Tuoretta tietoa Virosta
13.1.2017 | Kulttuuri

Rajoja ja rajatonta kulttuuria

Rajoja ja rajatonta kulttuuria

Viron ja Latvian rajalla on kaksoiskaupunki Valga-Valka. Viimeksi mainittu on eteläisempi. EU:n myötä rajatarkastukset hävisivät ja nykyään matkailija voi täysin huomaamattaan ylittää valtion rajan. Viime aikojen alkoholikeskustelun arkipäivä näkyy Valkan puolella. Viron puolella olevasta marketista on alle 200 metrin matka naapurimaan edullisempaan alkoholikauppaan.

Valgaan kannattaa kuitenkin mennä muista syistä. Suomalaisten Pohjan Poikien muistotaulu Valgan Johanneksen (Jaani) kirkon seinällä muistuttaa 113 kaatuneesta suomalaisesta. He osallistuivat Viron vapaussotaan vuonna 1919. Kirkko on Virossa muutenkin ainoalaatuinen, sen sali on rakennettu ovaalin muotoiseksi tasan 200 vuotta sitten.

Valgassa on myös suuri sotahistoriallinen teemapuisto ja museo keskellä kaupunkia. Vuosittain elokuussa siellä järjestetään MILFEST-festivaali, johon sotahistoriasta kiinnostuneet tuhannet harrastajat kokoontuvat. Paraatissa voi nähdä rinnakkain entisten vihollisten univormuja.

Jos sotahistoria ei kiinnosta, niin Võrumaalla, tunnin ajomatkan päässä Valgasta, voi ihailla Viron korkeimman mäen, Suuren Munamäen tornista hienoja maisemia. Noin 10 kilometrin päässä, Rõugessa, on uusi, innovatiivinen näkötorni Satakielilaakson eli Ööbikuorun vierellä. Uusi näkötorni on nimeltään Pesapuu, jossa suuret ”linnunpesät” ovat lähes 30 metrin korkeudessa. Innokkaasti laulavat satakielet konsertoivat siellä alkukesästä ja laaksossa voi tutustua virtaavasta vedestä käyttövoimansa saavaan vesipumppuun eli vesioinaaseen.

”Kulttuuripääkaupunki” Viljandin musiikkitapahtumat ovat maankuuluja. Kun niitä ei ole, niin vuonna 1283 kaupunginoikeudet saaneessa pikkukaupungissa on näkemistä kaikkina aikoina. Yksi mukava kohde on naivistiseen taiteeseen paneutuva Kondase Keskus. Taiteilija Paul Kondasen maalauksen innoittamana on kaupungilla kahdeksan suurta punaista betonimansikkaa. 

 

Mistä löytää:

Johanneksen kirkko, Kesk 23, Valga
www.eelk.ee/valga/

Valgan Isänmaallinen museo, Pikk 16A, Valga
www.isamaalinemuuseum.ee

Suuri Munamägi, Haanja 
www.suurmunamagi.ee

Pesapuu, Tindi küla, Rõuge

Kondase Keskus, Pikk 8, Viljandi
www.kondas.ee

Screen Shot 2017-01-13 at 10.08.48

Screen Shot 2017-01-13 at 10.08.25

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDREI CHERTKOV, JAAK NILSON, MIKKO SAVIKKO, MARTIN MARK

Lue lisää samasta aiheesta

29.3.2024 | Kulttuuri

Populaarimusiikin ikoni Zucchero konsertoi Tallinnassa

Populaarimusiikin ikoni Zucchero konsertoi Tallinnassa

Kuuluisa italialainen populaarimusiikin ikoni Zucchero saapuu esiintymään Tallinnaan 13. huhtikuuta. Maailmankiertue kantaa nimeä ”Overdose D’amore” ja yleisö saa nauttia … Lue lisää

28.3.2024 | Kulttuuri

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Pitkänäperjantaina 29. maaliskuuta Funky Baarissa ja Gloria Boutique Clubissa järjestetään illalliskonsertit, joista toinen on täynnä italialaista tunnelmaa ja toinen … Lue lisää

28.3.2024 | Kulttuuri

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Haluatko kokea perinteisen virolaisen pääsiäisen? Tänä vuonna sellainen järjestetään TallinnassaKoplin lahden rannassa sijaitsevassa Viron ulkoilmamuseossa. Museon alueella on taloja … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Tällä viikolla Mozartin koskettava suurteos Requiem esitetään Tartossa 28. maaliskuuta, Tallinnassa 29. maaliskuuta ja Pärnussa 30. maaliskuuta Viron filharmonisen … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Yhteistyöstään Stingin kanssa tunnettu kitaravirtuoosi Dominic Miller esiintyy Cathouse Concert Hallissa Tallinnassa huomenna 28. maaliskuuta. Kitaristi Miller vakiinnutti asemansa … Lue lisää

26.3.2024 | Kulttuuri

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Noblessneriin on ilmestynyt valtava haikaranpesä vanhan maston nokkaan. Tämän valoinstallaation suunnitteli 5-vuotias Stina, kun häneltä oli kysytty mitä vanhan … Lue lisää

25.3.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

23.3.–25.5. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 25.3. Maaliskuun kyyditysten muistopäivä, Viro 26.3. Valofestivaali ja reivit, Tartto 27.3. Valle-Rasmus Rootsin sellokonsertti, … Lue lisää

24.3.2024 | Kulttuuri

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Vajaan parin viikon kuluttua starttaa Viron tunnetuin musiikkitapahtuma – Tallinn Music Week. Festivaali järjestetään jo 19. kertaa ja siitä … Lue lisää