Tuoretta tietoa Virosta

Ruotsalaista hittisadetta


30. syyskuun 2014

Ruotsalaista hittisadetta

Roxette tuo maailmankiertueensa Tallinnaan marraskuussa.

 

Roxettella on tänä vuonna syytä juhlaan, sillä yhtyeen kansainvälisestä läpimurrosta tuli huhtikuussa kuluneeksi 25 vuotta. Vuonna 1989 The Look-single kohosi Yhdysvaltojen Billboardlistalla ykköseksi. Hittejä ponnahti levyltä muitakin, muun muassa suosikkiballadi Listen To Your Heart.

Yli 75 miljoonaa levyä myynyt yhtye teki paluun esiintymislavoille 2011 laulaja Marie Fredrikssonin toivuttua aivokasvaimesta. Samana vuonna ilmestyi yhdeksäs albumi Charm School.

Kolme vuotta sitten Tallinnassa esiintynyt ruotsalaisyhtye yhytti hillitystä maineesta kärsivän virolaisyleisönkin yhteislauluun, jossa raikuivat muun muassa The Look, Joyride ja muut megahitit.

Roxette on luvannut tälläkin kertaa heittää Tallinnassa ikimuistoisen keikan. Bändin mittava hittivalikoima tekee illasta varmasti taas ainutlaatuisen. Per Gessle ja Marie Fredriksson kannattaa käydä tsekkaamassa livenä, jos yhtyeen biisit ovat yhtään sydäntä lähellä.

Roxette esiintyy 23. marraskuuta Tallinnan Saku Suurhallissa. Lippuja keikalle voi ostaa Ticketpron nettimyymälästä alkaen 39 eurolla.

Mistä löytää?

Roxette, 23.11. Saku Suurhalli, Tallinna.

Katso kartalta

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA KONSERTIN JÄRJESTÄJÄ

Tallinn Truck Show jyristelee Laulukentälle

Tallinn Truck Show jyristelee Laulukentälle

Baltian suurin koristemaalatun ja tuunatun raskaan kaluston näyttely parkkeeraa päiväksi Tallinnan Laulukentän alueelle 22.7. Tapahtumassa voi ihailla vähintään 50:ttä toinen […]

21. kesäkuun 2017

The Rasmus aloittaa kiertueensa Pühajärveltä

The Rasmus aloittaa kiertueensa Pühajärveltä

Etelä-Viron juhannus on yhdistelmä perinteitä ja festarirytkettä.   Etelä-Viron tapahtumakalenterissa on juhannuksen tienoilla rivikaupalla asiaa. Talvipääkaupunki Otepää muuttuu juhannuksena festarikeskukseksi, […]

20. kesäkuun 2017

TSOJ TOP-3

TSOJ TOP-3

Tallinnan Suomalaiset Opiskelijat ry antaa vinkkejä vapaa-ajanviettopaikoista! TSOJ:n toiminnasta löytyy lisätietoja Facebookista.   1.  EPIC Coffee Kolottaako kahvihammasta? Poikkea EPIC […]

19. kesäkuun 2017

Sauna-kadun kuumimmat menopaikat

Sauna-kadun kuumimmat menopaikat

Tallinnassa on mittaamaton määrä mahdollisuuksia viettää hauska ilta jatkuvasti baarista toiseen siirtyen, jopa yhdellä puolella yhtä katua. Illanvieton suunnittelussa sijainti […]

15. kesäkuun 2017

Uusi harrastus My Hobbysta

Uusi harrastus My Hobbysta

Unohda tietokone hetkeksi ja luo jotakin kaunista.   Aviopari Andrei ja Kristina Ušakov uskovat itsensä löytämiseen reaalimaailmassa ennemmin kuin virtuaalitodellisuudessa. […]

07. kesäkuun 2017

Kartanoelämää Tallinnan kupeessa

Kartanoelämää Tallinnan kupeessa

Sakun kartano palvelee matkailijoita yhä paremmin.   Viron kartanoista puhuessa tulevat usein mieleen lukuisat komeat kartanot Tallinnasta itään. Jos haluaa […]

05. kesäkuun 2017

”Haluan laulaa viroksi”

”Haluan laulaa viroksi”

Saara Aalto odottaa jo innolla, että pääsee esiintymään Tallinnan Suomi 100 -juhlakonsertissa.   Iso-Britannian X-Factor -kilpailusta maailmanmaineeseen ponnahtanut Saara Aalto […]

01. kesäkuun 2017

Suomi juhlii 10.6. Tallinnassa musiikin ja taiteen voimin

Suomi juhlii 10.6. Tallinnassa musiikin ja taiteen voimin

Suomen Viron-instituutin tuottamassa Suomi 100 -konsertissa tehdään suomalais-virolaista musiikkihistoriaa, kun samalla lavalla nähdään huippuartistien yhteisesiintymisiä. Saara Aallon lisäksi esiintyjäkaartiin kuuluvat […]

01. kesäkuun 2017