopulla avattu Länsiterminaali 2 tuo jo ulkoa mieleen kansainvälisen […]

06. huhtikuun 2017

Kylmästä lämpimään

Kylmästä lämpimään

Kuten lauluissa sanotaan, kaduilla tuulee ja moni haaveilee pääsevänsä kylmästä lämpimään. Maaliskuussa Tallinnan kaduilla tuulee joskus hyvinkin kylmästi. Kiusaus pysytellä […]

17. maaliskuun 2017

Uudella karaoketekniikalla soitetaan tanssimusiikkiakin

Uudella karaoketekniikalla soitetaan tanssimusiikkiakin

Helsingissä toimintansa aloittanut Satumaa-karaokebaari muutti vuonna 2013 Tallinnaan ja palvelee pääosin suomalaisia ja suomeksi. Laulujen kielivalikoimassa on kymmenkunta vaihtoehtoa ja […]

16. maaliskuun 2017