Tuoretta tietoa Virosta
17.2.2016 | Historia

Taidemuseo Kumun uudet näyttelyt

Taidemuseo Kumun uudet näyttelyt

Helmikuun lopulla Kumussa avataan uudelleen pysyväisnäyttelyn neuvostoajan osa, jossa esitellään virolaista taidetta vuosilta 1940–1991. Museon kuraattorit ovat uudistaneet näyttelyä ensimmäistä kertaa sitten avajaisvuoden 2006. Tarjolla on uusia näkökulmia siihen, millaista taidetta ja millä ehdoilla neuvostoaikaan Virossa tehtiin.

Näyttelyn uusi nimi Konflikteja ja mukautumista kuvaa hyvin taiteilijoiden tasapainoilua alati valvovan neuvostovallan silmien alla. Näyttelyn taiteilijoita ovat muun muassa Jüri Arrak, Malle Leis ja Ilmar Malin. Uuden näyttelyn avajaiset ovat 16. helmikuuta.

Tammikuun lopulla avatussa näyttelyssä Romanttista ja edistyksellistä. Suuntana stalinistinen impressionismi Baltian maiden maalaustaiteessa 1940- ja 1950-luvulla pureudutaan impressionistisen maalaustaiteen ja stalinistisen ideologian vuorovaikutuksiin.

Kovan käden diktatuurin puitteissa tehtiin modernia taidetta impressionismin hengessä. Neuvostoliitossa suosittua taidetta syntyi, kun taiteilijat romantisoivat ja idealisoivat neuvostoelämää valvovan kulttuuripolitiikan pihdeissä. Näyttely on avoinna Kumussa toukokuun alkuun saakka.

Talvikauden yksi tärkeimmistä näyttelyistä suuressa salissa, Ryoji Ikedan Supersymmetria jatkuu 28. helmikuuta asti. Se valittiin yhdeksi viime vuoden parhaimmista näyttelyistä, joten kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa japanilaistaiteilijan näyttely. 

 

Mistä löytää?
Taidemuseo Kumu,
Weizenbergi 34 / Valge 1, Tallinna.
kumu.ekm.ee

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI BART PUSHAW, KUVAT KUMU

 

Lue lisää samasta aiheesta

12.3.2024 | Historia

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Vaivara Sinimägede muuseum (Vaivaran Sinimäkien museo) on Itä-Virumaalla Sinimäellä, sijaitseva museo, joka esittelee toisen maailmansodan aikana käytyyn Sinimäen taisteluun … Lue lisää

10.3.2024 | Kulttuuri

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Viro on suomalaisille läheinen ja rakas maa, kaksonen, jossa vieraillaan ahkerasti. Maan kulttuuri ja historia kiinnostavat myös matkailijoita. Professori … Lue lisää

25.2.2024 | Historia

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton yliopiston perusti Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf 1632 juuri ennen Lützenin taistelua, jossa hän kaatui. Suurvalta Ruotsi tarvitsi … Lue lisää

4.2.2024 | Historia

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Tänään 4. helmikuuta Tallinnan ulkoilmamuseossa on mahdollista oppia erilaisia ​​kynttilänvalmistustekniikoita ja tutustua kristillisen kynttilänpäivän virolaisiin traditioihin. Kynttilänpäivä on kristillisessä … Lue lisää

27.1.2024 | Historia

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

Rakennuksen vaatimaton ulkokuori ei kiinnitä ohikulkijan huomiota. 1930-luvun kerrostalo keskustan ja rautatieaseman välissä kätkee sisäänsä kuitenkin synkän menneisyyden. Tässä … Lue lisää

10.1.2024 | Mainos | Historia

camera icon10
Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Mainos Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Viro on merenkävijämaa. Maa on pieni, mutta se on kamppaillut vakuuttavasti paikastaan ​​suurten merimaiden joukossa. Ja globaalissa mittakaavassa Virossa … Lue lisää

29.12.2023 | Historia

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

”Praktiline ilu. Käekotid, rahakotid, kandekotid ja lahttaskud ERMi kogudest” eli ”Käytännön kauneus. Käsilaukut, lompakot, kantolaukut ja avotaskut ERM:n kokoelmista” … Lue lisää

23.12.2023 | Historia

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Virolaisten joulunvietto on todella muuttanut muotojaan aikojen saatossa. Nykyään se ei olennaisesti eroa skandinaavisesta jouluperinteestä, joulunpunainen on nykyään vain … Lue lisää