Tuoretta tietoa Virosta
6.8.2014 | Kulttuuri

Tyttöenergiaa oivalluskeskuksessa

Tyttöenergiaa oivalluskeskuksessa

Energian oivalluskeskus Tallinnassa on oiva polku tieteen kiehtovaan maailmaan.Miia(5)jaVeera(3)ovatjo toista kertaa oivallus- keskuksessa ja retuuttavat Arja-tätiä kohteesta toiseen suvereeneina oppaina.

”Tääonmunlemppari”,ilmoittaa Miia, painaa nappia ja heittää ilmapallon puhurin päälle. Siinä se leijuu taianomaisesti pääsemättä ilmavirrasta mihinkään.

Veeran lempilaite on ukkostasanne. Matalaa jylinää säestää värähtely (josta Arja-tädille tulee mieleen oma antiikkinen lapsuus ja istunnot maatalouskonsulentin maitonäytelaatikon päällä).

Oivalluskeskuksessa saa juosta tukka putkella ja huutaa niin paljon kuin keuhkoista lähtee. Erilaisten vehkeiden humina ja pörinä sulattaa lasten riemunkiljahdukset moderniksi ääniteokseksi.

Peililabyrinttikin on kiva, etenkin kun sen sokkeloissa harrastaa hippaa.

Laitteita on monenikäisille. Viisi- ja kolmevuotias eivät jaksa kiinnostua kaikesta. Esimerkiksi näkymättömän harpun soitannolliset ulottuvuudet eivät vielä ihan täysin avaudu testiryhmällemme.

Tällä kertaa tarjolla on kuitenkin jotain uutta: planetaario ja salamaesitys. Ensin laskeudumme puolimakuulle planetaarion pehmeille penkeille.

”Tuossa on nyt maapallo avaruudesta katsottuna ja tuossa näkyy linnunrata”, selittää Arja- täti.

”Pyöriikö avaruus vai pyöritäänkö me?” kysyy Miia silmät ymmyrkäisinä.

”Tuleeko tuo avaruus meidän päälle?” kysyy Veera ja hetkessä molemmat tytöt ovat varmoja, että taivas on putoamassa. Paniikki iskee, mutta onneksi päästään kuun pinnalle.

Salamaesitys on oivalluskeskuksen upeassa yläsalissa, joka korkeine ikkunoineen tuo mieleen palatsin. Tila on entistetty sähkövoimalan loiston aikojen eli 1930- luvun asuun. Esitystä odotellessa Miia ja Veera räpläävät antiikkisia sähkötauluja.

Perheet alkavat pikku hiljaa kokoontua salin toiseen päähän valtaisaa lintuhäkkiä muistuttavan viritelmän ympärille. Häkin sisällä on erikokoisia tolppia. Yhtäkkiä pienin tolpista alkaa rätistä ja sen päähän ilmestyy äänekäs minisalama. Miia syöksyy niin lähelle kuin pääsee, mutta Veera tuntee olonsa turvallisemmaksi äidin sylissä takarivissä. Eikä ihme, hurjimmat salamat ovat liki kolmimetrisiä. ”Oivalluskeskuksen tähtikohde onkin tämä salamakone, Faradayn häkissä sijaitseva Teslangeneraattori. Olemme yhdistäneet kaksi entisten aikojen keksintöä”, kertoo keskuksen johtaja Kertu Saks.

”Sama ilmiö toistuu mikroaaltouunissa. Myös sen sisällä on sähkömagneettinen korkeajännitekenttä, joka on suljettu metallikuoren sisään.”

Tieteen popularisointi päämääränä

Kesäkuussa avattu Energian oivalluskeskus on Tallinnan uusin lapsiperhemagneetti. Tai pikemminkin uusittu vanha, sillä alun perin paikka avattiin jo 1999. Kunnostuksen jälkeen oivalluskeskus kirii kärkikolmikkoon Lentosataman ja Teletornin rinnalle.

”Yritämme synnyttää kiinnostusta luonnontieteisiin, teknologiaan ja matematiikkaan. Ehkä joku pienemmistä kävijöistä harkitsee niitä aikanaan uraa valitessaan”, Saks toivoo.

Koska 101-vuotias rakennus on entinen sähkövoimala, suuri osa näyttelystä on omistettu energialle ja sähkölle.

Erilaisia interaktiivisia hands on -kohteita on yli 130, lisäksi teemanäyttelyitä ja tapahtumia. Mieleen tulee väistämättä Vantaan Heureka, jonka kanssa keskus on tehnyt yhteistyötä jo 15 vuotta.

Yhteistyötä tehdään myös Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen kanssa.

”Selvitämme yhdessä, miten epävirallisessa ympäristössä opitut tiedot vaikuttavat 11–13-vuotiaiden motivaatioon. Näyttäisi siltä, että oivalluskeskus tasa-arvoistaa opetusta. Sekä tytöt että pojat nauttivat oppimisesta yhtä lailla, samoin hyvät ja huonommat oppilaat”,vakuuttaaSaks.

Kokemukseen perustuva oppiminen avoimessa opetusympäristössä on nyt otettu oppiaineeksi Tallinnan Yliopiston opettajainkoulutukseen.

Vanhankaupungin ja A-terminaalin välissä sijaitseva tiedekeskus on kävelymatkan päässä keskustasta. Se on helppo löytää, vaikka suojellun rakennuksen seiniin ei ole saanut kiinnittää mainoskylttejä. Sisäänkäynti löytyy vasemmasta päädystä.

Suomalaislasten iloksi näyttelyn tekstitys on englannin, venäjän ja viron ohella suomeksi. Tiloja voi myös vuokrata eri tilaisuuksiin. Suosiosta kertoo, että joulunseutu on jo nyt buukattu täyteen.

Mistä löytää?

Energian oivalluskeskus, Põhja pst 29, Tallinna.

Katso kartalta

 

TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää

14.4.2024 | Kulttuuri

Balettia ja oopperaa lapsille

Balettia ja oopperaa lapsille

Narvassa järjestetään 15.–20. huhtikuuta jo kolmatta kertaa lasten ooppera- ja balettifestivaali. Tapahtuma on osa Narvan elokuisia oopperapäiviä(21.–25.8.) ja se … Lue lisää

13.4.2024 | Kulttuuri

Tänään Tallinnassa – tapahtumakalenteri lauantaille

Tänään Tallinnassa – tapahtumakalenteri lauantaille

Mustamäen Keskuksen kevätmarkkinat kello 11.00–19.00. Tallinnan episkopaalisen tuomiokirkon urkuhetki kello 12.00. Estonia oopperatalon englanninkielinen yleisökierros kello 17.30. Viru Varietee … Lue lisää