Tuoretta tietoa Virosta
9.11.2016 | Kulttuuri

Taiteen monitoiminainen

Taiteen monitoiminainen

Siiri Sisask on uransa aikana ehtinyt olla monessa mukana.

 

Raplassa asuva taiteilija on vuosien saatossa nähty muun muassa Ruja-yhtyeen solistina, taidemaalarina, musikaalien päärooleissa, elokuvakankaalla ja kansanedustajana Viron parlamentissa. Moni virolainen myös muistaa Siiri Sisaskin nuorten laulu- ja tanssijuhlilta, jossa hän esitti tunnetuimman kappaleensa Mis maa see on 40 000 kuorolaulajan kanssa. Esitys herkisti niin yleisön kuin esittäjätkin.

Kulttuurin ohella Siiri Sisask on viimeisen 18 vuoden aikana pyhittänyt aikansa hyväntekeväisyydelle. Hänen perustamansa Saagu Valgus -järjestö auttaa vähävaraisten perheiden lapsia. The Baltic Guide kyseli Siiri Sisaskin kuulumisia talven kynnyksellä.

Tuorein musiikkiprojektisi on Hinge põhjast yhdessä Mari Kalkunin ja kolmen muun naismuusikon kanssa. Minkälainen kokemus se oli?
”Se oli todella mukava projekti. Varmasti kiinnostava kokemus kaikille siihen osallistuneille muusikoille. Kansanmusiikki on aina kiinnostanut minua ja omissa lauluissanikin on paljon vaikutteita kansanmusiikista.”

Keväällä julkaisit uuden levyn Kuristi kohal. Kerro hieman siitä.
”Kuristi kohal on ollut viimeisen kolmen vuoden luomisen tulos. Levyn laulut ovat saaneet inspiraatiota Uku Masingin runoteksteistä. Uku Masing oli omaperäisimpiä ja hienoimpia taiteilijoita virolaisessa kulttuurissa. Hänen runonsa ovat vasta nyt tulleet virolaisten tietoisuuteen. Neuvostoaikana hänen tuotantonsa oli lähes kokonaan kielletty, joten sitä on alettu julkaisemaan vasta viime aikoina.

Olen hyvin kiitollinen, että sain osani hänen tuotannostaan ja, että hänen ajatuksensa alkoivat soimaan minussa musiikkina. Kuristi kohal -albumi on elämäni tärkeimpiä musiikillisia tuotantoja ja olen onnellinen, että yhteistyössä virolaisten muusikoiden kanssa se toteutui juuri sellaisena kuin se levyllä soi.”

Mis maa see on -kappaleesta on tullut virolaisten sydämissä kansallinen hymni. Miksi laulu on niin tärkeä virolaisille?
”Laulun sanat on tehnyt Peeter Volkonski vuonna 1998 Mahtra sõda -näytelmää varten. Mahtran sota, joka käytiin vuonna 1858, on virolaisille tärkeä historiallinen murroshetki, jolloin talonpojat astuivat ylivaltaa vastaan. Se että laulu on nyky-yhteiskunnassa alkanut elää ja koskettaa ihmisiä, on merkki siitä, että yhteiskunnassa ei ole kaikki niin kuin ihmiset haluaisivat. Kyseinen laulu on kuitenkin ennen kaikkea kutsu kääntyä katsomaan itsensä puoleen, mitä meistä jokainen voisi itse tehdä tässä maassa ja tässä kodissa paremmin.”

Mitä perustamasi Saagu Valgus -järjestö tekee?
”Saagu Valgus -järjestön toiminta on suunnattu vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten tukemiseen. Järjestämme lapsille muun muassa tapahtumia ja autamme heitä löytämään harrastusmahdollisuuksia. Tulevaisuuden suunnitelmamme on luoda jokaiseen Viron maakuntaan keskus, jossa perheiden ja lasten ongelmia ratkaistaan parhaalla mahdollisella tavalla, ja ennen kaikkea ennalta ehkäistään. Pahin ongelma on köyhyydessä elävien lasten vieraantuminen yhteiskunnasta, yhdenkään maan ei pitäisi antaa sen tapahtua asukkailleen.”

Mikä on virolaisen yhteiskunnan suurin ongelma? Kuka tarvitsee Virossa eniten apua?
”Viron suurin ongelma on sosiaalipuoli ja viranomaisten osaamattomuus tehdä riittävän hyvää yhteistyötä. Yhteiskunnan rattaiden väliin on Virossa jäänyt perustelemattoman suuri joukko ihmisiä, vammaisista vanhuksiin ja nuoriin.

Vaikka perustuslakimme sanookin, että valtion velvollisuus on auttaa heikompia, mielestäni nykyisessä virolaisessa yhteiskunnassa niin ei tehdä riittävästi. Se on todella vakava ongelma ja ihmiset kokevat, että kotimaa ei huolehdi heistä. Se onkin yksi pääsyistä massiiviseen maastamuuttoon Virosta.

Selvää on myös se, että parhaiten maamme saa auttaa asiassa itse itseään, muuttamalla suhtautumistaan ja arvostamalla ihmisiään.”

Mistä tulee halu auttaa muita?
”Minun ei tarvitse sen kummemmin ajatella, miksi haluan tehdä niin. Olen vain se, joka olen. Mielestäni toisten auttaminen on itsestään selvää, jos hätä tai jokin ongelma pistää silmään.”

Minkälainen suhde sinulla on Suomeen?
”Minulla on Suomessa paljon tuttavia ja ystäviä, joita tapaan mielelläni. Osallistuin myös vuonna 2007 Suomen ja Viron TV-projektiin Matkalla Virossa, jonka kahdeksassa osassa esittelimme suomalaisille Viroa.

Saagu Valgus -hyväntekeväisyystyön puitteissa olen ollut tekemisissä Suomen Liikemiesten Lähetysliiton kanssa, mutta myös monien muiden suomalaisten yritysten ja yksityislahjoittajien kanssa. Heitä kaikkia haluaisin kovasti kiittää!”

Onko sinulla Suomessa lempiartisteja? Ehkäpä joku sellainen, jonka kanssa haluaisit esiintyä yhdessä?
”J. Karjalaista olen varmaankin kuunnellut suomalaisista kaikkein eniten. Mutta myös Vesa-Matti Loiria, jonka musiikkia todella arvostan. Ehkäpä juuri Vesa-Matti Loirin kanssa olisi hienoa päästä laulamaan.”

Milloin sinut voi nähdä esiintymässä?
”Minulla on konsertti Helsingin Musiikkitalossa 16. marraskuuta.” 

screen-shot-2016-11-03-at-10-59-20

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT MIKKO VIRTA, LAURA KALLASVEE

Lue lisää samasta aiheesta

20.4.2024 | Kulttuuri

Tänään Tallinnassa – lauantain menovinkit

Tänään Tallinnassa – lauantain menovinkit

Sisustus- ja designmessut jatkuvat Viron messukeskuksessa kello 10.00 J-TSOON5 Nuorten ja Aasian alakulttuurien festivaali jatkuu kello 10.00 Kulttuurikattilassa Tallinnan … Lue lisää

19.4.2024 | Kulttuuri

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Viikon päätteeksi voi nauttia amerikkalaisen jazzpianistin ja -säveltäjän Thelonious Monkin ajattomista sävellyksistä kahden illan ajan Tallinnassa ja Pärnussa. Thelonious … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää