Tuoretta tietoa Virosta

Taianomainen Tartto


04. helmikuun 2015

Taianomainen Tartto

Vaikka kesä on vielä muutaman kuukauden päässä, kannattaa jo nyt alkaa miettiä, josko viettäisi lomansa Etelä-Viron kulttuurikeitaassa.

 

Talvi alkaa pikkuhiljaa taittua kevättä kohti. Tartossa laulavat pian linnut ja Emajoki lähtee solisemaan jäiden sulaessa pois. Talvihorroksesta heräävä kaupunki houkuttelee tutkimaan sen katuja, ihmisiä ja omanlaistaan tunnelmaa.

Tartto on yliopistonsa lisäksi tunnettu myös kauniista rakennuksistaan. Silti kaupunkimiljöön keskeltä löytyy myös luonnon luomaa ihmeteltävää. Toomemäen puisto on kauneimmillaan puiden vihertäessä ja kasvien kukkiessa. Puistoon pääsee myös kävelemään joko Enkelintai Pirun- siltaa pitkin. Jokainen vierailija valitkoon, kumpi sopii kenenkin omalletunnolle parhaiten. Toki puistoonkin on ripoteltu arkkitehtuuria. Vanhat kirkontornit ja tähtitorni ovat upean näköisiä ja niitä pääsee myös ihailemaan sisältä.

Koska Tartosta saa parhaiten otteen liikkumalla jalan, kannattaa monipuolisen kierroksen aikaansaamiseksi aloittaa matka esimerkiksi Raatihuoneentorilta ja valita lähes mikä tahansa ilmansuunta. Täysin erilaista kaupunkimaisemaa löytyy esimerkiksi Supilinnasta ja Karlovasta, joissa teitä reunustavat eriväriset puutalot. Tai seuratkaa Emajoen rantaa ja katsokaa mihin se teidät vie.

Vaikka kaupunki on täynnä upeita kulttuurillisesti arvokkaita kohteita, on yksi tarkkailemisen arvoinen kohde myös sen asukkaat. Ennen kesälomien alkamista Tarton kadut ovat täynnä ihmisiä. Opiskelijat eri maista vilisevät pitkin kaupunkia. Valitse mieleisesi keskustan kahviloista ja jää seuraamaan, miltä näyttää ihan tavallinen päivä Tartossa.

Miten pääsee:

Tallinnasta pääsee Tarttoon kätevästi bussilla tai junalla. Lippujen hinnat ovat noin 10–15 euroa. Matka kestää noin 2,5 tuntia.

Tartto