Tuoretta tietoa Virosta
14.1.2014 | Henkilö

Suomalainen Virossa

Suomalainen Virossa

Sinikka Pilviste asuu Saarenmaalla virolaisen miehensä, Kairon, kanssa. Hän tuli ensimmäistä kertaa Viroon vuonna 1995 lomailemaan. Vuodesta 2007 lähtien Pilvisteet ovat toimineet yrittäjinä. He omistavat Viron suurimman ylämaankarjafarmin, Ranna-Villan. Yritys tarjoaa myös majoituspalveluita neljässä hirsimökissä. Vuodepaikkoja on 16.

Mitä olet oppinut Virossa?

”Ventovieraiden tervehtiminen tuntui alkuun oudolta tavalta. Näin taannoin televisiossa lastentarhalasten haastattelun, jossa kysyttiin minkälainen on tyhmä ihminen ja vastauksena oli: ’Sellainen, joka ei tervehdi’. Ja suomalainenhan mieluummin tuijottaa saappaitaan, tai taivaanrantaa, kuin moikkailee tuntemattomia. Nyt tuntuu oudolta, jollei joku vastaa tervehdykseen.”

Mitä muuttaisit Virossa?

”Ehkä en haluaisikaan muuttaa mitään. Pitkän miettimisen jälkeen tuli kuitenkin mieleeni asia, joka on sattunut useammin kuin kerran. Nimittäin kun henkilö, jonka puhelua olet odottanut monta päivää ei ota sinuun yhteyttä. Viimein odottamiseen kyllästyneenä soitat itse, vain kuullaksesi, että autosi korjaus on ollut valmiina jo viime viikolla! Hän olikin juuri aikeissa ilmoittaa siitä.

Vielä useiden vuosien Virossa asumisen kokemuksellakin varustettuna sellainen välinpitämättömyys harmittaa. Ajalla on täällä maaseudulla kuitenkin toisenlainen merkitys, niin kuin etelässä –mañana. Kiirettä ei ole, mikä toisaalta on jälleen opettanut jotakin eli kaikki sujuu loistavasti, kun et liikaa stressaa ja olet itse aktiivinen.”

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA KOTIALBUMI

Lue lisää samasta aiheesta

1.2.2024 | Henkilö

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää

28.1.2024 | Henkilö

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää

14.1.2024 | Henkilö

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää

17.11.2023 | Henkilö

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää

14.11.2023 | Henkilö

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää