Tuoretta tietoa Virosta

Terveellistä ja raikasta – SMOOTHIET TESTISSÄ


14. tammikuun 2015

Terveellistä ja raikasta – SMOOTHIET TESTISSÄ

Amerikassa syntynyt smoothie on rantautunut myös Viroon, jossa se tunnetaan nimellä smuuti. Tarina kertoo, että sitä valmistettiin ensiksi Hollywoodin filmitähdille.

Suomessa smoothie-nimelle ei ole vielä omaa vastinetta. Ehkä virolaisten smuuti (lausutaan smuutti) kelpaisi?

Smoothie on marjoista ja hedelmistä soseutettu juoma. Niitä valmistaa tällä hetkellä kaksi virolaistuottajaa. Toinen niistä, Kadarbik, tekee myös tuoreista vihanneksista ja juureksista puristettuja mehuja. Raaka-aineina niissä on porkkanaa, omenaa, punajuurta ja kaalia. Smuuteja Kadarbikulla on viisi.

Põltsamaa Felix kehitteli Paismuutejansa yhdessä Viron maatalousyliopiston kanssa. Tuloksena syntyi kolme funktionaalista tuotetta, joihin on lisätty muun muassa B-ryhmän vitamiineja. Muita smuuteja heiltä löytyy seitsemän. Vaikka pullossa oleva nimi kertoisi vain yhdestä tai kahdesta raaka-aineesta, voi niitä olla parhaimmillaan kuusi. Pullojuomien litrahinnaksi tulee korkeimmillaan kuutisen euroa. Pulloissa on neljän sentin pantti.

The Baltic Guide testasi molempien virolaistuottajien neljää tuotetta. Tuomaristo oli varsin yksimielinen. Kolme ensimmäistä sai kaikilta eniten pisteitä. Tuoreutta ja raikkautta kiitettiin sekä sitä, että tuotteisiin ei ole lisättyä sokeria.

 

https://www.fingler.com/embed/123062?fullscreen=true#18

 

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Tienviittoja Telliskiven yöhön

Tienviittoja Telliskiven yöhön

Telliskivi on ollut jo jonkun aikaa Tallinnan yöelämän kuumin puheenaihe uusine ravintoloineen, baareineen ja tapahtumineen. Uusinta alueella ovat pitkään auki […]

20. huhtikuun 2017

Kevään parhaat jazzkemut

Kevään parhaat jazzkemut

Jazzkaar-festivaali tuo Tallinnaan jazzin uusia ja vanhoja tähtiä.   Viron parhaaksi musiikkifestivaaliksi pari vuotta sitten kruunattu jazzmusiikin ykköstapahtuma järjestetään jo […]

18. huhtikuun 2017

Lentosatama uudisti tilojaan

Lentosatama uudisti tilojaan

Juuri avattu näyttely esittelee meripelastusta.   Tallinnan Meri- ja ilmailumuseossa Lennusadamassa, Lentosatamassa, kannattaa taas vierailla, vaikka paikka olisi jo entuudestaan […]

12. huhtikuun 2017

Punainen kortti vie Tallinna-seikkailuihin

Punainen kortti vie Tallinna-seikkailuihin

Kolmen päivän Tallinn Cardilla ehtii nähdä paljon.   Yksivuotias Henrik Turunen on siinä iässä, että parasta ovat portaat. Onneksi niitä […]

12. huhtikuun 2017

Top 5 Viron tapahtumat

Top 5 Viron tapahtumat

01 Verraton viides vuodenaika Soomaan kansallispuistossa voi kokea unohtumattoman luontoelämyksen, kun tulvivat joet peittävät alleen jopa 170 neliökilometrin alueen. Viidenneksi […]

06. huhtikuun 2017

Laiva Tallinnaan lähtee terminaalista 2

Laiva Tallinnaan lähtee terminaalista 2

Helsingin uusimmassa satamarakennuksessa on onnistuttu yhdistämään toimivuus ja tyylikkyys.   Helmikuun lopulla avattu Länsiterminaali 2 tuo jo ulkoa mieleen kansainvälisen […]

06. huhtikuun 2017

Kylmästä lämpimään

Kylmästä lämpimään

Kuten lauluissa sanotaan, kaduilla tuulee ja moni haaveilee pääsevänsä kylmästä lämpimään. Maaliskuussa Tallinnan kaduilla tuulee joskus hyvinkin kylmästi. Kiusaus pysytellä […]

17. maaliskuun 2017

Uudella karaoketekniikalla soitetaan tanssimusiikkiakin

Uudella karaoketekniikalla soitetaan tanssimusiikkiakin

Helsingissä toimintansa aloittanut Satumaa-karaokebaari muutti vuonna 2013 Tallinnaan ja palvelee pääosin suomalaisia ja suomeksi. Laulujen kielivalikoimassa on kymmenkunta vaihtoehtoa ja […]

16. maaliskuun 2017