Tuoretta tietoa Virosta
28.10.2014 | Kulttuuri

Suomalainen Virossa

Suomalainen Virossa

My Relander muutti perheensä kanssa Suomesta Viroon kesällä 2008 vanhempiensa töiden takia. Perheen lapset aloittivat silloin opiskelun Tallinnan suomalaisessa koulussa.

Nyt My opiskelee Eiran aikuislukiossa etänä saman koulun kautta.

Mitä olet oppinut Virosta?

”Suomessa asuessani aloitin ratsastusharrastuksen 4-vuotiaana edellisessä kotikaupungissani Hyvinkäällä. Muutettuani Viroon jatkoin harrastusta Veskimetsan ratsastuskeskuksessa ja huomasin, että täällä ratsastus piti ottaa tosissaan. Se ei enää ollut mitään leikkimistä. Heti pienestä pitäen lapset laitetaan kilpailemaan, ja harrastus on hyvin tavoitteellista sekä tuloshakuista.

Olen huomannut myös, että täällä uskotaan lapsiin heti pienestä pitäen ja heidät kasvatetaankin jo pieninä olemaan hyvin itsenäisiä. Mutta tämä sopii minulle hyvin. Heti opittuani viron kielen ja liityttyäni virolaiseen yhteiskuntaan harrastukseni kautta, ihmisten suhtautuminen muuttui ja sain selville virolaisten oikean luonteen. He ovat erittäin ystävällisiä ja avuliaita, joskin hiukan ujoja.

Ihmiset osaavat kokoontua täällä yhteen juhlimaan pieniäkin asioita. Saadusta avusta kiitetään aina suklaarasialla. Kukkia ja lahjo- ja annetaan paljon eri tilanteissa ja vanhempia ihmisiä kunnioitetaan ja teititellään.”

Mitä muuttaisit Virossa?

”Poliitikot keskittyvät liikaa kaupunkien hyvinvointiin, eikä niiden ihmisiin. Samalla myös unohdetaan kaupunkien ulkopuolella asuvat ihmiset ja heidän hyvinvointinsa. Maaseudun kehittäminen on heikolla tasolla. Viro on ollut jo pitkään kotimaani. Mielestäni täällä on hyvät ja turvalliset oltavat.”

TEKSTI JA KUVA JOHANNA HEINONEN

Lue lisää samasta aiheesta

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää

14.4.2024 | Kulttuuri

Balettia ja oopperaa lapsille

Balettia ja oopperaa lapsille

Narvassa järjestetään 15.–20. huhtikuuta jo kolmatta kertaa lasten ooppera- ja balettifestivaali. Tapahtuma on osa Narvan elokuisia oopperapäiviä(21.–25.8.) ja se … Lue lisää

13.4.2024 | Kulttuuri

Tänään Tallinnassa – tapahtumakalenteri lauantaille

Tänään Tallinnassa – tapahtumakalenteri lauantaille

Mustamäen Keskuksen kevätmarkkinat kello 11.00–19.00. Tallinnan episkopaalisen tuomiokirkon urkuhetki kello 12.00. Estonia oopperatalon englanninkielinen yleisökierros kello 17.30. Viru Varietee … Lue lisää