Tuoretta tietoa Virosta
26.10.2015 | Kauneus

Tehokasta treeniä keskellä kaupunkia

Tehokasta treeniä keskellä kaupunkia

Postimajan My Fitness on Tallinnan uusin kuntokeskus.

 

Viron suurin kuntokeskusketju My Fitness on valloittanut jo viisi kaupunkia, Tallinnan lisäksi ketjun kuntokeskuksia löytyy Tartosta, Pärnusta, Narvasta ja Viljandista.

Tallinnan seudulla My Fitnessillä on 7 toimipistettä, joista tuorein avattiin elokuussa Postimajaan, Viru Keskusta vastapäätä. Myös Viimsissä on uusi, monipuolinen kuntokeskus, johon on tarkoitus avata myös spa-osasto.

Postimajan kolmannessa kerroksessa sijaitsevassa My Fitnessissä on monipuolinen kuntosalikokonaisuus ja kaksi ryhmäliikuntasalia. Suurista ikkunoista avautuu hieno näkymä Narvan maantielle ja Viru Keskuksen suuntaan.

”Meillä voi harjoitella myös kattoterassilla”, kertoo personal trainer Kadri Paat. Hänen mukaansa klubilla panostetaan yksilövalmennukseen ja kuntosalilla ohjaaja auttaa tarpeen vaatiessa laitteiden käytössä.

Monipuolisessa ryhmäliikuntatarjonnassa on muun muassa Zumbaa, BodyPumpia ja FitBoxia. Paatin mukaan Postimajassa on panostettu varsinkin Body & Mind-treeneihin eli joogaan, pilatekseen ja Body Art:iin.”Meidän valttimme on laaja treenitarjonta ja tuotteiden tuttuus. Asiakas voi käydä My Fitnessin klubilla muuallakin kuin Tallinnassa, ryhmätreenit ja laitteet ovat joka paikassa vanhoja tuttuja.”

My Fitnessillä on monia erilaisia paketteja. Kertakäynti maksaa 13 euroa, kuukauden treenipaketti 55–58 euroa.

Kadri Paatilla on suositus myös lyhytaikaisesti Tallinnassa vierailevalle matkailijalle.

”Suosittelen kokeilemaan tutustumistreeniä, jonka voi tehdä kolmella eurolla jokaisella klubillamme. Yhtenä päivänä voi mennä esimerkiksi Postimajaan ja toisena Viru Keskukseen.”

 

Mistä löytää?

My Fitness -klubit Tallinnassa ja Viimsissä:

Rocca al Mare, Haabersti 5.

Kristiine, Tulika põik 3.

Viru, Viru Väljak 4. 

Solaris, Estonia pst. 9.

Postimaja, Narva mnt. 1.

Lasnamäe, Virbi 12.

Viimsi, Sõpruse tee 15, Viimsi.

Screen Shot 2015-10-26 at 10.00.33

https://www.myfitness.ee

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

26.1.2024 | Kauneus

Itämainen perinnehieronta koko keholle

Itämainen perinnehieronta koko keholle

Thai Lotus Spa on erikoistunut thaimaalaisiin perinnehierontoihin. Thaihieronta perustuu kehon venyttelyyn, akupainantaan ja kehon meridiaanien eli energialinjojen avaamiseen. Kuulostaa … Lue lisää

15.1.2024 | Mainos | Kauneus

Seitsemässä päivässä seitsemän kiloa kevyemmäksi ja nuoremmaksi!

Mainos Seitsemässä päivässä seitsemän kiloa kevyemmäksi ja nuoremmaksi!

Tartossa oleva Loodus Bio­Spa on ainutlaatuinen paastokeskus, jossa mieli virkistyy ja keho puhdistuu. Paasto ja detox ovat ikivanhoja hoitotapoja, … Lue lisää

16.11.2023 | Kauneus

Joululahjaksi kiireetön päivä spassa

Joululahjaksi kiireetön päivä spassa

Hotelli Telegraafissa on samaan aikaan sekä vanhaa mannermaista loisteliaisuutta että hillittyä tyylikkyyttä. Sisään astuessa vieraita tervehtivät kohteliaat vastaanottovirkailijat. Aulatilassa … Lue lisää

3.9.2023 | Kauneus

Veitsetön kasvojenkohotus – lempeä menetelmä ikääntymistä vastaan

Veitsetön kasvojenkohotus – lempeä menetelmä ikääntymistä vastaan

Tallinnassa Artifex studiossa työskentelevät luonnonmukaisen kauneuden ja hyvinvoinnin ammattilaiset. Studio on erikoistunut kasvojen muokkaushoitoihin ilman plastiikkakirurgisia toimenpiteitä. Lisäksi tarjolla … Lue lisää

25.6.2023 | Kauneus

Terveempi päänahka ja kauniimmat hiukset

Terveempi päänahka ja kauniimmat hiukset

Juuste Akadeemia aloitti toimintansa vuonna 2008. Yritys tarjoaa kampaamo- ja hiustenhoitopalveluita Tallinnan liikekeskustassa Hotelli Olympian läheisyydessä. Nykyään palveluvalikoimaan on … Lue lisää

12.6.2023 | Kauneus

Lääkematkailusta on tullut arkipäivää

Lääkematkailusta on tullut arkipäivää

Viru Keskuksen tyylikkäässä Apothekassa käy kuhina lauantaina puolen päivän aikaan. Proviisori Annika Toobal tietää, mitä suomalaiset matkailijat hakevat heidän … Lue lisää

28.5.2023 | Kauneus

Pärnun Tervis-kylpylähotellin ilmastoidut huoneet valmistuivat toukokuussa – toiminnassa huomioitu ympäristöystävällisyys

Pärnun Tervis-kylpylähotellin ilmastoidut huoneet valmistuivat toukokuussa – toiminnassa huomioitu ympäristöystävällisyys

Pärnun tunnetuimpiin kylpylähotelleihin lukeutuva Tervis on panostanut viihtyvyyteen. Uudet ilmastoidut superior-huoneet valmistuivat toukokuussa. Ilmastoinnin lisäksi huoneet saivat uudistetut, tyylikkäät … Lue lisää

28.3.2023 | Kauneus

Virolaista muotia esittelevä Tallinn Fashion Week järjestetään ensi perjantaina ja lauantaina

Virolaista muotia esittelevä Tallinn Fashion Week järjestetään ensi perjantaina ja lauantaina

Viron muodin tärkein tapahtuma Tallinn Fashion Week esittelee tuoreita muotiluomuksia 31. maaliskuuta ja 1. huhtikuuta Tallinnan matkustajasatamaa lähellä sijaitsevassa … Lue lisää