Tuoretta tietoa Virosta
6.6.2014 | @fi

Suomalainen Virossa

Suomalainen Virossa

Sonja Luomakoski muutti pikkusiskonsa kanssa Suomen Espoosta Tallinnaan keväällä 2012. Hänen isänsä asui tuolloin jo Virossa ja Sonja oli päättänyt haluavansa asua hänen kanssaan. Sonja kävi kahdeksannen luokan viimeiset viikot Tallinnan suomalaisessa koulussa, jossa hän jatkoi myös yhdeksännen luokan käymistä. Yläasteen jälkeen Sonja oli päättänyt menevänsä virolaiseen lukioon ja tällä hetkellä hän opiskelee Tallinn English Collegessa IB-linjalla.

Mitä olet oppinut Virosta?

”Viroon muutettuani elämäni ei muuttunut paljon, sillä Tallinnan suomalaisessa koulussa ollessani piirit olivat hyvin suomalaiset ja koulu noudatti suomalaista opetussuunnitelmaa. Lukioon mentyäni huomasin kuitenkin, kuinka Viro on täysin erilainen maa myös kulttuurisesti. Ihmiset ovat kohteliaita, opettajia teititellään ja ihmisistä on esimerkiksi outoa lainata toisella rahaa. Täten voin sanoa, että opin Virosta maana vasta kun liityin virolaiseen kommuuniin. Hyödyllisin asia, mitä olen oppinut Virosta on se, etten enää ajattele maata Suomea huonompana, sillä molemmilla on hyvät ja huonot puolensa.”

Mitä muuttaisit Virossa?

”Viro on mielestäni erittäin kohtuullinen esimerkki verotuksen ja elintason suhteen, mutta maassa on huonotkin puolensa. Mielestäni valtio keskittyy joskus aivan turhiin asioihin, kuten kaikkien suosimaan ilmaiseen joukkoliikenteeseen. Ideanahan tämä on varsin hyvä, sillä täten kannustetaan ekologisuutta ja sitä, että kaupungissa auto ei ole aina se paras vaihtoehto. Mielestäni kuitenkin valtion pitäisi keskittyä tärkeämpiin asioihin, kuten huonojen teiden korjauksiin (Viron tiethän ovat tunnetusti huonossa kunnossa) tai sosiaaliturvapalveluihin.”

Lue lisää samasta aiheesta