Tuoretta tietoa Virosta

Tanssimaan Tallinnassa


16. syyskuun 2015

Tanssimaan Tallinnassa

Viron pääkaupungissa voi viikonloppuisin valita useamman tanssipaikan väliltä.

 

Sokos Hotel Virun yökerho Amigo panostaa viikonloppuisin Viron kuuluisimpiin orkestereihin. Syyskuussa ovat lavalla muun muassa euroviisutähti Tanja ja kestosuosikki Smilers. Tanssilattia täyttyy silloin kaiken ikäisistä bilettäjistä.

Al Bastionen kesäpihan toiminta jatkuu syyskuulle. Ovet avataan kello 19 ja konsertit ovat pääsääntöisesti ilmaisia. Lavalla nähdään Viron eturivin artisteja.

Sossin suuri tanssilattia odottaa tanssijoita perjantaisin ja lauantaisin. Paikan päälle kannattaa mennä ennen iltakymmentä, sillä siihen asti naisille on vapaa sisäänpääsy ja juomia tarjotaan puoleen hintaan.

Panimoravintoloissakin voi viikonloppuisin tanssia. Vanhankaupungin Beer Housessa on torstaista lauantaihin elävää musiikkia ja satamaalueen Kochi Aidad-panimoravintolassa tanssitaan viikonloppuisin.

Pub Scotland Yardissa esiintyvät viikonloppuisin lähinnä paikalliset kantri-, rock- ja blueskokoonpanot.

Viron parhaat jazzpianistit, Tõnu Naissoosta alkaen, esiintyvät Chicago 1933:ssa, jossa on joka ilta tarjolla elävää musiikkia.

Tallinnan tanssipaikkoja:

Café Amigo, Viru väljak 4.   http://amigo.ee

Al Bastionin kesäpiha, Viru 23, Tallinna.  http://www.albastione.ee/en/

Chicago 1933, Aia 3, Tallinna.  http://www.chicago.ee

Sossi Klubi, Tartu mnt 82.   http://www.sossi.ee

Beer House, Dunkri 5.   http://www.beerhouse.ee

Kochi Ait, Lootsi 10.   http://www.kochiaidad.ee

Scotland Yard, Mere pst 6e, Tallinna.  http://www.scotlandyard.ee

 

Click on the address to see the location

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Tienviittoja Telliskiven yöhön

Tienviittoja Telliskiven yöhön

Telliskivi on ollut jo jonkun aikaa Tallinnan yöelämän kuumin puheenaihe uusine ravintoloineen, baareineen ja tapahtumineen. Uusinta alueella ovat pitkään auki […]

20. huhtikuun 2017

Kevään parhaat jazzkemut

Kevään parhaat jazzkemut

Jazzkaar-festivaali tuo Tallinnaan jazzin uusia ja vanhoja tähtiä.   Viron parhaaksi musiikkifestivaaliksi pari vuotta sitten kruunattu jazzmusiikin ykköstapahtuma järjestetään jo […]

18. huhtikuun 2017

Lentosatama uudisti tilojaan

Lentosatama uudisti tilojaan

Juuri avattu näyttely esittelee meripelastusta.   Tallinnan Meri- ja ilmailumuseossa Lennusadamassa, Lentosatamassa, kannattaa taas vierailla, vaikka paikka olisi jo entuudestaan […]

12. huhtikuun 2017

Punainen kortti vie Tallinna-seikkailuihin

Punainen kortti vie Tallinna-seikkailuihin

Kolmen päivän Tallinn Cardilla ehtii nähdä paljon.   Yksivuotias Henrik Turunen on siinä iässä, että parasta ovat portaat. Onneksi niitä […]

12. huhtikuun 2017

Top 5 Viron tapahtumat

Top 5 Viron tapahtumat

01 Verraton viides vuodenaika Soomaan kansallispuistossa voi kokea unohtumattoman luontoelämyksen, kun tulvivat joet peittävät alleen jopa 170 neliökilometrin alueen. Viidenneksi […]

06. huhtikuun 2017

Laiva Tallinnaan lähtee terminaalista 2

Laiva Tallinnaan lähtee terminaalista 2

Helsingin uusimmassa satamarakennuksessa on onnistuttu yhdistämään toimivuus ja tyylikkyys.   Helmikuun lopulla avattu Länsiterminaali 2 tuo jo ulkoa mieleen kansainvälisen […]

06. huhtikuun 2017

Kylmästä lämpimään

Kylmästä lämpimään

Kuten lauluissa sanotaan, kaduilla tuulee ja moni haaveilee pääsevänsä kylmästä lämpimään. Maaliskuussa Tallinnan kaduilla tuulee joskus hyvinkin kylmästi. Kiusaus pysytellä […]

17. maaliskuun 2017

Uudella karaoketekniikalla soitetaan tanssimusiikkiakin

Uudella karaoketekniikalla soitetaan tanssimusiikkiakin

Helsingissä toimintansa aloittanut Satumaa-karaokebaari muutti vuonna 2013 Tallinnaan ja palvelee pääosin suomalaisia ja suomeksi. Laulujen kielivalikoimassa on kymmenkunta vaihtoehtoa ja […]

16. maaliskuun 2017