Tuoretta tietoa Virosta
10.5.2017 | Henkilö

Suomalainen Virossa

Suomalainen Virossa

Jani Tiihonen muutti perheineen Viroon keväällä 2014. Hän työskentelee Rajavartiolaitoksen Baltian, Valko-Venäjän ja Ukrainan yhdyshenkilönä. Lisäksi Tiihonen on Suomen Tallinnan suurlähetystössä Rajavartiolaitoksen lähetetty asiantuntija.

 

1. Mitä olet oppinut Virossa?

“Virossa olen oppinut, että elämän ei tarvitse olla niin tiukkapipoista kuin Suomessa. Voi mennä vähän rennommin, mutta silti lakien mukaisesti. Lainsäädäntö Suomessa ja Virossa on samankaltainen, mikä helpottaa täällä elämistä.

Virolaiset osaavat mielestäni elää enemmän hetkessä ja täällä osataan olla luovia ja innovatiivisia. Tämä on varmasti yksi syy maan nopealle kehitykselle.

Olen ollut virolaisten kanssa tekemisissä vuodesta 1991 alkaen. Luulin tänne tullessani tietäväni paljon virolaisuudesta, mutta olen oppinut paljon lisää ja samalla kielitaitoni on kehittynyt.

Virolaiset ovat ystävällisiä, huomaavaisia ja auttavat toisiaan silloin kun avulle on tarvetta. Se on nykyaikana hatunnoston arvoista. Ainakin suomalaista vastaan ottaessaan virolainen olisi vieraanvaraisuudessaan valmis antamaan vaikka viimeisetkin sukat jalastaan.”

 

2. Mitä muuttaisit Virossa?

“Rentous on sekä plussa että miinus. Tapaamisiin ja eri tilaisuuksiin saatetaan tulla puoli tuntia myöhässä.

Viro on myös hyvin ketterä liikkeissään, mikä voi johtaa välillä ongelmiin. Sananlasku ‘mittaa kahdesti ja sahaa kerran’ ei aina päde täällä, eli asioita voisi suunnitella vähän pidemmälle. Silti tuntuu, että virheitten kautta päästään usein nopeammin maaliin kuin Suomessa.

Toivoisin myös, että Tallinnaa ei rakennettaisi niin täyteen. Täällä osataan säilyttää hienosti vanhaa, mutta voisi miettiä, kuinka paljon uutta tehdään. Pienellekin tontille ängetään täällä paljon. Tallinnan kadut laittaisin samanlaiseen kuntoon kuten täällä valtaväylät ja maantiet ovat.

Virolaisia kannustaisin käyttämään rohkeasti kieliä, kuten englantia ja suomea. Virheistä ei kannata välittää, koska kukaan ei ole täydellinen.”

 

TEKSTI SILJA HURSKAINEN, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

1.2.2024 | Henkilö

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää

28.1.2024 | Henkilö

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää

14.1.2024 | Henkilö

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää

17.11.2023 | Henkilö

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää

14.11.2023 | Henkilö

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää